Lue keskustelun säännöt.
Muita, joilla ei ole läheinen suhde äitiinsä?
10.08.2009 |
Joskus sitä kyllä toivoisi että olisi läheisempi suhde omaan äitiinsä. Tavataan ehkä kerran kuussa vaikka asutaan vain 5 km päässä toisistamme. Äidin elämä pyörii vain kodin ympärillä, näin on ollut muistaakseni aina. Ei häntä kiinnosta esim. lähteä mun luona käymään. On täysin riippuvainen isästäni, isällä ajokortti, äidillä ei. Eikä äiti lähtisi pyörälläkään tänne, en tiedä miksi, pelkääkö jopa kotoa lähtemistä ilman isää.
Kyllähän sitä on välillä kateellinen naisille jotka tekevät kaikenlaista äitiensä kanssa: käyvät kaupoilla, konserteissa yms.
Lapsenlapsillekin tulee etäinen suhde isovanhempiin:((.
Muilla tällaista?
Kommentit (15)
Itselläni on hieman samantyyppinen tilanne, ja se todella rassaa. Suhde omaan anoppiin tuntuu olevan jotenkin läheisempi ja rennompi, kuin äitiini. Pystymme keskustelemaan vaikeistakin asioista, kun taas äiti kanssa puhuminen pysyy todella pinnallisella tasolla. Anoppini myös huomioi lapsiani enemmän. Hän tekee heidän kanssaa erilaisia asioita, juttelee, on oikeasti kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tekemisissä äidin kanssa viikottain. Nähdään varmaan kerran kahdessa viikossa vähintään. Soitellaan myös viikottain ja joskus päivittäin. Mutta lähinnä vain siksi, koska on asiaa. Ei siis kuulumisia kyselläkseen. Meillä on kuitenkin henkisesti etäiset välit. En pysty puhumaan koskaan hänelle mistään tunteisiin liittyvästä, koska hän ei vastaa tunteisiin. Eí kai osaa. Hänen persoonnallisuus on hyvin lähellä narsistista persoonnallisuutta, mutta en usko että on sairas kuitenkaan. Hyvin vaativa ja kiittämätön. Ei siis olla kavereita, niin kuin monet on äitiensä kanssa. Puhutaan yleensäkin aika vähän ja yhdessä olo onnistuu, kun on yhteistä tekemistä esim. grillausta mökillä, pihatöitä jne. Minä lähinnä käyn vanhempien luona, koska viihdyn maalla. Äiti käy meillä ehkä 2 kertaa vuodessa.
Itse asiassa olen se "piikki lihassa". Ei toivottu lapsi. En tiedä syytä. Sisarukseni taas ovat kaikki kaikessa. Harmittaa nyt omien lasten puolesta. Toivoisin, että heillä olisi välittävät isovanhemmat.
ja elää omaa elämääni niin onhan äiti aina äiti! Siis tavallaan satuttaa se ajatus ettei ole läheinen äidin kanssa. Kun tuntuu että useimmat kaverit tekevät jotain yhdessä äitinsä kanssa tai saavat nyt ylipäätään tukea perheeseen liittyvissä asioissa esim.
Kai minun äitini on jotenkin masentunutkin. Vai mikä on hätänä ihmisellä joka ei juurikaan lähde kotoaan? Lähtee siis ehkä vain kerran viikossa kaupunkiin ruokaa ostamaan, muuten on vain kotona. Ei harrasta mitään, ei kutsu vieraita, eivätkä tietenkään saa mitään kutsujakaan enää minnekään koska eivät mene. Isäni kyllä menisi mutta äiti ei halua:(.
Kaikkiin sukulaisiin äidillä on mennyt välit poikki. Eivät myöskään ole yhteydessä isän sukulaisiin enää. Itsekään en sitten tapaa sukulaisiani, koska kai sukulaisetkin sitten kuvittelevat että minäkin olen heidän kanssaan riidoissaan?
No tästä tuli nyt tällainen pidempi purkausviesti. Paljon ongelmia siis on suhteessamme.
Tuntuu vain että nämä ongelmat huomaa niin hyvin kun ajattelen miten hyvät suhteet esim. miehellä on sukulaisiinsa. Tapailevat usein ja esim. eilenkin olimme miehen vanhempien mökillä koko sunnuntain kaikki miehen sisarukset ja heidän perheensä. Itsellä taas on niin orpo olo:(.
en ole ollut 35 vuoteen. Kaikki äidit eivät ole yhteydenpidon arvoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma äitinne on teitä henkisesti niin lähellä, että vaikeiden asioiden puiminen ja tunteista puhuminen on paljon vaikeampaa kuin jonkun vieraamman kanssa (esim. anopin). Saisitte esim. tietää että äitinne tai anoppinne sairastaa syöpää, niin kumpi ravistaa mieltänne enemmän ? Taatusti äiti vikoineen päivineen...
Tunteet ovat niin pinnassa ja herkässä, että herkästi vältellään liian henkilökohtaisten asioiden puhumista. Ei tietysti kaikki, mutta usein.
Kun olin lapsi ja nuori, hän luki päiväkirjani ja kirjeeni, kyttäsi kaikki tulemiseni ja menemiseni vaikka olin ns. kiltti nuori, koulu meni erinomaisesti enkä ikinä tehnyt mitään tyhmyyksiä. Lisäksi hän mollasi ja vähätteli.
