Ovatko vanhempasi käyttäneet sinuun väkivaltaa?

Ehkäpä omien lastesi kautta? Mä en saanut kuin kerran remmistä, on tukistettu ja luunappeja, vaikka omia vanhempia on suorastaan pahoinpidelty lapsina. Koin sitten muunlaista väkivaltaa kyllä, mutta en vanhempieni taholta.

Nahkavyöstä sain takamukselle.

Itse en käytä lastani kohtaan väkivaltaa. Ei ole tarvis. Kasvatus onnistuu ilmankin.

mutta henkistäväkivaltaa äidiltä enemmän kuin tarpeeksi!!!

löi minua poskelle avokämmenellä ollessani teini-ikäinen. Olin ärsyttänyt ja ärsyttänyt ja lopulta äiti löi. Hän oli heti asiasta kovin pahoillaan. Minä taas riemuitsin sillä sain sillä kertaa hyvän valttikortin käteeni. Voitin siis riidan kun äiti oli niin pahoillaan lyömisestään.



En ainakaan muista että että minua olisi ikinä muuten nipistelty tai annettu tukkapöllyä tms. Siksi olinkin yllättynyt kun isäni antoi pojalleni (3v) luunapin kun tämä kaatoi vahingossa maitonsa. Ehkä minä en vaan ollut noin "tuhma" eli en tarvinnut rankaisua. (Isä pyysi luunappia myöhemmin anteeksi varsinkin kun näki äitini ja minun kauhistuneet reaktiot.)



Ikää minulla 32 v.

muulloin oli koivuherra seinällä,mutta ei käytetty koskaan.

Rakastavat vanhemmat olivat



ikää 37v

Itseä on tukistettu silloin tällöin lapsuudessa, mutta ei ikinä pienistä asioista. Ei ole jäänyt mitään traumaa, päinvastoin ymmärrän hyvin, vaikka en itse haluakaan tukistella lapsiani. Lapsuudestani on yleensäkin hyvin positiivisia ja mukavia muistoja.



Laki on varmaan niin tiukaksi laitettukin sen takia, että niin monet eivät tunne minkäänlaista kohtuutta tai rajoja ja pieni tukistaminen lipsuu suutuspäissä tukasta repimiseksi ja pahemmaksi.



En ikinä itse kokenut, että äitini halusi tukistaa, vaan teki sen viimeisenä keinona kun olin todella tottelematon. Ja se toimi.

ja minulla on sen ikäpolven vanhemmat (nyt yli 80 vee), että fyysinen kurittaminen on aivan normaalia. Minusta kasvoi hyvin empaattinen ihminen ja samanlainen on nyt murrosikäinen poikanikin.

Miestäni on kuritettu ja se näkyy. Hän on sen verran älykäs, että osaa katkaista läimimiskierteen. Kaikki eivät. Siksi jotkut läimivät ja tukistelevat edelleen.



Olisi hauska tietää, onko fyysisessä kurittamisessa sosioekonomisia taustoja.

Lyömistä, potkimista, seinille heittelyä, hiuksista repimistä, nöyryyttäviä selkäsaunoja remmillä, henkarilla yms. ja jälkikäteen takapuoli paljaana nurkassa seisottamista. Kuumassa tai kylmässä vedessä tai suihkussa seisottamista jne. Lisäksi rajua haukkumista ja vähättelyä. Isäni pakeni kotitilannetta töihin, ei tiennyt pahimmista jutuista ja tietämiinsä pienempiin ei puuttunut kuin korkeintaan kehoituksella olla ärsyttämättä äitiä tai olla kiltimpi tyttö.



Itse olin parisuhteissani pitkään väkivaltainen (ja provosoin itseeni kohdistuvaa väkivaltaa), kunnes nykyisessä parisuhteessani opettelin (myös terapeutin avustuksella) terveempiä tapoja riidellä ja ilmaista tunteitani. Terapiaan päädyin syömishäiriöiden vuoksi.



Omia lapsia sain onneksi vasta kun olin asian prosessoinnissa niin pitkällä, että paitsi ymmärsin väkivallan käytön vääryyden myös pystyn väkivallatonta kasvatusta toteuttamaan (tai ainakin tähän asti olen pystynyt, toivottavasti jatkossakin.)



Vanhempieni kanssa välit olivat välillä täysin poikki, nykyisin olen rakentanut isäni kanssa jo ihan toimivan ihmissuhteen. Hän on pahoillaan tapahtuneista asioista. Äitini mielestä olin kamala kakara (mitä varmaan olinkin, olin hyvin vilkas ADHD-lapsi, mutta ihan normaali ja kiltti veljeni sai lähes yhtä rajua kohtelua myös) ja hän toimi oikein. Hänen kanssaan en ole käytännössä missään väleissä.



