Jos bussissa on jo yhdet vaunut + koira, niin pitääkö
koiran lähteä?
Kävin lasten kanssa tänään neuvolassa bussilla ja meidän kaks isompaa istuivat penkillä ja itse olin taaperon (joka siis istui rattaissa) kanssa siinä vaunupaikalla ison vatsani kanssa.
Seuraavalla pysäkillä kyytiin tuli sokea opaskoiran kanssa (+ omistajan avustaja tai kaveri). Koira oli iso eli se ei olisi mahtunut penkin väliin eli koira tuli omistajansa kanssa meidän viereen.
Puoli välissä matkaa kyytiin olisi tullut toinen äiti rattaiden kanssa, mutta eihän kyytiin mahtunut. Kun tuo äiti huomasi tilanteen (väkeä lappasi ovesta ulos), hän alkoi vaatimaan, että koiran on lähdettävä, että he mahtuvat kyytiin. Ei luultavasti huomannut, ettei koira ollut mikään tavallinen Musti.
Kommentit (71)
Vaikka niitä busseja kulkisi useastikin voi joutua sopivaa bussia odottamaan kauan. Asuttiin aiemmin paikassa, jossa tosi paljon lapsiperheitä. Ei ollut tavatonta, että bussia joutui odottamaan toista tuntia, pelkästään siksi, että oli niin paljon vaunuilla liikkuvia.
Oli vaan pakko aina varata reilusti aikaa, jos esim oli menossa lääkäriin. Mutta ei olisi kyllä tullut mieleenkään alkaa huudella jollekin koiralliselle.
Asian vierestä.
Sekin on kohteliasta, jos vain voi, että antaa paikkansa toiselle. Usein näkee jonkun äidin yrittävän vaunuineen bussiin, ei mahdu. Seuraavalla pysäkillä (joka lähellä edellistä) jääkin yksi bussissa ollut äiti vaunuineen pois.
Joo, aina ei varmasti voi paikkaansa antaa ja jäädä yhtä aiemmin pois, mutta ilahdun aina kun näen jonkun niin toimivan.
Oletko koskaan joutunut odottelelmaan bussia 1,5 tuntia 20 asteen pakkasessa. Kun kolme edellistä bussia meni ohi (kaikissa ei ollut vain vaunuja) Oli pakko tilata taksi. :( Kaikkialla ei busseja kulje 10 min välein.
[/quote]
Vaikka omistankin sen kokoisen koiran, joka istuimelle kevyesti mahtuisi. Yleensä koira on vain sen verran likainen, ettei siihen ole kiva jonkun sen jälkeen istua. Eli jos koira mahtuisi istuimelle, niin ihan varmasti mahtuu jalkoihinkin. Ellei se omistaja ole se kaksimetrinen hujoppi :)
yhtiöllä näin: - opaskoira saa tulla bussiin aina - oli kyydissä allergisia tai ei. - muulloin allerginen jo bussissa istuva menee koiran edelle. Tästä ilmoitetaan bussikuskille, joka tekee lopullisen päätöksen saako koira tulla kyytiin vai ei. - ensisijaisesti koiran paikka on omistajan sylissä tai viereisellä istuimella ei käytävällä.
koittakaapa itse mennä julkisella silmät kiinni ison koiran kanssa. Ihan helevetin helppoa asetella hurtta johonkin penkinrakoon jotta itsekkäät lehmät kakaroineen mahtuu kyytiin.
Huomaa taas että täällä on ihmisiä, joita ei elämä oo kyllä kovin paljoa koetellut.
Jolla on tuuhea häntä. Istuessaan ja maatessaan se vie yllättävän ison tilan ja lisäksi saa koko ajan olla varomassa, ettei joku mamma, joka on täysin varma että bussi ei päästä häntä ulos ellei ryysi oviaukolle kilometria ennen, tallaa sen päälle. Ja vaikka meidän koira onkin kiltti, niin ainakaan minä en menis ryysimään kovin läheltä ketään vierasta koiraa. Kokemuksesta voin sanoa, että ei ole herkkua bussin oviaukossa ison koiran kanssa, mutta siihen on ollut pakko joutua pari kertaa, kun vankkurien kanssa bussiin meidän jälkeen tullut äiti on saanut hermokohtauksen, ellei itse saa vallata vaunuvälikköä.
