Päiväkodissa todettiin lapsellamme tarvitsevat apua tunteiden ilmaisussa - miten auttaa lasta

Voisimmekin yhdessä miettiä miten te saisitte rakennettua luottamuksen itsenne ja lapsen välille. Voisitteko viettä lapsen kanssa enemmän aikaa, jotta ujo ja hitaasti lämpeävä lapseni alkaa luottamaan teihin? Sanoiko muuten kukaan aikuinen tänään mitään henkilökohtaista lapselleni, jos lasketaan käskyt: "nyt pissalle ja pukemaan", "siivotkaa lelut" ja "nukkariin" pois?

Rajoittakaa muuten kuin esim. tukistamalla, suuttua saa muttei ketään vahingoittaa. Hoitakaa perheessä mahdollisesti oleva ongelma tai ainakin puhukaa siitä lapselle (esim. mielenterveysongelmat tai alkoholismi, perheväkivalta). Koettakaa välttää syyllistävää kasvatusta tyyliin nyt äiti itkee kun sinä olet tuhma. Nuo tuli ekana mieleen.

Miksi aina ajatellaan että kotona on kaikki todella pahasti pielessä?? Käsittämätöntä! Tässäkin tapauksessa ap:n perheessä kaikki on ilmeisesti ok!

Miksi aina ajatellaan että kotona on kaikki todella pahasti pielessä?? Käsittämätöntä! Tässäkin tapauksessa ap:n perheessä kaikki on ilmeisesti ok!

Onneksi ap:n tapauksessa ei kuitenkaan ole!

Meillä on adoptiolapsi, joka ihan hyvin saattaa pärjätä testissä noin. Eikä meidän kodissa silti mitään ole vinossa. Me vaan ei voida heti paikata kaikkea mättöä, mitä lapsi on kokenut ennen meitä.

Miksi aina pitäisi syyllistää lasta tai kotia? Se ujo lapsi saattaa avautua ihan muutamassa päivässäkin, jos hoitajat ottavat hänet enemmän ihmisenä huomioon ja osoittavat, ettei tarvitse olla aina reipas ja reteä!

Voisimmekin yhdessä miettiä miten te saisitte rakennettua luottamuksen itsenne ja lapsen välille. Voisitteko viettä lapsen kanssa enemmän aikaa, jotta ujo ja hitaasti lämpeävä lapseni alkaa luottamaan teihin? Sanoiko muuten kukaan aikuinen tänään mitään henkilökohtaista lapselleni, jos lasketaan käskyt: "nyt pissalle ja pukemaan", "siivotkaa lelut" ja "nukkariin" pois?

tai epäilty lainkaan, kun hän on kertonut oman perheensä toimintatavoista. Tosiasia on, että just tollaset perheen ongelmien seuraksena ylikiltit tytöt vetää elämässä usein todella lyhyen tikun :(. He ovat ahdistuneita lapsena, mutta kukaan ei huomaa sitä, koska he ovat niin kunnollisia. Päin vastoin lapsen käytöksen perusteella saattavat olla varsinaisia mallilapsia. Käytöshäiriöiset sentään saavat paremmin apua, koska heidän paha olonsa huomataan.



Ihan hyvä on että näistä asioista puhutaan. Eikä nämä jutut mene mustavalkoisesti että on vain mallivanhempia ja surkeita vanhempia. Ihan suht. normaaleissakin perheissä voi olla syytä miettiä tämänsuuntaisia asioita, että saadaan entistä onnellisempia lapsia.

"lapsemme on herkkä, varovainen ja ujo"



Onko tällainen ihminen jotenkin viallinen? Mielestäni ei.

Päiväkodissa ei puhuttu mitään, eikä ollut mitään alkoholismia, väkivaltaa ym., mutta huomasin, että tyttö ei oikein ymmärrä tunteita, ei ole kosketuksissa niihin.



Sitten oli juttuja, että tyttöä itketti esim. ikävänsä ja vetäytyi, ei itkenyt. Kun kysyin miksi ei itkenyt, kun selvästi häntä suretti, niin sanoi olevansa niin iso (4 v) ettei enää voi itkeä.



Ihmettelin mistä moinen käsitys, koska kumpikaan meistä vanhemmista ei oo sellaista sanonut. Ja sanoin, että äitikin itkee jos surettaa, ja äiti on kuitenkin niin paljon isompi kuin hän. Olin melko vasta itkenytkin, koska isäni kuoli, ja tyttö oli nähnyt että suren sitä.



Törmäsin sattumalta kirjaan Sipukaisesta ja hänen tunteistaan, lainasin kirjastosta ja se oli meillä auttava kirja. Se ostettiin omaksikin, kun se oli niin suosittu, varmaan pari kuukautta sitä luettiin lähes joka ilta.



