Millainen vanhempi ei vie lastaan terepiaan vaikka olisi lähete?

Kun lapselle kertaallen tule lokerointi johonkin ryhmään, näkyy se ikuisesti terveystiedoissa. Mitä ihmeen hyötyä on kenellekkään tiedosta että on xxx. Lapselle on tärkeää olla tavallinen ja kasvaa omaa vauhtiaan, oletko koskaan kuullut tutkimuksista joissa osalle sanottiin että ne on hyviä ja toisille että ne on huonoja? "Huonot"pärjäs entistä huonommin , ja "hyvät" paremmin, vaikka kaikki lähtivät jokseenkin samalta viivalta.

Lähipiirissäni on ollut vastaava tapaus. Lastenpsykiatrisen poliklinikan tutkimuksessa paljastui selvästi, että lapsen tunne-elämän häiriöt johtuvat hänen äitinsä tekemistä ratkaisuista ja toiminnasta. Samalla suositeltiin, että lapsi olisi enemmän tekemisissä isänsä kanssa (kyseessä eronneet vanhemmat). Tämä äiti ei voinut myöntää lapsensa avun tarvetta, koska hän olisi joutunut samalla myöntämän olevansa huono äiti. Äiti pelkäsi kuollakseen, että lapsi otetaan häneltä pois ja siirretään isän luo asumaan.

en kaipaa lapselle luokitteluja xxx-häiriöiksi vaan apua eli ohjausta, ymmärrystä, aikaa jne. Sitä ei vanhemmat ole tähänkään asti ole osanneet antaa riittävästi, joten miksi on vaikee ottaa vastaan lisätukea ja apua siihen kasvatuksen polulle, ennen kuin se vääristyy kokonaan? Onko joku siis huono siksi että käy terapiassa? Luulen, että terapiassa käyvä lapsi on rakastettu.

kyllä se siitä alkaa selvitä vähitellen..

Eikö kyseessä ole äidin huonot teot eikä huono äiti? Ymmärrätkö eron?

ja kummassakin tapauksessa kyse on siitä, että äiti ei pahemmin välitä. Tai siis ei voi uskoa, että lapsi tarvitsisi apua.



Naureskellaan vain lapsen teoille, että "pojat on poikia" juuh....



Nyt yläasteelle siirryttäessä ongelmat on sitä tasoa, että 13 vuotiaat pojat vetää kaljaa ja pillereitä.

vaikka lähete on ollut. Tunnen heidät ns "vertaispiireistä" eli myös oma lapseni on samalla tavalla kuntoutuksen (sitä ei sanota terapiaksi) tarpeessa.



Toisessa näistä perheistä lähtemättömyyden syy oli siinä, että kuntoutus oli noin sadan kilometrin päässä kotoa ja sinne olisi pitänyt päästä keskellä päivää - siis silloin kun vanhempien olisi pitänyt olla töissä. Koska kummankaan työnantaja ei mahdollistanut toisen vanhemman viikottaista poissaoloa töistä ja koska kela ei mitenkään korvaa kuntoutuksesta johtuvia ansionmenetyksiä eikä korotettukaan lapsen vammaistuki oli kuin 180 euroa kuukaudessa, ei tällä perheellä ollut varaa toisen vanhemman jäämiseen pois työelämästä, vaan he päättivät odottaa, että lapsi kasvaa sen verran, että pystyy itse kulkemaan nuo matkat kuntoutukseen bussilla - yläkouluiässä tuolta paikkakunnalta mennään joka tapauksessa lähikaupunkiin kouluun.



Toisen perheen kohdalla taas kyse oli siitä, että tarjottu kuntoutus oli epäasianmukaista, eikä kohdistunut siihen ongelmaa, joka lapsella oli. He kyllä aloittivat kuntoutuksen, mutta eivät jatkaneet sitä muutaman käyntikerran jälkeen.



Lisäksi tiedän monta perhettä, joiden lapsella on kyllä lähete kuntoutukseen, mutta he eivät ole MAHTUNEET ryhmiin. Nämä perheet odottavat ja odottavat ja odottavat!

Kun lapselle kertaallen tule lokerointi johonkin ryhmään, näkyy se ikuisesti terveystiedoissa. Mitä ihmeen hyötyä on kenellekkään tiedosta että on xxx. Lapselle on tärkeää olla tavallinen ja kasvaa omaa vauhtiaan, oletko koskaan kuullut tutkimuksista joissa osalle sanottiin että ne on hyviä ja toisille että ne on huonoja? "Huonot"pärjäs entistä huonommin , ja "hyvät" paremmin, vaikka kaikki lähtivät jokseenkin samalta viivalta.

diagnoosi tekee ihmisestä "huonon"?

Ja kuka pitää lapsiaan niin tyhminä, että ne eivät tajua, jos ympäristö vihaa niitä? Niin käy häiriköille, ihan varmasti saavat sen palautteen joka tapauksessa, ikävä kyllä heille ei vain idioottivanhempien takia anneta mahdollisuutta korjata käytöstään. Se kun on monelle lapselle vaikeaa, kun mallia mistään muusta käytöksestä ei omassa itsessä ole.

T: Entinen häirikkö.

