Lue keskustelun säännöt.
Uskottomauus ja av(i)oliittoon jääminen on kumppanin halujen täydellistä mitätöimistä
12.08.2009 |
Olenpa seuraillut tässä muutamaa ketjua, jossa (useimmiten) mies on sitä mieltä, että hänen uskottomuutensa "ei ole pois" vaimoltaan - vaimo kun ei muutenkaan tykkää antaa niin paljon kuin mies haluaa. Tai vaimo ei suostu kaikkiin miehen esittämiin tai ajattelemiin rakastelutapoihin. Tai uskottomuus tulee kuvioihin, kun vaimolla on kädet täynnä lapsia, kotitöitä sun semmoista. Tai, koska vaimo on synnytysten jälkeen "väljä". Tai muuten vain lihonut. Tai kun naapurin nuorikko on niin tiukkaan ja kuumaa tavaraa. Tai, kun työpaikan uusin mimmi vain kerrassaan tarjoutuu isoine rintoineen häntä tyydyttämään.
Esimerkkejä voi lukea yhtä monta kuin kirjoittajaakin on.
Uskollisuus pitkässä parisuhteessa taitaa olla itse kullekin vaikea kysymys ja uskoisin, että kukin meistä on joutunut liittonsa aikana tilanteeseen, että olisi tehnyt mieli hypätä vieraaseen punkkaan.
On mukava tunne, jos huomaa jonkun toisenkin kuin oman puolison ihailevan ja kuumeilevan perääni, mutta askel tästä mielihyvästä tekoon on todella suuri, eikä kaikki sitä askelta teekään.
Miksi minä en ole miehelleni uskoton, vaikka joskus olen näin haaveillutkin ja totta vie olisi joskus ollut syytäkin hakea hieman lisäväriä muualta?
Usein kumppaniinsa tyytymätön on kerta kaikkiaan väärän kumppanin kanssa.
Jos näin on, olisi otettava lusikka kauniiseen käteen ja hyväksyttävä tosiseikka, että mies/nainen rinnalla ei ole "se oikea" ja aloitettava kierros alusta.
Muussa tapauksessa minusta itsensä tyydyttäminen muualla ja "ehjän kodin leikkiminen" on mitä suurinta petosta kumppaniaan kohtaan, koska silloin estää tätä löytämästä puolestaan itselleen "se todellinen oikea" kumppani rinnalleen sen sijaan, että hän joutuu elämään jakomielitautisessa liitossa, jossa isi (tai äiti) lähtee aamulla töihin, kiksauttaa ohimennessään yhtä-kahta fuck buddyaan ja kotiin tullessaan leikkii taas ehjää maailmaa.
Kotona vaimo (tai mies) saattaa osaltaan ihmetellä: missä hellyys, missä intohimo? Sillä sitä ilman jäävä osaa pian sopeutua tilanteeseen - se ei tarkoita silti sitä, etteikö hellyyttä ja intohimoa kaipaa - siltä oikealta henkilöltä.
Jos kumppani on "se oikea" ja siten vaimoaan/tai miestään arvostaa ja kunnioittaa, jos kumppanuuteen suhtautuu lämmöllä ja rakkaudella, niin antaa puolisolleen tilaa ja puoliso minulle. Silloin tullaan puolitiehen vastaan ja huolehditaan kumpikin puoli siitä, että toinen saa tarvitsemansa - ja toisaalta - että kunnioitan puolisoni oikeutta olla väsynyt ja haluton, ilman että siitä koko maailma heti kaatuisi.
Kommentit (15)
Suurin oppi vuosien parisuhdetaivaasta ja -helvetistä on, että maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen. Olen itse ollut nopea tuomitsemaan tekoja, jotka eivät sovi omaan moraaliini. Mutta kun on kuullut tapahtumiin liittyviä taustoja ja ajatuksia, on usein toista ollut pakko ymmärtää, vaikka itse tekoa ei välttämättä hyväksykään.
