Pettämisestä-moniko on pettänyt?
Oletko pettänyt, millainen tilanne oli? Saitko anteeksi vai tunnustitko edes. Suunnittelen vakavissani pettäväni miestäni. Hän on ääliö kusipää jolta en saa haluamaani ja minä olen rakastunut ihanaan mieheen.
Kommentit (12)
olen kyllä flirttaillut, halaillut ja suudellutkin muutamaa miestä 10 vuoden suhteemme aikana, mutta en kertaakaan ole hypännyt kenenkään kanssa sänkyyn. Enkä edes harkitse sellaista.
Mies oli ääliö kusipää ja rakastuin ihanaan mieheen. Ja petin. Petin monta kertaa. Itseasiassa petän vieläkin. En ole tunnustanut.
Itse olen miettinyt tätä viime aikoina usein, olen ihastunut toiseen mieheen.
Onko jo toisen miehen tapaaminen - ja keskustelu ja haaveilu yhteisestä tulevaisuudesta - pettämistä?
Alkuun tunnustinkin, mutta se on aivan turhaa, saa vaan katua myöhemmin.
Aika aikaa kutakin, tuossa elämänvaiheessa sain pettämisestä elämääni sitä mitä kaipasin. Elän edelleen saman miehen kanssa jota olen pettänyt, ja nyt ei pettäminen tunnu enää oikealta, siis en tarvitse sitä kuviota elämääni.
Mutta en tosiaan suosittele kertomaan miehelle, siitä tulee vaan turhaa harmia.
oikeesti. sun, miehes (ja lasten) takia. pettäminen ei ole oikea ratkaisu. eroa niin pääset vapaasti tekemään mitä haluat.
t: nainen joka petti ja jota on petetty
Oletko pettänyt, millainen tilanne oli? Saitko anteeksi vai tunnustitko edes. Suunnittelen vakavissani pettäväni miestäni. Hän on ääliö kusipää jolta en saa haluamaani ja minä olen rakastunut ihanaan mieheen.
Itse olen miettinyt tätä viime aikoina usein, olen ihastunut toiseen mieheen. Onko jo toisen miehen tapaaminen - ja keskustelu ja haaveilu yhteisestä tulevaisuudesta - pettämistä?
Ekan kerran lähdin kiinnostavan tyypin kanssa baarista humalassa. Häntä tapailin joitain kertoja, oli itsekin naimisissa. Sitten se päättyi ja tuli toinen vähän kuin laastariksi. Ei napannut sitten kuitenkaan ja päätin lopettaa touhun. Muutamaa kuukautta myöhemmin tapasin nykyisen miehen ja lähdin taas ravintolasta työpaikan pippaloiden jatkoilta mukaan ja siitä se lähti. 3kk myöhemmin muutin pois yhteisestä kodista ja hain avioeroa. Nykyistä en ole pettänyt. Ei ole edes kiusausta.
Ja pettäminen tarkoittaa mulle just seksiä.
Ääliöiden kanss alen pistänyt poikki. PIdän mieluummin oman osuuteni ns. selvillä vesillä.
jumalauta naiset! jaana senkin portto. pakkaat tavaras, kun tulet kotiin
Eipä siitä silloin ole tunnontuskia jäänyt, jos suhde vetelee muutenkin viimeisillään, mutta jos se pettäminen on vaan paha känninen hairahdus hyvässä suhteessa, niin sitten se tuntuu kamalalta. Yritän olla pettämättä enää.
Ja en ole siitä ylpeä.
Nykyistä en ole pettänyt ja suunnitelmissa olisi pitääkin näppini erossa muista.