Joku mietti asian sosio-ekonomisia vaihteluita. Minun lapsuudenperheeni oli sosio-ekonomisesti korkeassa asemassa. Väkivaltainen äitini on akateemisesti koulutettu kotiäiti/rouva. Lapsuudessani meillä oli myös apulainen helpottamassa äidin kodin- ja lapsenhoidollista taakkaa.



EDIT: Ikä unohtui, olen vähän alle kolmevitonen.

Hurja tuo Fletcherin tarina. Mulla työläisvanhemmat, muistan saaneeni tukkapöllyä kahdesti, kun satutin pikkusisartani. Eli tukkapölly oli poikkeus eikä siitä jäänyt traumoja. Pahin trauma oli toisen vanhemman alkoholiongelma.

Miehenikin mielestä tarvisin terapiaa, mutta on se niin vaikea ajatus. Äiti kuritti meitä "vain" vitsalla paljaalle takamukselle, tukistamisilla ja luunapeilla, joskus löikin kunnolla. Mutta se henkinen väkivalta siihen päälle! Koskaan ei kehuttu, vaan lytättiin ja naurettiin jopa ulkonäölle. Onneksi löysin nuorena ihanan miehen, opin pikkuhiljaa, että mähän olen ihminen! Ja hieno ihminen! Ja todella kaunis! Ja älykäs! Nyt sitten tässä nuorisotyössäni yritän auttaa nuoria parempaan elämään. Kai sitten pitäisi äitiäni kiittää uravalinnastani. Ja lapsiani osaan kyllä kehua ja kannustaa enkä niitä lyö! Ja ainiin, mulla kans tossu isä, joka ei uskaltanut mua puolustella. Joskus salaa se mua hyvitteli, muuten äiti haukku senkin ja sitä isä ei kestänyt.

Varsinkin tilanne, jossa lapselle annetaan risua siksi, että hän esim. on käynyt kiinni sisarukseensa: siis hakkaamallako lapsi opetetaan siihen, ettei saa hakata??? Öööh, ei mene mun kaaliin.

että jos satuttaa toista, myös itseen voi sattua. Lapsi oppii, että isompi puolustaa pienempää ja heikompaa. Sen lapsi oppii. Meneekö nyt kaaliin?

Ja ei, meilläkään ei lapsia kuriteta fyysiseti, koska uskovat asiat muutenkin. Mutta jos meillä isompi lapsi ihan oikeasti ja tahallisesti satuttaisi pahasti pienempää, niin voisin todellakin harkita selkäsaunan antamista. En tosin usko, että moinen tilanne meillä tulisi vastaan. Sen sijaan tiedän monia todella rajusti ja aggressiivisesti käyttäytyviä lapsia, joiden vanhemmilla ei ole mitään otetta lapseen, ja joille oikeasti se selkäsauna tekisi todella hyvää. Se on nimittäin niinkin, että kun lapsi on tiettyyn ikään asti kasvanut oppimatta arvostamaan mitään ja ketään, niin siinä ei enää puheet auta.

sellaista pientä, tukistamista ja luunappeja, joskus lyömistä päähän. Sanon pientä, koska jotkut tässä ketjussa tuntuu ihan mahdottomilta edes kuvitella.



Aika aggressiiviseksi olen jäänyt, ja varsinkin se aggressio kohdistuu vieraisiin, huonosti käyttäytyviin lapsiin. Omianikin olen joskus kohdellut kovakouraisesti, mutta tietoisesti pyrin eroon kaikeasta aggressiosta. En siis käytä mitään tukistuksia tms. mutta joskus olen aika kovakouraisesti roudannut kädestä tai kantanut lata pois jostain tilanteesta.

villejä poikiani tukistanut.



Mieheni sai tukkapöllyä ja piiskaakin remmillä joskus. Ei muista pahalla, erittäin lämpimät välit vanhempiinsa. Muistelee aina remmikeikkoja naureskellen ja tietää tehneensä silloin sitä saatuaan jotain tosi tyhmää.

Itselläni työläisvanhemmat(molemmat selkäsaunoilla ja kovalla kurilla kasvatettu), jotka ovat kumpikin antaneet minulle yhden luunapin elämäni aikana. Toisen antoi äiti, kun huomasi että olin kerännyt keittiöstä kaikki terävät veitset ja leikin niillä, ja toisen isä, kun pamautin häntä täysillä taskulampulla päähän.



Koin silloin ja koen edelleen, että ansaitsin nuo rangaistukset. Muuten he olivat erittäin lempeitä, jopa hemmottelevia vanhempia. Lisäksi he ovat kumpikin muistelleet lapsuuttaan ja kovia rangaistuksia sen verran katkerina, ettei ole tullut mieleenkään kurittaa omia lapsia fyysisesti.