Entäs vasikkaa? (jos kerta vasikan kokoista koiraakin).
Lammas?
Possu?Jos mä olisin menossa vaunuilla bussiin ja siinä paikalla olis koira niin en hetkeäkään epäröis ettenkö mä sinne sais mennä. Koira voi seisoa käytävällä niin kuin minäkin teen. Ei istuva isokaan koira niin paljon tilaa vie. Seisoohan niitä ihmisiäkin käytävällä.
Ja meilläpäin ne vaunupaikat ovat ainakin bussin keskellä eli taaempana olevat voivat poistua takaovesta ja edessä olevat luikkia siitä sivusta tai jopa etuovesta. Kyllä se koira siihen mahtuu.
Ja jos sellainen nöffin kokoinen koira lösähtää istumaan siihen vaunusyvennykseen, niin eipä siitä kukaan mahdu ohi.. Varsinkin, jos siinä on vielä kahdet rattaat tukkena..
Ja meidän kaupungissa kehoitetaan ihmisiä poistumaan keskiovesta tai takaovesta, EI etuovesta, varsinkaan ruuhka-aikana.
Asian vierestä, mut Oulussa riippuu ihan kuskista,missä koira saa bussissa olla. Mun mielestä järkevintä on olla vaunuvälikössä jos se on tyhjä, ja sit pitää koiraa penkin alla. Mut kuski voi halutessaan pakottaa ottamaan koiran syliin, koska niin sanotaan säännöissä. Joten kun eräänä lauantai-aamuna olin AINOA matkustaja koko bussissa, pidin sit koiraa sylissäni. Siinä meni sotkuun mun vaatteiden lisäksi (mikä ei ollut iso haitta, koska olin menossa treeneihin ja vaatteet oli koirankestäviä.) penkki, ikkuna ja seuraavan penkin selkämys. Ja ihan vaan koska kuski halus pompottaa (ja hänellä on siihen oikeus, koska vaan sylikoirat saa mennä ilmaiseksi). Toisella kerralla bussi oli täysi vaunuvälikköä lukuunottamatta. Kuski huusi että istut alas ja otat sen koiran syliin. Niin sit tein, ja mun koira siinä kaiken karvanpöllyttämisen ja sotkemisen ohella ehti nuolla kanssamatkustajan kädet ja sotkea hänenkin vaatteet.
Näitä nihilistejä bussikuskeja on siis vaan kaksi liikenteessä, muut ei ole mitenkään kommentoineet sitä että koira on lattialla. Mut aina ei siis ole edes asiakkaan päätettävissä missä se koira matkustaa.
Hyi helv.. Joka kerta kun joku itsekäs koiranpalvoja koittaa tunkea piskinsä kanssa bussiin menen heti sanomaan kuljettajalle, että olen pahasti allerginen.
Joka kerta on ruma ulostepeto saanut lähteä kalppimaan omistajineen.
En ole tippaakaan allerginen.
Elukat ei kuulu bussiin.
Jos oikeasti joutuu paljon matkustaa rattaiden kanssa bussissa, niin mahdollisimman pieneen tilaan taittuvat rattaat, voi laittaa kasaan ja mahtuu penkkien väliin ja voitte istua lapsen kanssa matkan ajan.
Vierailija kirjoitti:
Hyi helv.. Joka kerta kun joku itsekäs koiranpalvoja koittaa tunkea piskinsä kanssa bussiin menen heti sanomaan kuljettajalle, että olen pahasti allerginen.
Joka kerta on ruma ulostepeto saanut lähteä kalppimaan omistajineen.En ole tippaakaan allerginen.
Elukat ei kuulu bussiin.
Sun vaunusi rumine lihavine vauvoineen ei kuulu bussiin. Älkää tuoko vahinkojanne rääkymään työmatkalaisten keskelle. Lapsivapaat bussit käyttöön!
hyvittääkö panssarivaunulla tunkeva mamma lipun hinnan takaisin piskin omistajalle.