Lue keskustelun säännöt.
Avioeroja sivusta seuranneena en voi muuta kuin sanoa että
19.08.2009 |
monet avioerot ovat turhia. Tiedän että on tapauksia joissa on väkivaltaa, pettämistä ja alkoholismia, mutta nykyään läheskään aina ei niin ole. Minä kerron nyt niistä tapauksista.
Olen seurannut tapauksia, joissa entinen mies heitetään ulos ja uusi mies muuttaa heti taloon. Entiselle aviomiehelle vaimo on kuin mikäkin justiina ja kälättää ja huutaa jatkuvasti. Ylipainoa on roimasti ja naamalla tuima ilme kuin tatuoituna. Johan siihen sitkeämpikin sissi kyllästyy. Sitten kun uusi mieskokelas muuttaa taloon, alkaa kuhertelu, paino putoaa kymmeniä kiloja, nainen alkaa taas huolehtia itsestään ja puhua lempeästi ja kauniisti. Kuljetaan käsi kädessä ja hymyillään. Lapsista tosin kiistellään idiotootin exän kanssa ja haukutaan exä,ihan kunnollinen normimies, syvimpään maan rakoon.
Ulkopuolisena on helppo sanoa näin, mutta sanon kuitenkin: Miksi vaimot ja miehetkin eivät voi nöyrtyä ajoissa. Miksi ei voida pyytää parisuhteessa anteeksi vaikkapa joka päivä ennen auringonlaskua ja jatkaa seuraavana päivänä puhtaalta pöydältä. Miksi pitää mennä niin pitkälle että katkeruutta ja kaunaa on sisällä niin paljon että tilanne kärjistyy siihen että molemmista tulee hirviöitä toisilleen. Miksi pariskunta ei voi päättää yhdessä alkaa jakaa toisilleen kauniita sanoja ja rakkaudenosoituksia. Rakkaus voitaa kyynisyyden. Ei siihen rakkauden antamiseen uutta miestä tarvita. Sen voi tehdä nykyisenkin miehen kanssa.
Onnellista arkea!
Kommentit (29)
ole rakastavat vanhemmat.
Lapset kasvavat tasapainoisiksi jos molemmat vanhemmat ovat onnellisia. Ja myöskin näyttävät sen toisilleen läheisyytenä ja toisistaan välittämisenä.
Erossa vanhemmat eroavat viisaasti lapsista huolehtien. Kunnioitusta peliin. Molemmat vanhemmat ovat tärkeitä ja se myöskin näytetään lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai ylipäätään pariskunnissa joissa "homma ei oikein toimi" että miksi sitä ylipäätään meni yhteen ihmisen kanssa joka on täysin eri maata kuin itse. Jo valmiiksi paljon seksisuhteita omaava ja pettämiseen taipuvainen luotettavan ja perinteisiä arvoja kunnioittavan ihmisen kanssa parisuhteessa? Tai siisteydestä ja rauhallisuudesta pitävä ihminen parisuhteessa laiskan, törkyisen rämäpään kanssa? Tai uratykki seurustelee kotihiiren kanssa? Tai urheilullinen seurustelee laiskan sohvaperunan kanssa? yms...
Ei kai oikeesti ole ihan pakko elää ihmisen kanssa, josta ei enää syystä tai toisesta pidä?
Lapselle vanhempien ero voi olla musertava asia.
jos parisuhde on onneton täytyy erota, se on palvelus koko perheelle, myös lapsille. kuka sanoo että perheen malli pitää olla äiti, isä ja lapset? vaikka se on aluksi totta kai järkytys, saavat lapset tällöin myös onnelliset vanhemmat ja joissain tapauksissa myös lisää tukevia aikuisia ympärilleen. kumpi on parempi, toisilleen huutavat äiti ja isä, vai onnellinen äiti ja isä jotka nyt vaan asuvat eri osoitteissa?
ja kuten joku jo sanoikin, parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Itse voin vannoa rakkautta ja pyytää anteeksi vaikka joka aamu ja ilta, mutta jos se toinen ei tee mitään....
Kaikkeen en pysty, en pysty syömään, nukkumaan tai muuttumaan toisen ihmisen puolesta jos hän itse ei halua/viitsi/näe tarvetta.
ainakin alussa. Samankaltaisuus "tylsistyttää".
Itse elän ihmissuhteessa jossa puoliso on täysin toista maata. Toki yhteistäkin on, mutta enemmän erilaisuutta.
Minulle on ok erilaisuus, viihdyn kotona, hän taas haluaa matkustaa, työskenellä kansainvälisesti.Minulle riittää pienemmät piirit. Kunnioitan hänen erilaisuuttaan ja tarpeita. Olemme oppineet toisiltamme äärettömän paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kasvavat tasapainoisiksi jos molemmat vanhemmat ovat onnellisia...
Miten raskasta onkaan lapsille kun se jätetty vanhempi on itsekin surun murtama eikä jaksa välttämättä elää edes omaa elämää, saati että jaksaisi "lohduttaa" ja huomioida lapset?!
Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia!
ainakin alussa. Samankaltaisuus "tylsistyttää". Itse elän ihmissuhteessa jossa puoliso on täysin toista maata. Toki yhteistäkin on, mutta enemmän erilaisuutta. Minulle on ok erilaisuus, viihdyn kotona, hän taas haluaa matkustaa, työskenellä kansainvälisesti.Minulle riittää pienemmät piirit. Kunnioitan hänen erilaisuuttaan ja tarpeita. Olemme oppineet toisiltamme äärettömän paljon.
Alussa se erilaisuus voi olla jännittävää mutta sitten suhteen vakiinnuttua toisen erilaiset tavat ärsyttävätkin ja aiheuttavat eripuraa kun asiat ei menekään niinkuin itse haluaisi. Pitkällä tähtäimellä toisen samankaltaisuudesta on hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohta 30, mieheni saman ikäinen ja yhdessä ollaan oltu 11 vuotta josta 7 naimisissa. Meillä keskustellaan ja pohditaan "mitä elämältä haluamme" -tyylisiä pohdintoja niin paljon ettei tosiaankaan ole vaaraa kasvaa yhtäkkiä erilleen. Haluamme elämältä edelleen samoja asioita YHDESSÄ kuin mitä olemme alusta asti halunneet, ei meistä toinen yhtäkkiä ole muuttunut vaikkapa ulkomaille muuttamisen perään hinkuavaksi tai ekoasioista äärettömän kiinnostuneeksi ja elämäntyylinsä sellaiseksi muuttaneeksi. Tämä mua aina kiinnostaa, että miten se VOI olla terveessä parisuhteessa mahdollista, kasvaa erilleen?
Ja itse asiassa, emme me silloin nuorina 18-vuotiaine edes kovasti keskustelleet siitä minkälaista elämää haluamme yhdessä viettää 30-vuotiaina tai vanhempina. Yhteiset toiveet on hioutuneet vuosien mittaan keskustelemalla ja miettimällä, mihin meidän yhteiset rahkeet riittävät ja mistä me unelmoimme. Näin se mielestäni menee.
Lapselle vanhempien ero voi olla musertava asia.