Koin paljon henkistä väkivaltaa sekä paljon fyysistä väkivaltaa mm. lyömistä, nippailua, hiuksista repimistä, tönimistä, risuilla/vyöllä takapuolelle ja selän alueelle lyömistä, sain turpiinkin mummoni edessä yms. Aluksi nuo teki äiti..sitten se homma siirtyi isäpuoleni tehtäviin. Minua siis lyötiin jo pelkästään siitä, että en heti ekaluokalla osannut jotain tavua lukea oikein :( Muistan nuo ikuisesti ja arvet on siitä jäljellä. Muistan sen kaiken häpeänkin, kun oli lyöty risuilla yms ja piti mennä uimahalliin koulusta seuraavana päivänä.



Kaikesta tästä seurauksena on ollut se, että minulla on ollut aina huono itsetunto, olen hakenut aina muiden hyväksyntää kaikkeen ja yritän miellyttää muita liikaa jättäen itseni varjoon.. Tästä on toki pyrkimys pois..



Omaa lastani en samoin kohtele..sen lupauksen tein itselleni ennen kuin lapsi syntyi.

isääni hakattiin "kunnolla" lapsuudessaan, äiti kaiketi sai muutaman luunapin.



Murrosiän kynnyksellä yritin äitini kanssa jutella, että jos ei lopeta pahoinpitelyään, niin menen kertoon sossuun/kouluterkalle. Äiti sanoi, että sitten hakkaa mut sairaalakuntoon enkä enää saa olla pikkusiskoni kanssa.



Pikkusisko-raukalleni muuten "kostin" kaikki äitini lyömiset. Jos äiti löi minua pikkusiskoni kiusaamisesta, niin löin kahta kovempaa pikkusiskoani, kun äidin silmä vältti. Pikkusiskoni ei itse muista lapsuudestaan mitään, vasta jostain 10-vuotiaasta alkaa olla muistikuvia. Eli siskoni ei ole mulle mitenkään katkera. Taisin sitten oppia äidiltäni tuon pikkusiskon lyömisen?

millaista väkivallan käyttöä!!! Voi että kun saisi tuollaiset ihmiset itse kokemaan kaiken sen mitä ovat tehneet pienille lapsilleen, mä en kyllä tuntisi mitään armoa jos pääsisin kurittamaan noita ihmisiä. Miten ihmeessä tällaisesta voi kasvaa täysijärkiseksi aikuiseksi? Ja miten pystytte kohtaamaan vanhempianne?



Suuri suuri myötätuntohali kaikille jotka ovat joutuneet järjettömän väkivallan kohteeksi mien vanhempien osalta!!!

Joo, on mulle annettu piiskaa. Tätä tapahtui muistikuvieni mukaan harvoin, ehkä alle viisi kertaa, mutta ikuiset traumat tuosta jäi. En ikimaailmassa tekisi samoin omille lapsilleni. On näiden traumojen kanssa eläminen sen verran ahdistavaa. :(

Nämähän ovat usein sukupolvien ketjuja ja ketjun katkaiseminen vaatii vahvaa tietoista pyrkimystä eikä aina silloinkaan ole helppoa.

Varmaksi en tiedä, mutta epäilen, että äidllänikin saattaa ADHD ainakin jossain muodossaan olla ja hänkin on ollut "kamala kakara", johon on jouduttu kuria hakkaamaan oikein urakalla. En oikein usko, että äitini on vain sattunut syntymään väkivaltaiseksi kusipääksi, vaan hänet on sellaiseksi kasvatettu. Omassa aiemmassa väkivaltakäyttäytymisessä (niin fyysisen kuin psyykkisen väkivallan suhteen) tunnistan monia äitini piirteitä. Erona se, että minä heräsin ymmärtämään käytökseni tuhoisuuden ja pyrin kaikin keinoin olemaan se, joka katkaisee ketjun.

millaista väkivallan käyttöä!!! Voi että kun saisi tuollaiset ihmiset itse kokemaan kaiken sen mitä ovat tehneet pienille lapsilleen, mä en kyllä tuntisi mitään armoa jos pääsisin kurittamaan noita ihmisiä. Miten ihmeessä tällaisesta voi kasvaa täysijärkiseksi aikuiseksi? Ja miten pystytte kohtaamaan vanhempianne?

Kärsitkö vielä lapsuutesi takia? Ihanaa, ettet jatkanut lapsiisi samaa linjaa! Onko lapsuutesi vaikuttanut sinun uravalintoihisi?



Kyselee utelias 45/51, joka toivoo "unohdusta" ilman terapiaa ;)