Mietin, että oliko se sulku joku päiväkodin aiheuttama juttu (tyttö selvitti, että pienet ryhmässä aina itkevät, kun äiti lähtee, mutta hän on iso, eikä itke. ja hän on reipas ja menee sanomaan että älä pieni itke, äiti tulee sinut hakemaan kotiin). Ja kun hän on äiti, hän ei mene ikinä mihinkään töihin vaan hoitaa lapsia kotona.



Vai oliko se mun isän (ja hänen rakkaan ukin) kuolema jotenkin tätä laukaisemassa, ajatteliko että äiti suree ja ei saa lisätä äidin surua.



Nyt noin 6 kk myöhemmin minusta on jo vapaampaa ilmaisua tunteissa.

Miksi jokaiseen pieneenkin asiaan pitää puuttua? Vielä jos kyse on noin pienestä asiasta. Lapset ovat erilaisia. Miksi ei vaan voi hyväksyä lasta sellaisena kuin hän on?

t. 28

sen lisäksi henkilökunnassa on ollut vaihtuvuutta. Aikuisten yksilöllisen huomion määrä lapseni kaltaiselle, normeja noudattavalle lapselle ei varmaan ole kovin suuri. lapseni on tosiaan hyvin hitaasti lämpenevää sorttia, luulisin, että päiväkotiarjen nopeissa tilanteissa ei yksinkertaisesti lapsellani ole riittävästi aikaa "lämmetä" ja reagoida tarpeeksi nopeasti. Lapsella ei ole mitään ikään liittyviä käytösnormeja mielessään, hän voi ihan hyvin itkeä toisten nähden jos siltä tuntuu, ja joskus niin käykin kun lähden päiväkodilta ja hän on haluton jäämään päiväkotiin. Yleisesti ottaen hän kyllä viihtyy päiväkodissa, hän leikkii mielellään toisten lasten kanssa ja on käsittääkseni mieleistä leikkiseuraa monille.



Mutta jos lasta kovasti patistelee, hän kyllä menee helposti lukkoon. Hän on tottunut aika sensitiiviseen kohteluun kotona sekä siihen, että häntä kuunnellaan. Näkemäni mukaan päiväkodissa hänen keskutelualoituksia (hoitajien kanssa) ei pystytä aina noteeraamaan, aloituksiin ei vastata (kun lauma lapsia on siinä hyörimässä)ja lapsen kommentit jäävät huomiotta. Luulisin, että tämä osaltaan johtaa siihen, ettei lapsi sitten tarvittaessa "avaudu" tunteissaan (tarpeeksi nopeasti). Erilaisessa ympäristössä lapsikin toimii, ainakin jossain määrin, eri tavoin.



ap

Miltä Sipukaisesta tuntuu?



http://www.psykologienkustannus.fi/sipukainen/



Varmaan soveltuu tosi hyvin tunteiden tunnistamisen opetteluun, ja nimeämiseen, ja hyväksymiseen, adoptiolapsellakin.

Päiväkodissa kyseltiin, että pystyykö poika ilmaisemaan kotona tunteitaan. Päiväkodissa kun oli niin hiljainen ja rauhallinen, ja kaikki aina kävi. Ei kiukutellut yms.



Hehheh!!! Kotona poika oli ihan riiviö, ilmaisi todellakin negatiiviset sekä positiivisetkin tunteensa.



Jotkut vaan on ujompia kuin toiset. Sanoin pojalle, ettei sen tarvitse nyt NIIN kiltti siellä päiväkodissa olla - halusin nääs vähän tasoitusta. Muttei auttanut. Koulussa hän oli myös todella kiltti ekoilla luokilla. Kutosella alkoi sitten rohkaistua....

Eihän tuo mikään diagnoosi ole.



KAIKKI lapset tarvitsevat tukea tunteiden ilmaisussa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän, toiset kauemmin aikaa kuin toiset.

niitä, jotka menevät, huutavat ja mesoavat maailmalle mitä mieltä asioista ovat milloinkin. Kenelles nämä jälkimmäiset huutaisivat jolleivat ensin mainituille persoonille?



Meitä mahtuu maailmaan kaikenlaisia. Toki lasta voi kannustaa kertomaan tunteistaan mutta ei siitä tarvitse muokata itsekeskeistä parkujaa!

vinkkejä, miten tunteiden ilmaisua voi rohkaista ja kannustaa, kun en itse enää keksi muita keinoja kuin mitä meillä on jo käytössä.



Miten sinä autat lastasi tunteiden ilmaisussa, siis ihan konkreettisesti - voisitko kertoa esimerkin?



ap

suosittelen ehdottomasti lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan Temperamentti!



Kumma miten mukautuvat ja rauhalliset lapset ovat heti jotenkin epänormaaleja ja täynnä tunnelukkoja.



Lapsen itsetunto on todella helppo murskata kun hän ei kelpaakaan sellaisena kuin on vaan hänen pitäisi temperamenttinsa vastaisesti raivota ja riehua, 'näyttää tunteita'. 'Koita nyt reipastua', 'mikset sinä ikinä suutu' jne jne.

Keltikangas-järvisen kirjoja?