Mikä oikeastaan edes on pettämistä? Jos ihastut kolmanteen osapuoleen, vaihdatte ajatuksia kaikilla mahdollisilla medioilla, huomaat joskus kaipaavasi häntä palavasti talon hiljentyessä yöpuulle - mutta mitään halausta kummempaa fyysistä ei tapahdu. Tai jos toisaalta käyt pari kertaa nusaisemassa kuumaa fuckbuddya, muttet jälkeenpäin juurikaan uhraa häneen ajatuksia. Kumpi on enemmän väärin puolisoa kohtaan? Vai ovatko molemmat pettämistä? Kummasta olisi helpompi kertoa? Tai pitäisikö kummastakaan? Ainakaan jos tilanne menee ohi, eikä ole jatkuvaa?
Olen aikanaan ollut vakaasti sitä mieltä, että jos toinen pettää, puolison tulisi saada tietää. Mutta seurattuani tapausta, jossa ihminen meni erovaiheessa eniten rikki kuullessaan vaimonsa seikkailuista, en enää ole yhtään niin varma. Kertomisenkin voi tehdä niin monella tavalla ja motiivilla. Ehdottomasti väärin on kertominen ensisijaisesti omaa syyllisyydentuntoansa helpottaakseen, "anteeksi kulta mutta en enää". Itse on taakkansa kannettava, ellei toinen nimenomaan halua tietää. Vielä enemmän väärin on, että vihoissaan kertoo toista satuttaakseen.
Ja kuka oikeasti haluaa tietää? Ystäväni sanoi osuvasti, "en halua, mutta minulla on oikeus". Eli kertoisitko, jos puolisosi ilmaisee asian noin? Itse tulkitsen, että oma-aloitteisesti ei missään nimessä, mutta toisen kysyessä pitäisi. Monessa suhteessa tuota kysymystä ei tehdä, koska sekin kultainen sääntö "kysy vain mitä oikeasti haluat tietää" on niin totta. Jos taas kysyt liian monesti, vaikka toinen ei ole mitään tehnyt, voi se pahimmillaan toimia kimmokkeena "ihan sama kun se kuitenkin luulee". Kun exäni kanssa joskus puhuimme asiasta, huomasimme, että toisen mielestä pettämisestä tulisi kertoa puolisolle, toisen mielestä ei. Näidenkin toiveiden yhteensovittamisessa on haasteensa. Sanooko toinen "ei" siksi, että ei oikeasti haluaisi tietää, vai koska on jotain mitä ei halua kertoa? Sanooko toinen kyllä siksi, että haluaisi itse kertoa jotain, vai koska uskoo rehellisyyden olevan tärkeämpää kuin haavoittamattoman suhteen?
Toki "pitääkö kertoa jos pettää" kysymyksen yksinkertaisin vastaus on edelleen "ei pidä pettää, niin ei tarvitse miettiä". Niin yksinkertaista. Mutta ihminen on ihminen.
Vaikka olen samaa mieltä avauksestasi
"Uskottomuus ja av(i)oliittoon jääminen on kumppanin halujen täydellistä mitätöimistä", olen myös sitä mieltä, että kumppani, joka puolestaan mitätöi toisen halut ja samalla ajan kuluessa toisen kokonaan, ei ole se oikea kumppani. Siitä huolimatta on tilanteita, joissa liiton jatkuminen tuntuu järkevämmältä kuin ero. Mennäkö sitten järjellä, tunteella, vai jonkin normin mukaan, sitä joutuu jokainen itse pohtimaan.
Ei ole helppoa olla ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse miettinyt tätä asiaa paljon. Olin naimisissa ja rakastuin mieheen joka hänkin oli naimisissa. Löysimme toisistamme sielunkumppanit, kaikki pelasi. Huumori, seksi ja jutut yleensäkin. Ehdimme nähdä kaksi kertaa (tutustuimme netissä ja meilailimme ennen ensimmäistä tapaamista puoli vuotta) ennen kuin vein avioeropaperit. Tajusin miten totaalisen loppu oma avioliittoni oli.
