G: Suurperheiden vanhempien ammatit
Uteliaisuudestani kyselen, mitkä on monilapsisten perheiden vanhempien ammatteja. Ja monilapsisella tajattelen nyt vähintään neljää lasta.
Itse olen työssä, jossa kohtaa päivittäin paljon ihmisiä, mutta harvemmin on tullut vastaan suurperheiden äitejä/isiä. Joten taitavat löytyä muulta alalta nämä ihmiset. Mutta mistä, sitä hakisin. Eikä esim. äidin tarvitse olla juuri nyt työelämässä, vaan minkäalan koulutus/työkokemus löytyy.
Kommentit (38)
4 lasta, minä koulutukseltani KM ja ratsastuksenopettaja, jälkimmäistä työtä teen äiteilyn lomassa. Mies koulutukseltaan DI, työssä kehitysinsinöörin tittelillä. Derkkuja duduille... =)
jolla on palttiarallaa 10 mukulaa on edes aikaa hankkia ammatti saati toteuttaa sitä? Eikö kaikki aika mene äitiyslomalla? Mukulaa pukataan sitä tahtia että koko ajan on joko raskaana tai imettää tai sekä että???
Esimerkkiperheessä äiti oli 22 saadessaan ensimmäisen lapsensa. Siinä vaiheessa hän oli pitkällä yliopisto-opinnoissaan. Maisteritutkinto oli valmis kolmannen lapsen synnyttyä. (Perheessä on ja oli myös tuolloin isä, joka kykeni hoitamaan lapsia). Nainen oli tuolloin 25v. Lapsia on syntynyt tasaiseen tahtiin n. kahden vuoden välein, joten nainen on ollut töissä n. vuoden kerrallaan (jolloin perheessä on ollut hoitaja). Väitöskirja (ja tohtoriopinnot) on valmistunut projektissa, joka on kestänyt kuusi vuotta (sinä aikana nainen on saanut kaksi lasta, hän on kirjoitellut artikkeleita myös äitiysloman aikana). Nainen on ollut töissä useita vuosia, myös tohtoritutkinnon suorittamisen jälkeen. Hän ei ole silittänyt lasten sukkia ja alushousuja, harrastaa aktiivisesti liikuntaa, rakastaa miestään ja lapsiaan. T. Sivusta seurannut.
Jos sinulle ei olisi tuo mahdollista, älä unohda, että jollekin toiselle se on!
Tuo oli kyllä hyvä, että kun lapsia on 13 on äidin ammatti suurtalouskokki ja isän rakentaja :D kovin sopivat ammatit!
Mä tunnen olevani poikkeus, kaikki muut neljän tai useamman lapsen äidit lähipiirissäni ovat poikkeuksetta kotiäitejä ja vailla ammatillista koulutusta.
Mutta nykyinen päivähoitojärjestelmä yksityisen hoidon tukineen jne. takaa sen, että töihin on mahdollista lähteä ja ehtiä olla vuosikaudet. Useimmat tuntemani suurperheiden äidit ovat sitoutuneet perheisiinsä siten, että vaikka ovatkin töissä, kykenevät samaan aikaan osallistuvaan vanhemmuuteen. Työura on aika harvalla ykkösenä tai edes kakkosena elämässä. Luulen, että myös puoliso sitoutuu usein toisella tapaa kuin keskiverto "1,75" lapsen perheessä. Useimmille suuri perhe ei ole tullut vahingossa vaan seurauksena elämänarvoista ja -tavasta (;D)
äiti sairaanhoitaja vaikka työskenteleekin tällä hetkellä eräässä projektissa joka ei ole hoitoalaa, isä opettaja
Molemmat vanhemmat koulutukseltaan KTM, minä erikoistutkijana valtiolla (hoitovapaalla) ja mies yksityispuolella osastopäällikkönä.
Täällä on näköjään vain näitä uhrautuvia äitejä.
T. Kahden lapsen uraäiti
äiti työskentelee erityisopettajana ja isä jäi nyt kotiin lasten kanssa (on FM). Alle kouluikäisiä on 3.
8 lasta, isä putkimies, äiti peruskoulun käynyt.
6 lasta, äiti terveydenhoitaja, isä DI
6 lasta, äiti lisensiaatti, väitöskirja tekeillä, isä tutkija
10 lasta, äiti opettaja, isä kanttori
12 lasta, äiti sairaanhoitaja, isä kanttori
5 lasta, äiti sairaanhoitaja, isä duunari
6 lasta, äiti kotiäiti, isä duunari
6 lasta, äiti terveydenhoitaja, isä duunari
13 lasta, äiti kotiäiti, isä yrittäjä
6 lasta, äiti opettaja, isä yrittäjä
6 lasta, äiti kotiäiti, isä yrittäjä
11 lasta, äiti opettaja, isä yrittäjä
9 lasta, äiti suurtalouskokki, isä yrittäjä
7 lasta, äiti kotiäiti, isä yrittäjä
4 lasta.
Mies on rakennusalan yrittäjä
Itselläni parturi-kampaajan koulutus
mutta myyjä olen ammatiltani. Koulutuksen työhön olen saanut töitä tekemällä.
Molemmat olemme insinöörejä. Ja töissä ammattia vastaavissa tehtävissä.
Täällä on näköjään vain näitä uhrautuvia äitejä.
T. Kahden lapsen uraäiti
Mies on maanviljelijä/sikafarmari/teurastaja ja minä olen kotona. Koulutukseltani olen yo-merkonomi. Enkä kyllä koe olevani uhrautuva äiti, vaikka kotona olenkin, vaan etuoikeutettu kun saan hoitaa lapsiani kotona. Ruuanlaitto, leipominen, siivoaminen ja autonkuljettajana toimiminen on työtäni =)
Terkkuja kaikille minut tunnistaneille!
Tutuissa perheissä:
- 8 lasta, äiti sairaanhoitaja, isä kultaseppä
- 8 lasta, äiti sairaanhoitaja, isä myyntiedustaja
- 10 lasta, kumpikin luokanopettajia
- 9 lasta. äiti lto, isä luokanopettaja
- 11 lasta, äiti luokanopettaja, isä sähköasentaja
- 6 lasta, äiti fysioterapeutti, isä myyntialalla
- 9 lasta, äiti FT, isä lvi-asentaja