Ovatko vanhempasi käyttäneet sinuun väkivaltaa?

on myös samanlaisia kokemuksia. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Viimeisen kerran mutsi löi mua ollessani 18-vuotias. Tuolloin sanoin, et jos se vielä kerranki lyö mua, nii mä lyön takas. Henkinen paska jatku niin kauan, kunnes pistin välit lopullisesti poikki (~22v). Oon sanonu, et haluun anteekspyynnön, mut eipä sellasta oo kuulunu.



Oon meinannu alottaa tästä aiheesta oman ketjun jo jonkin aikaa, mut aina tuntuu, ettei oo aikaa/jaksa kirjottaa kaikkea..



Nyt pelkään, et musta tulee aikanaan vähintäänkin yhtä huono äiti. (Vielä ei siis lapsia oo..)

kunnioitusta eikä arvostusta, vain pelkoa.



t. 32

ja piti palata vielä sen verran, että näen vieläkin - kolmekymppisenä - unia joissa isäni yrittää jotenkin vahingoittaa minua. Siis tukistaa, haukkuu, käyttäytyy uhkaavasti. Unet ovat tosi ahdistavia. Ihanalta tuntuu se, että jotenkin unissa tiedän, että minua ei enää voida vahingoittaa. Sanon, että jos minuun kosketaan tikullakin niin juttu ei enää jää siihen. Nyt en ole lapsi, vaan aikuinen ja tiedän että voin vaikka ilmoittaa poliisille, jolloin isäni joutuu "kuseen". Jollain alitajunnan tasolla siis olen vapautumassa näistä asioista.



Ja kyllä. Myös minä olen jatkanut agressiivista käytöstäni aikuisuudessa. Olen pari kertaa potkaissut ja töninyt miestäni. Onneksi saan näihin asioihin apua. Jos joskus lapsia saan, en todellakaan halua jatkaa ketjua heihin. Häpeän myös yli kaiken sitä että olen yrittänyt vahingoittaa miestäni.

ja sain harjanvarresta/risusta/vyöstä paljaalle persuksille, niin että tuli mustelmia. Silloin sitä ajatteli, että se hakkaaminen on ihan oikein. Nyt ei ole mitenkään lämpimät välit toisen vanhemman/ hakkaajan kanssa. Koska hän on myös uhkaillut lapsiani piiskaamisella.



Itse olen huutanut ja joskus nipistänyt omia lapsiani:( tyhmä olen ollut.

Mutta isoveljeäni isä hakkasi.Remmillä sai selkään monta kertaa(mut laittoi keittokomeroon siksi aikaa)lujaa eikä aina ollut edes syytä siihen.Nyt olen 38v.ja vieläkin se ahdistaa ja muistan jotkut kerrat selvästi.Isälläni oli hirviö äiti.Heitä lapsia hakkasi,keinutuolilla hakkasi jne...Isäni sairastui henkisesti jo lapsena(näin olen jälkeenpäin sukulaiselta kuullut)ja skitsofrenia lopulta diagnosoitiin.Teki itsemurhan muutama vuosi sitten.Isän sisarukset kaikki(4kpl)jollain tavalla henkisesti sairaita ja hermoheikkoisia.Varmasti lapsuuden traumat jättäneet arvet.

70: kuulostaa tutulta tuo pelossa eläminen.



62:lle, ehkäpä juuri siksi minä olen jotenkin arpeutunut lapsena. Väkivalta oli osittain vähän mielivaltaista. Siten, että joskus ihan pikkuisesta rikkeestä tuli tuhoisat seuraukset, toisinaan olankohautus. Väittäisin, että meillä oli enemmän henkistä väkivaltaa kuitenkin, ehkä se sitten on pahempaa. Mm. lempilelujani laitettiin roskakoriin itkiessäni vieressä. Haukuttiin ja lytättiin, syyllistettiin. Kasvatettiin vetäytymään nurkkiin ja olemaan hiljaa, ettei häiritse aikuisia. Nimenomaan se tunne, että kaikki ikävä on minun oma vikani. Jos tein jotain hyvin, oli se joko sattumaa tai sitten se olikin vanhempien ansiota tmv. Kehuminen ei kuulunut asiaan ainakaan.

villejä poikiani tukistanut. Mieheni sai tukkapöllyä ja piiskaakin remmillä joskus. Ei muista pahalla, erittäin lämpimät välit vanhempiinsa. Muistelee aina remmikeikkoja naureskellen ja tietää tehneensä silloin sitä saatuaan jotain tosi tyhmää.

Sain remmistä jne, mutta aina syystä. Eikä muhun muut keinot tepsineet. Mulla erittäin lämpimät ja hyvät välit vanhempiini.

MInusta siihen, miten ihmiset selviävät, on vaikuttanut kolme asiaa: 1. rakkaus ja rakkaudellinen ilmapiiri 2. onko mukana myös henkistä väkivaltaa 3. onko mielivaltaista vai loogista Minä sain remmistä, koska silloin ennen uskottiin, että se on se oikea tapa kasvattaa lasta. Isäni itki, kun antoi selkää. Itsekin tiesin, että minua silti rakastetaan. Toisekseen en koskaan kokenut henkistä väkivaltaa- mikä on paaaaaaaaaljon pahempaa kuin mikään luunappi. Minua ei koskaan nujerrettu, ei alistettu, ei vähätelty, ei nolattu, ei kasvatettu häpeällä. Sain tukkapöllyä, koska en totellut - sitten tilanne oli ohi. Kolmanneksi ymmärsin itsekin jo 3-vuotiaan syy-seuraussuhteen. Kun teen näin => saan remmistä. Kurittaminen ei ollut koskaan hetken mielijohteesta, vaan seurasi loogisesti siitä, että en tottele. MInusta mikään tukkapölly ei nujerra lasta. VAin nuo edellämainitut tekijät nujertavat lapsen. 62