Tämän uuden miehen piti myös ottaa ero. Mutta kuinkas kävikään, hän ei sitten ottanutkaan... Meille ei tullut mitään riitaa, mutta hän valitsi sen ns turvallisen, talolainan ja lapset. Mikä sinällänsä on jollain lailla ymmärrettävää.
Mitä minä en kuitenkaan ymmärrä on se että hän päätti jäädä elämään todella huonossa suhteessa. Jaoimme keskenämme niin paljon asioita, pidimme tiiviisti yhteyttä, soitimme joka päivä ja lähetimme tekstareita mitä järkevimmistä ja vähemmän järkevistä asioista. Tietyllä tapaa elimme vain toisillemme. Puhuimme ja haaveilimme yhteisestä tulevaisuudesta.
Olen onnellinen että olen saanut kokea rakkauden, siitä olen tosi onnellinen. Ja vaikka toinen puolisko valitsi toisin oli oma eroni todellakin ainoa ja oikea ratkaisu.
Minusta on ihanaa ja vapauttavaa elää ilman sitä tunnetta että elää väärän ihmisen kanssa. Tämä toinen mies tekee sitä nyt koko ajan. En ymmärrä miten hän pystyy valehtelemaan itselleen näin totaalisesti ja pitämää kulissia pystyssä. Ja siinä samassa tietyllä tasolla pilaa myös vaimonsa elämän. Se vaimokin ansaitsisi parempaa, aidosti rakastavan puolison.
Sydämellään on niin paljon vaikeampaa elää kuin järjellään.
Olen monesti miettinyt, miksi ihmeessä nainen on yleensä erotilanteessa eroamassa yksin? Siis hän ei yleensä ole etsinyt/löytänyt uutta, vaan siirtyy vaan elämässään eteenpäin.
Mies sen sijaan yleensä AINA on jo löytänyt uuden naisen. Ja se lähteekö mies uuden naisen matkaan vai jääkö mies vaimonsa luo riippuu siitä, kumpi naisista haluaa miehen enemmän. Miehellä ei ole tässä kauhesti päätäntävaltaa tai -halua!
Edelliselle kirjoittajalle: Se on hyvä, että pääsit eroon huonosta suhteesta. Ja ikävää, ettei mies sitten eronnutkaan. Syynsä hänellä varmaan on. Kannattaa aina muistaa, että vaikka mies mitä sanoisi, olet vasta kuullut vain toisen puolen tarinaa; et sitä mitä vaimo sanoisi, jos tietäisi miehen seikkailusta/rakkaudesta sinun kanssasi.
käsittääkseni ap tarkoitti nyt nimenomaan suhteita joissa pettäminen on jatkuvaa ja petos selkeästi pois omalta puolisolta. Että oma puoliso joutuu ihmettelemään mihin jäi yhteinen aika ja hellyys.
Tai sitten mies ei ollutkaan niin onneton vaimonsa kanssa ja niin sielunkumppanit sinun kanssasi... Raukka rakastuit ja uskoit kaiken mitä toinen sanoi. Kuitenkin taisit olla vain kakkosnainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös omasta mielestään. Tiedän sen ja olen siitä niin varma kuin voi jostain varma olla. Hän ei feikannut enkä minäkään. Jouduimme käymään yhdessä läpi kaikenlaisia vaikeita asioitakin.
Siihen miksi hän valitsi perheensä on myös muita syitä joita en tässä halua sanoa. Sellaisia syitä jotka ovat painavia ja joihin hän tai minä ei kauheasti voida vaikuttaa. Ehkä näiden muiden asioiden järjestyminen vie vain aikaa ja joku päivä tämä mies seisoo oveni takana. Se olisi elämäni onnellisin päivä.
Tiedän että hän rakastaa minua. Ehkä juuri sen vuoksi en ole katkera. Olen onnellinen siitä että olen saanut kokea sen tunteen, rakastumisen ja olen myös tajunnut sen että osaan rakastaa ja minäkin olen jonkun rakkauden arvoinen.
Olen deittaillut miehiä sen jälkeen kun välimme menivät poikki, kukaan heistä ei vain tunnu samalta.
Sielunkumppanin kyllä tunnistaa. Uskokaa pois :)
käsittääkseni ap tarkoitti nyt nimenomaan suhteita joissa pettäminen on jatkuvaa ja petos selkeästi pois omalta puolisolta.
petos on aina pois omalta puolisolta. aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuten sinä tuossa alla, että maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen. Me olemme kaikki inhimillisiä olentoja ja sitä kautta emme "voi" mitään tunteillemme, mutta sille, mitä teemme tunteittemme kanssa, voimme tehdä paljon.
Siksi pyydän saada, hyvinkin kipeästi asioita itse läpikäyneenä/käyvänä saada kommentoida kirjoittamaasi:
Sanot:
Suurin oppi vuosien parisuhdetaivaasta ja -helvetistä on, että maailma ei todellakaan ole mustavalkoinen. Olen itse ollut nopea tuomitsemaan tekoja, jotka eivät sovi omaan moraaliini. Mutta kun on kuullut tapahtumiin liittyviä taustoja ja ajatuksia, on usein toista ollut pakko ymmärtää, vaikka itse tekoa ei välttämättä hyväksykään. Mikä oikeastaan edes on pettämistä? Jos ihastut kolmanteen osapuoleen, vaihdatte ajatuksia kaikilla mahdollisilla medioilla, huomaat joskus kaipaavasi häntä palavasti talon hiljentyessä yöpuulle - mutta mitään halausta kummempaa fyysistä ei tapahdu. Tai jos toisaalta käyt pari kertaa nusaisemassa kuumaa fuckbuddya, muttet jälkeenpäin juurikaan uhraa häneen ajatuksia. Kumpi on enemmän väärin puolisoa kohtaan? Vai ovatko molemmat pettämistä? Kummasta olisi helpompi kertoa? Tai pitäisikö kummastakaan? Ainakaan jos tilanne menee ohi, eikä ole jatkuvaa?
Minusta ehdottomasti tuo ohikulkiessa nusaiseminen on "enemmän pettämistä". Perusteluni: voin ihastua ihmiseen ja hänen ajatuksiinsa ja hänen läheisyyteensä, riippumatta tämän sukupuolesta. Siitä huolimatta, olenko hetero vai bi. Onko se, että ajattelen esim. ystävätärtäni ja soitan hänelle päivittäin ja tapaamme useasti mieheni pettämistä? Vaikka puhuisinkin syvällisempiä tämän kanssa kuin mieheni? Ehkä aina tai ainakin joissakin elämäntilanteissa? Ei ole. Vaikka "aika ja ajatukset" ovatkin mieheltäni "pois".
Minä voin ihastua mieheen ja tuntea jopa fyysistä kipua ikävöidessäni tämän seuraan. Näin vain voi käydä. Mutta olenko siis pettänyt miestäni? En ole, sillä vaikka tunne olisikin molemminpuolinen, suhde muuttuu (mielestäni) pettämiseksi vasta silloin, kun joko toteutamme fyysisen kaipuumme tai suunnittelemme, miten sen konkretisoisimme.
Sanot vielä:
Olen aikanaan ollut vakaasti sitä mieltä, että jos toinen pettää, puolison tulisi saada tietää. Mutta seurattuani tapausta, jossa ihminen meni erovaiheessa eniten rikki kuullessaan vaimonsa seikkailuista, en enää ole yhtään niin varma.
Näinhän tuo on. Sanotaan: mitä silmät eivät näe, sitä ei sydän sure.