Eikö kyseessä ole äidin huonot teot eikä huono äiti? Ymmärrätkö eron?

Pedofiili-isätkään ei ole huonoja isiä, vaan teko vain oli huono. Oikeasti ovat hyviä, eikä niitä saa tuomita!

Toki me besserwisserit täällä ymmärrämme, ettei äiti ole läpikotaisin huono, vaikka hänen lapsensa tunne-elämä olisi romuna. Äiti itse sitä ei ymmärrä. Halu ylläpitää täydellisen äidin roolia voi olla niin iso, että samaan päähän ei mahdu tieto lapsen avun tarpeesta.

Vaisto sanoi, että ei tarvita. Ja ihan oikeassa oli.

Meillä on pari kertaa käyty vauvavuotena Theraplayssa mutta en kokenut että siitä olisi ollut hyötyä. Sen sijaan isomman lapsen terapiakehoitukseen suhtautuisin vakavammin.

eikö ne vähän pidempiä sessioita ole yleensä

ei se mikään migreenilääke ole että yks suihke nessuun ja särky on poissa

Meillä on pari kertaa käyty vauvavuotena Theraplayssa mutta en kokenut että siitä olisi ollut hyötyä. Sen sijaan isomman lapsen terapiakehoitukseen suhtautuisin vakavammin.

Asiasta ja terapeutista. Suurelta huuhaalta se minustakin vaikutti.



12

Kuka ajattelee enää nykypäivänä, että joku

diagnoosi tekee ihmisestä "huonon"?

lapseensa.



Meillä 2 lasta käy terapiassa kovan trauman seurauksena, eikä se ole mikään iso juttu, eikä tee heistä poikkevia.



Hulluhan olisin jos en haluaisi heidän saavan apua.

vaikka lähete on ollut. Tunnen heidät ns "vertaispiireistä" eli myös oma lapseni on samalla tavalla kuntoutuksen (sitä ei sanota terapiaksi) tarpeessa. Toisessa näistä perheistä lähtemättömyyden syy oli siinä, että kuntoutus oli noin sadan kilometrin päässä kotoa ja sinne olisi pitänyt päästä keskellä päivää - siis silloin kun vanhempien olisi pitänyt olla töissä. Koska kummankaan työnantaja ei mahdollistanut toisen vanhemman viikottaista poissaoloa töistä ja koska kela ei mitenkään korvaa kuntoutuksesta johtuvia ansionmenetyksiä eikä korotettukaan lapsen vammaistuki oli kuin 180 euroa kuukaudessa, ei tällä perheellä ollut varaa toisen vanhemman jäämiseen pois työelämästä, vaan he päättivät odottaa, että lapsi kasvaa sen verran, että pystyy itse kulkemaan nuo matkat kuntoutukseen bussilla - yläkouluiässä tuolta paikkakunnalta mennään joka tapauksessa lähikaupunkiin kouluun. Toisen perheen kohdalla taas kyse oli siitä, että tarjottu kuntoutus oli epäasianmukaista, eikä kohdistunut siihen ongelmaa, joka lapsella oli. He kyllä aloittivat kuntoutuksen, mutta eivät jatkaneet sitä muutaman käyntikerran jälkeen. Lisäksi tiedän monta perhettä, joiden lapsella on kyllä lähete kuntoutukseen, mutta he eivät ole MAHTUNEET ryhmiin. Nämä perheet odottavat ja odottavat ja odottavat!

Eli terapiasta kieltäytymiselle voi olla myös täysin hyviä suosituksia. AINA ei se diagnosoiva taho ole viisaampi kuin vanhemmat... ja voi olla myös niin, että jos kunnalla/hoitavalla sairaalalla ei ole budjetissa varaa todella tehoavaan terapiaan, annetaan "jotain", jonka tehosta jopa se suosittava asiantuntijalääkäri ei ole täysin vakuuttunut.

Mutta sitten on tietysti niitä, jotka kuvittelevat diagnoosin leimaavan.

Joskus se sitä voi tehdäkin. Pienessä luokassa se yksi diagnoosin saanut on herkästi syntipukki monenlaiseen asiaan.

Mutta nykyään likipitäen joka kymmenennellä lapsella on jonkin sortin diagnoosi. Joten sen vuoksi sitä ei enää pidetä kummallisena: tavallisissa koululuokissakin on yleensä ainakin yksi erityislapsi.

Ja kuten joku jo fiksusti sanoikin, lapset vaistoavat herkästi itse ympäristön palautteesta, että jotain on vialla. Onko parempi tulla leimatuksi "tyhmäksi", "häiriköksi" tai "tuhmaksi" kuin olla vaikkapa adhd tai dysfaatikko?

Nyky-yhteiskunnassa mitään tukea ei saa perhe eikä pk-ryhmä tai koululuokka, jos lapselle ei saa diagnoosia ja suositusta tuesta ja terapiasta.

Niillä nimenomaan tuetaan myös perhettä kasvatustyössä.

-as-lapsen surullinen äiti-

Piti sanoa, että terapiasta kieltäytymiselle voi olla ihan hyviäkin SYITÄ (ei suosituksia).



heh, kirjoittelen tässä lasten melskatessa...