MInusta siihen, miten ihmiset selviävät, on vaikuttanut kolme asiaa: 1. rakkaus ja rakkaudellinen ilmapiiri 2. onko mukana myös henkistä väkivaltaa 3. onko mielivaltaista vai loogista Minä sain remmistä, koska silloin ennen uskottiin, että se on se oikea tapa kasvattaa lasta. Isäni itki, kun antoi selkää. Itsekin tiesin, että minua silti rakastetaan. Toisekseen en koskaan kokenut henkistä väkivaltaa- mikä on paaaaaaaaaljon pahempaa kuin mikään luunappi. Minua ei koskaan nujerrettu, ei alistettu, ei vähätelty, ei nolattu, ei kasvatettu häpeällä. Sain tukkapöllyä, koska en totellut - sitten tilanne oli ohi. Kolmanneksi ymmärsin itsekin jo 3-vuotiaan syy-seuraussuhteen. Kun teen näin => saan remmistä. Kurittaminen ei ollut koskaan hetken mielijohteesta, vaan seurasi loogisesti siitä, että en tottele. MInusta mikään tukkapölly ei nujerra lasta. VAin nuo edellämainitut tekijät nujertavat lapsen. 62

Olen samaa mieltä siitä, että juuri mielivaltaisuus tekee väkivallan käytöstä traumaattisempaa. Aina saa olla pelossa, eikä tiedä mikä tekeminen milloinkin aiheuttaa raivonpuuskan.



Meilläkin väkivallan tekijänä oli äiti. Isä oli turvallinen, vaikka ei puolustanutkaan koskaan. Hyvitteli kyllä.



Kaikista inhottavinta oli, kun äiti sai raivarit kotona, muiden ihmisten aikana hän oli niin mukava ja herttainen, että. Kaikki aina kehuivat, että miten mukava ja rauhallinen äiti sulla on..

olenko saanut selkääni. Äiti väittää, että en ole saanut remmistä, kuten isoveljeni on. Muistan kuitenkin lapsuudesta "koivuniemen herran" mummolasta. Tätä käytettiin ainakin väkivallalla uhkailuun. Mutta siis vanhempani, tätini ja isovanhempani eivät tietenkään pitäneet sitä väkivaltana. Jotenkin minusta tuntuu, että koivuniemen herraa on saatettu käyttääkin, ainakin minä sitä pelkäsin.



Kerran isäni on raahannut minut hiuksista huoneeseeni. Olin silloin erityisen omapäinen. En muista tarkalleen mitä tein, mutta muistan rangaistuksen vähän liiankin hyvin.



Äidilläni oli tapana pelotella minua sanomalla: odota kunnes isä tulee kotiin. Isäni on kyllä ankaraa sorttia, mutta mielestäni hän ei ollut niin kova rankaisemaan. Sen sijaan äitini käytti tällaista väkivallalla uhkailua ja isällä pelottelua ojennuskeinona. Samasta syystä johtuen halveksun äitiäni ja pidän häntä heikkona ihmisenä. Olen yrittänyt aikuisiällä antaa anteeksi, mutta jostain syystä se on mahdotonta. En ymmärrä miksi minulle nämä rankaisukeinot ovat vain herättäneet aggressiota.



Eniten minua lapsuudessa ahdistaa isäni halveksuva käytös äitiäni kohtaan. Jatkuvaa vähättelyä, naputusta, kontrollointia. Tuntuu, että isäni vain katseli ja komenteli ja ojenti äitiäni. Mitä tahansa hän teki, niin hän teki sen väärin. Ja äitini tietenkin edelleen palvoo vain isääni. Itse pidän häntä läheisriippuvana, jolta puuttuu oma tahto.



Kun mietin väkivaltaa, tunnen hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Minua kuvottaa ja haveksuttaa ihmiset, jotka kohdistavat väkivaltaa heikompiinsa. Se myös surettaa. Mutta toisaalta välillä tunnen suurta vihaa näitä väkivallakkoja kohtaan. Esimerkkinä äitini äiti, joka tiettävästi oli aika mielivaltainen omissa rankaisumenetelmissään. Olen sanonut omalle äidilleni, että jos olisin tiennyt hänen äitinsä toimistaan vielä eläessään, olisin antanut hänelle selkään ja kunnolla. En silti voisi ikinä antaa selkään omille lapsilleni. En edes tukistaa. Olen huomauttanut ihmisille, joiden olen nähnyt antavan lapsille tukkapöllyä ja tulen tekemään niin jatkossakin. Sanon ainakin ilmoittavani lastensuojeluun, jos vielä näen vastaavaa.

mutta selkään olen saanut pari kertaa ja on tukistettu ja luunappeja annettu kun olin jotain 4-5v.



tuli oikein paha mieli joidenkin puolesta. :(

Muistan lapsuuteeni erittäin onnellisena ja rakastettuna. Hyvät välit on vanhempiin nytkin.



Meillä oli kuri, säännöt ja rajat. silloin tympi mutta nyt ymmärrän miksi.



Vanhempani olivat minulle auktoriteetteja; isän ei tarvinnut kuin katsoa, niin tiesoín milloin ylitin rajani ja oli aika lopettaa.



En kyllä muista, että koskaan olisi lyöty.

vyöstä olen saanut perseelleni, tukistelua ja hiusten repimistä, tönimistä, luunappeja ja sormella tökkimistä, josta jäi myös mustelmat. viimeistään puberteetin alkaessa myös henkistä väkivaltaa, vaikket siitä nyt kysynytkään. vyötä lukuunottamatta tekijänä äiti. myöhemmin murrosiässä hoidin kurittamiseni ihan itse viiltelemällä itseäni.