Mutta mitäpä, jos tuo tuntemasi ihminen olisi saanut jonkin toisen perustelun ja selityksen, miksi hänen puolisonsa haluaa erota? Oletko varma, ettei hän olisi silloinkin ihan samalla tavalla rikki?
Sitähän me emme tiedä, koska nyt tilanne saattoi hänen sanomansa mukaan olla "pahin mahdollinen". Jos mies olisi jättänyt hänet esim. sen vuoksi, että "halusi toteuttaa itseään uudella tavalla", olisi ystäväsi saattanut surra suunnattomasti, mikä vika hänessä on, kun mies tämän takia jättää - olisi edes ollut joku ihastus tms...
Sanot:
Kertomisenkin voi tehdä niin monella tavalla ja motiivilla. Ehdottomasti väärin on kertominen ensisijaisesti omaa syyllisyydentuntoansa helpottaakseen, "anteeksi kulta mutta en enää".
Itse on taakkansa kannettava, ellei toinen nimenomaan halua tietää. Vielä enemmän väärin on, että vihoissaan kertoo toista satuttaakseen. Ja kuka oikeasti haluaa tietää? Ystäväni sanoi osuvasti, "en halua, mutta minulla on oikeus".
Eli kertoisitko, jos puolisosi ilmaisee asian noin? Itse tulkitsen, että oma-aloitteisesti ei missään nimessä, mutta toisen kysyessä pitäisi.
Monessa suhteessa tuota kysymystä ei tehdä, koska sekin kultainen sääntö "kysy vain mitä oikeasti haluat tietää" on niin totta. Jos taas kysyt liian monesti, vaikka toinen ei ole mitään tehnyt, voi se pahimmillaan toimia kimmokkeena "ihan sama kun se kuitenkin luulee". Kun exäni kanssa joskus puhuimme asiasta, huomasimme, että toisen mielestä pettämisestä tulisi kertoa puolisolle, toisen mielestä ei. Näidenkin toiveiden yhteensovittamisessa on haasteensa. Sanooko toinen "ei" siksi, että ei oikeasti haluaisi tietää, vai koska on jotain mitä ei halua kertoa? Sanooko toinen kyllä siksi, että haluaisi itse kertoa jotain, vai koska uskoo rehellisyyden olevan tärkeämpää kuin haavoittamattoman suhteen? Toki "pitääkö kertoa jos pettää" kysymyksen yksinkertaisin vastaus on edelleen "ei pidä pettää, niin ei tarvitse miettiä". Niin yksinkertaista. Mutta ihminen on ihminen. Vaikka olen samaa mieltä avauksestasi "Uskottomuus ja av(i)oliittoon jääminen on kumppanin halujen täydellistä mitätöimistä", olen myös sitä mieltä, että kumppani, joka puolestaan mitätöi toisen halut ja samalla ajan kuluessa toisen kokonaan, ei ole se oikea kumppani. Siitä huolimatta on tilanteita, joissa liiton jatkuminen tuntuu järkevämmältä kuin ero. Mennäkö sitten järjellä, tunteella, vai jonkin normin mukaan, sitä joutuu jokainen itse pohtimaan. Ei ole helppoa olla ihminen.
[/quote]
Huomaan, että sinusta retorinen erilaisten tilanteiden miettiminen on hauskaa - minusta ei. Joissakin perheissä syödään kanaa ja toisissa taas sikaa. Kolmanissa papua.
So what? Miksi sinun pitää miettiä, tarkoittaako vaimoas/miehesi "ei" sanoessaan ei. Minusta aikuisten kumppanien yhdessäelo on tai ainakin pitäisi olla sen verran aikuista, että ei tarvitse arvuutella, josko tuo kumppani nyt "ihan oiekasti" haluaa tätä vaikka sanookin toista.
Jo se osoittaa, että liitossa on jotain pahasti pielessä, jos kommunikaatiossa on noin suuret puutteet.
Ei - ei ole helppoa olla ihminen, mutta minusta et sinä enkä minä ole määrittelemässä, mikä "puolisollemme" on oikein ja miten heidän tulee elää loppuelämänsä - jos me emme kykene tarjoamaan heille täydellistä sitoutumista, on minusta kerta kaikkiaan härskiä "olettaa" asioita, kuten oletat kirjoituksessasi, vaan on reiluinta palata alkuasetelmaan: antaa toiselle mahdollisuus löytää ihminen, jota hän ei mitätöi. Miksi kostaa pysymällä oma tyytymättömyytensä?
Siihen nimittäin helposti syyllistyy, jossa päätyy jatkamaan liittoa järkisyihin vetoamalla...
puhut kuin omasta elämästäni.
Voimia. Ja toivon, että elämäntilanteenne muuttuu kummallakin jonakin päivänä sellaiseksi, että saatte olla yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä hän joku päivä löytää luokseni, ehkä ei. Uskon että elämä kantaa. Ja ainakin olen rehellinen itselleni ja elän siten kun sydämeni sanoo.
Halauksia myös sinne ja toivottavasti sinunkin tilanteesi selkeää. Mukava kuulla että täälläkin palstalla on joku jolla on empatiankykyä.
Ja oikein mukavaa viikonloppua :)
tarkoitin verrattaen (oliko 3:sen?) mainitsemaan ettei omaa kumppania edes kiinnostaisi. AP:han puhui muistaakseni tilanteista joissa oma kumppani kaipaisi sitä puuttuvaa läheisyyttä ja seksiä. Eli molemmissa petos on pois omalta, mutta kaipaavalta puolisolta mielestäni vielä paljon enemmän.
6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarkoitin verrattaen (oliko 3:sen?) mainitsemaan ettei omaa kumppania edes kiinnostaisi. AP:han puhui muistaakseni tilanteista joissa oma kumppani kaipaisi sitä puuttuvaa läheisyyttä ja seksiä. Eli molemmissa petos on pois omalta, mutta kaipaavalta puolisolta mielestäni vielä paljon enemmän. 6
Jäin miettimään kertomustasi. Tuntuu sen verran tutulta, että minun on aivan pakko kysyä, oletko kotoisin paikkakunnalta, joka alkaa E-kirjaimella ja onko nimesi ensimmäinen kirjain M.
Jos näin on, niin taidan tietää tarinasi. Ja myös miehen, josta kerrot. Ja joudun valitettavasti kertomaan sinulle, että mies ei kaipaa perääsi.
Vaikka hän kertoikin, että olet "ihan kiltti tyttö". Mutta niinkuin tiedät, on hänellä kotona aina silloin tällöin melko kurjat olot. Joten olitte toinen toisillenne lohduttajat. Hän kertoi minulle, ettei kanssasi ollessaan koskaan ajatellut muuta kuin omaa tyydytystään, mutta sanoi myös, että hyvä juttu, jos silti sait tapaamisistanne jotain itsellesi - hän ei silti nähnyt vaivaa asian eteen.
Yritä päästä tämän miehen yli. Sinä et ole ainoa, joka jäi häntä suremaan - samanaikaisesti hän tapaili useita naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, emme ole kumpikaan paikkakunnalta joka alkaa E-kirjaimella, eikä miehen nimi ala kirjaimella M.
Ihan muita aakkosia.
Voi kurja tuotakin tarinaa...
T: Nelonen
Jos puolisollani ei olisi aikomustakaan olla uskollinen en ymmärrä miten olisi minun etuni tai oikeuksieni mukaista että hän salaisi seikkailunsa. Petetylle tulee kertoa, jääköön suhteenseen jos sitä haluaa. Kertomattomuus on raukkamaista omien etujen suojelemista. Pettäjä saa sekä seksin vieraissa että "kultaisen perhe-elämän". Ei sitä voi mitenkään perustella petetyn suojelemisella. Annettakoon hänelle oikeus päättää mitä elämässään sietää ja halutessaan vapautua pettäjästä ja aloittaa uuden elämän.