Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

5-vuotiaan kuolemanpelko

12.08.2009 |

Moi,



Onko kellään kokemusta pienen lapsen kuolemanpelosta? 5,5-vuotias tyttäremme alkoi ensimmäisen kerran vuosi sitten pelkäämään kuolemaa, mutta silloin vain ohimenevästi. Nyt kuolemanpelko-kohtauksia on muutaman kerran viikossa ja ne iskevät yleensä väsyneenä ja pelko muuttuu pian hysteriaksi, jota on todella vaikeaa rauhoittaa. Sama mitä sanoo, aina vastaus on "miksi ihmisen pitää kuolla" ja että me joudumme eroon toisistamme kun me kuolemme. Eroahdotuksesta varmaan on kyse, mutta ei paljon auta tieto kun yrittää saada itkevää ja tärisevää tyttöä rauhoiteltua...Hän on jossain vaiheessa kuullut jostain että muutumme keijuiksi kun kuolemme, mutta sitten tulevat kysymykset siitä miksi meidät haudataan ja miten sieltä haudasta ihminen voi muuttua keijuksi. Ja että madot syövät ennen kuin kerkeää muuttua keijuksi..ei auta vaikka sanoisin että ihiminen haudataan arkussa johon madot ei pääse. Ja toisaalta mietin että kuinka paljon totuutta voi muunnella ilman että siitä koituu myöhemmin ongelmia. Hysteeriselle lapselle vaan "raa'an " totuuden kertominenkaan ei käy päinsä. Olisko kokemuksia miten kannattaa menetellä, jotta ei pahenna tilannetta vaan entisestään!

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
16.08.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeisesti ette ole puhuneet kuolemasta aikaisemmin? Meillä kaksi lasta ja heti lukemisen alettua ollaan luettu myös kuolemaa käsitteleviä kirjoja. Niiden kautta kuolema on aika arkipäivästynyt kummallekin lapselle. Ja nuorin täyttää nyt siis vasta kolme. Eli osta satuja, jotka käsittelevät kuolemaa. Lue niitä lapselle ja viritä keskustelua niiden pohjalla. Hyvä on esim. "hirveää parkaisi hirviö", "Aina ja ikuisesti" ja "vanha elefantti". Lapselle ei tarvitse selittää kovin tarkkaa. Minä olen puhunut lähinnä siitä, että rakkaat ihmiset kuolevat ja heitä on ikävä, mutta muistot jää ja lohduttaa. Kukaan ei ole lasten aikana vielä kuollut, joten teeman käsittely on ollut vaapaaehtoista eikä hautajaisissa olla oltu. Hautausmaalla ollaan kuitenkin käyty ja todettu, että siellä kukkien alla on esim. isoisä jne. Yleensä puhun myös taivaasta ja enkelinä olemisesta, vaikka emme muuten uskonnollisia olekaan. Enkeliajatus on yleensä aika turvallisen tuntuinen ja auttaa lasta käsittelemään hänelle kenties pelottavaa asiaa. Mutta minusta vanhempien vastuulla on totuttaa lapsia myös tähän teemaan eikä sitä kannata jättää turhan myöhäiseksi. Jos tuo mato-ajatus vaivaa tyttöäsi niin puhu ihmisen sielusta ja sielu siis on siellä taivaalla enkelinä eikä matojen syötävänä. Ihmisen sielua mikään ei voi vahingoittaa. Ruumis on vain kuori jne. Tärkeää on, että olet itse sinut asian kanssa. Lapselle mikään ei ole traumaattista eikä pelottavaa, jos vanhempi omalla käytöksellään osoittaa, että tämä asia on luonnollista eikä ole mitään hätää. Miten itse suhtaudut kuolemaan? Miten pystyt siitä puhumaan? huomaako lapsesi sinun ahdistuksesi kenties? Kuolemasta jutustelu on aika tavallista jokaisella lapsella jossain vaiheessa ja sellaisenaan pitää kohdata tavallisena asiana.

Vierailija
2/2 |
25.10.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

heipä

Oletko kysellyt lapselta mitä hän ajattelee? Miten hän arvelee että keijuksi muuttuminen tapahtuu? Mihin kuolema hänen mielestään tarvitaan? Jos hän ei tiedä tai osaa sanoa se on ok, myös se että äiti tai isä ei tiedä tai ymmärrä on ok. Yhdessä voi lähteä ihmettelemään. Puista putoaa lehdet syksyisin ja niistä tulee multaa - onko se surullista tai pelottavaa? Ikkunan väleistä voi löytyä kuolleita kärpäsiä - mitä lapsi niistä ja niiden elämästä ajattelee, miksi ne ovat kuolleet? Pienin askelin yhdessä eteenpäin :) Jaksamista ja ihmettelyä arkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla