Kuinka moni täällä säilyttänyt tyttönimensä naimisiin mennessään?

Tässäkin ketjussa selvä enemmistö on pitänyt oman nimensä.

Niin ja onneksi tämä on vain sinun mielipiteesi

pidin oman nimeni. Anteeksi vain, mutta minusta on suorastaan noloa nykyään naisen ottaa miehensä nimi. Ei tullut mieleenkään luopua nimestäni, koko ajatus on ihan outo ja vieras. Jos vaihtaa nimeään, saa siteen selitellä että omaa sukua se ja se... pelleilyä sanon minä. Jokaisella on se nimi, minkä vanhemmilta saa, mitä sitä muuttelemaan. Varsinkaan nelikymppisenä.

Pahimmat femakotkin syövät sanansa. Ja vaihtavat nimensä. Niin se vain on että perinteitä kunnioitetaan.

Valitettavasti näin on. Tunnen monta kaupunkilaista, akateemisesti koulutettua, feministinä itseään pitävää naista, jotka ovat jostain kumman syystä naimisiinmenon hetkellä pyllistäneet nykyajalle ja alistuneet patriarkaatille. Eivät ole ajatustakaan uhranneet sille, mitä tuo nimen vaihtaminen oikeasti symboloi.

vaikka kymmenkunta vuotta nuorempi olenkin. Varsinkin töiden suhteen helppo ratkaisu.



Ihmetyttää, miksi nekin naiset, joiden nimi on "brändi", ovat vaihtaneet nimensä. Karita Tuomola - Karita Tykkä, Marita Taavitsainen - Marita Natri. Siis mitä? Jos Jari Sarasvuo menisi Virpi Kuitusen kanssa naimisiin niin tuskinpa ottaisi nimekseen Jari Kuitunen...

oma nimi sen verran harvinainen, ja suojattukin, joten sen halusin pitää.

ei mitään varsinaista syytä, kunhan vaan halusin pitää omani (ja mieskin oli sitä mieltä että pidä vain)

En olis vaihtanut mistään hinnasta!

Pidän nimestäni, nimi on vahva osa identiteettiä, olin jo tehnyt vuosia töitä omalla nimelläni.



Yksi hyvä syy tuli vielä jälkikäteen: miehen siskon etunimi muistuttaa omaani, ja minustahan olisi tullut melkein täysin samanniminen hänen kanssaan (tyyliin Hanna Merikallio ja Henna Merikallio). Se olisi ollut ärsyttävää.

Sehän on osa identiteettiäni. En vaihtanut.

Ja olin 30 vuotias kun menimme naimisiin. Lapsella on isän nimi. En vain jaksanut muuttaa nimeä joka paikkaan kun korttien uusiminen olisi maksanut vaikka kuinka paljon. Sukulaiset lähettää kuitenkin postia miehen nimellä ??? Ei mennyt vissiin jakeluun. Olimme ennen naimisiin menoa asuneet 12 vuotta avoliitossa, joten nimen muuttaminen ei tuntunut niin tarpeelliselta.

ihan sen vuoksi että sitä nimeä olen käyttänyt 36v.



Ja en halua olla rouva Huttunen (Fröbelin palikoiden biisi)

että mulla on yritys/toiminimi tällä nykyisellä "omalla" nimellä. Joten täysin en haluaisi miehen nimeä ottaa! Menisivät ehkä asiakkaatkin sekaisin. Meidän nimisiä ei muutenkaan ole paljon enää täällä missä mä asun ja siksikään en oikein haluaisi luopua vanhasta nimestä



Ap

Kaksi kertaa saa riittää yhdelle ihmiselle. Näes otin exän nimen hänen kanssaan naimisiin mennessä ja sitte erotessa palasin tyttönimeeni. Riittää vaihtelut minulle.

Ensimmäisellä kerralla olin nuori ja idealistinen feministi (nyt olen vanha ja vähemmän idealistinen feministi) ja sitä mieltä, että nimen vaihtaminen merkitsisi alistumista miehen valtaan. Tykkäsin myös isäni nimestä enemmän ja se oli paljon harvinaisempi kuin silloisen sulhasen sukunimi. En ajatellut asiaa kovin paljon, niissä piireissä joissa liikuin, se oli itsestäänselvä ratkaisu.



Toisella kerralla tilanne oli se, että tulevalla miehelläni oli menossa kiista lastensa tapaamisesta (ei, en ollut mieheni eron syy) ja hänellä oli tarve osoittaa viranomaisille, että hänen luonaan lapsella on turvalliset olosuhteet, toisin kuin lasten äiti väitti. Tästä syystä hankimme omistusasunnon, menimme naimisiin ja otin mieheni nimen. Oli tarve panna pystyyn mahdollisimman perinteinen kulissi. Syyt olivat siis käytännölliset. Onneksi mieheni nimi on tosi kiva ja olisin voinut harkita sitä muutenkin.

Meitä ei ole enää kun 52 hölöö tällä meitin nimellä. Se on vaan niin kaunis ja MINUN nimi.

Ei ole mitään ongelmia ollut perheellisenäkään vaikka lapset on isän nimellä. Tosin teini-ikäinen poika tuossa kerran mietti, että vaihtaisiko äidin sukunimen :). Saa ihan itse päättää josko haluaa.

on todella harvinainen sukunimi ja lapsille haluttiin myös se sukunimi ja tuntui järkevältä,että koko perhe ollaan samalla nimellä =)



Jos eroamme niin en aio luopua silloinkaan tästä nimestä..

omaan sukuuni ja sukujuuriini. Oli siinä myös jonkinlaista feminististä ajatusta taustalla... Nimi ei ole mitenkään hieno tms. Miehen nimi olisi ollu paljon harvinaisempi ja kauniimpikin. Lapsilla on isänsä nimi, mutta eipä se ole mitään ongelmia aiheuttanut.

pitää omani, lapsi sai minu sukunimen ja miehenikin vaihtoi naimisiin mentyämme =)

pidin oman nimeni. Anteeksi vain, mutta minusta on suorastaan noloa nykyään naisen ottaa miehensä nimi. Ei tullut mieleenkään luopua nimestäni, koko ajatus on ihan outo ja vieras. Jos vaihtaa nimeään, saa siteen selitellä että omaa sukua se ja se... pelleilyä sanon minä. Jokaisella on se nimi, minkä vanhemmilta saa, mitä sitä muuttelemaan. Varsinkaan nelikymppisenä.

Oma tyttönimeni on todella tavallinen ja nimelläni oli useita täyskaimoja. Minulle tuli mm. puheluita keskellä yötä kun kaimaani yritettiin tavoittaa :/ Samaten tuli usein esim. postikortteja mitkä eivät olleet minulle tarkoitettuja.



Mieheni sukunimellä on vain alle 20 kantajaa ja nyt olen siis ainoa tämänniminen. En luopuisi nimestä vaikka eroaisimme. Mutta jos oma nimeni olisi ollut minulle tärkeä niin olisin sen pitänyt, ei se olisi ollut ongelma minulle eikä miehellni.

Se on minun ja minun isäni ja sukuni nimi, miksi ottaisin mieheni isän nimen? Myöskin ärsyttää sellainen, että pitää sitten joka käänteessä (jopa Facebookissa on näitä) esitellä, että nimeni on Jaana Järvinen, omaasukua Huttunen. Liian monimutkaista.



Lapsilla on isänsä nimi, koska se on kauniimpi. Eikä ole koskaan haitannut ketään perheenjäsentä, että äidillä on eri nimi kuin muilla. Enkä ole koskaan joutunut sitä selittelemään.



Joku jo sanoi aikaisemmin, että oikeastaan tuntuu nololta nykyaikana, jos nainen ottaa vielä miehen nimen ja täytyy sanoa, että olen kyllä samaa mieltä. En ymmärrä sitä yhtään. Perheen luo ja pitää koossa ihan muut asiat kuin nimi.