Yritin aikani saada välejä selvitettyä, mutta kun äidillä on myös periaate ettei hän "riitele" - vaikka pitää parhaimmillaan parin viikonkin mykkäkouluja saadakseen tahtonsa läpi - ja toisaalta ei näe omassa käytöksessään mitään vikaa, päätin vihdoin antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ollut äidilleni kuuntelija, tukipylväs ja pätemisen pönkittäjä. Olin yllätysvauva, jonka takia vanhempani solmivat (onnettoman) avioliittonsa. Äiti pätee minun menestymiselläni, lapsillani jne. omille ystävilleen ja sukulaisille. Hän edelleen purkaa omat huolensa minulle. Kuitenkaan minun huoliani hän ei jaksa kuunnella, enkä enää edes yritä kertoa, koska hänellä on taipumusta kertoa kaikki aina eteenpäin. Hän myös ylläpitää hyvän isovanhemman roolia, ja kehuskelee sillä. Todellisuudessa hän ei osaa olla myöskään lasten kanssa.
Äidin mielestä meillä on hyvät välit, minun mielestäni ei. Hän saattaa soittaa minulle monta kertaa päivässä. Nykyisin pyrin pitämään etäisyyttä, enkä esim. aina vastaa puhelimeen.
Oman tasapainoni kannalta haluaisin ottaa vieläkin enemmän etäisyyttä, mutta toivosin että lapseni pystyisivät luomaan hänen suhteen, ja toisaalta äitini on sen verran iäkäs, että pärjäämistäkin pitäisi seurata.
Äiti se vain mennä porskuttaa. Mikäs pahan tappaisi?
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8, anoppi kuoli jo syöpään. Äiti se vain mennä porskuttaa. Mikäs pahan tappaisi?
7
Äiti on ilmeisen narsisti, kaikissa asioissa hän tulee ensin. Hän piittaa vain omista asioistaan. Jos lapsilla on joku asia huonosti, äidillä on aina jotain merkittävämpää. Kun kävimme oikeutta hometalosta useamman vuoden, salasin sen äidiltä ajatellen etten aiheuttaisi turhaa huolta. Mutta kun se myöhemmin tuli esiin, äiti ei pitänytkään sitä minään. Kun isä kuoli ja äiti peri hänet testamentin kautta, äiti vaati meitä lapsia maksamaan hänen perintöveronsa! Tai kun muutettiin ulkomaille, äidin ensi kommentti oli "Voi voi, miten minun nyt käy?" Minä, minä, minä... Äiti on yli 80, terve kuin pukki ja varmaan vielä kuoppaa minut ja tulee vaatimaan osaa omaisuudestani perinnöksi...
ja siinäkin on riittävästi.Soitellaan ehkä kerran viikossa, hän kyllä yleensä mulle päin.
En tiedä mikä meidän suhteessa mättää, mutta en ole koskaan tuntenut edes "rakastavani" äitiäni, hän on vaan ihminen, joka on mut synnyttänyt eipä juuri muuta.En muista edes, että äitini olisi koskaan sanonut rakastavansa tai välittävänsä minusta´, johtunee hänen omasta lapsuuden traumoistaan, että tunteita ei juuri ole näytetty.
Yleensä juttumme ovat todella pinnallista tasoa tai kuuntelen hänen yksinpuheluaan hänen jutuistaan.Lähinnä hän juoruilee tuttavistaan tai valittaa sairauksiaan-todella rasittavaa...
Enpä ole juurikaan koskaan käynyt äitini kanssa missään konserteissa tms enkä tiedä haluaisinko edes lähteä :( Hänenkin elämänsä ja juttunsa pyörii vain "oman navan ympärillä" ja elämänpiiri on todella pieni.
Olen vaan tavallaan hyväksynyt tämän asian, eikä se juurikaan minun elämääni vaikuta.Minäkin ihmettelen välillä ystäväni ja hänen äitinsä suhdetta.Käyvät risteilyillä ja matkustelevat ja shoppailevat yhdessä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitini ei ole koskaan sanonut minulle edes välittävänsä minusta. Olen aina ollut vain hankala lapsi (vaikka olen ollut tosi kiltti). Aina on vähätellyt minua. Enpä juuri ole tekemisissä, ei ole mitään tunnesidettä häneen (ainakaan positiivista).
osa oli aivan kuin itselläni. En enää vuosiin ole jaksanut kertoa omia kuulumisia, kun äiti saattaa vain yllättäen keskeyttää ja jatkaa aivan muilla asioilla. Siskoilleen on kehunut miten paljon on lasten kanssa, tätini joskus puheli miten helppo minun on tulla ja mennä, kun on aina lastenvahti saatavilla. Ihmettelin siinä sitten, että ketä hän tarkoittaa ja kerroin ettei lapset esim. ole koskaan olleet vanhemmillani yökylässä, toisin kuin äitini oli antanut ymmärtää. En itse ymmärrä tällaista suoranaista valehtelua ja oman kruunun kiillottamista muiden sukulaisten silmissä.
Äiti pätee minun menestymiselläni, lapsillani jne. omille ystävilleen ja sukulaisille. Hän edelleen purkaa omat huolensa minulle. Kuitenkaan minun huoliani hän ei jaksa kuunnella, enkä enää edes yritä kertoa, koska hänellä on taipumusta kertoa kaikki aina eteenpäin. Hän myös ylläpitää hyvän isovanhemman roolia, ja kehuskelee sillä. Todellisuudessa hän ei osaa olla myöskään lasten kanssa. Äidin mielestä meillä on hyvät välit, minun mielestäni ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lakkasin kirjoittamasta päiväkirjaa, runoja yms. sen jälkeen kun äiti toistuvasti oli käynyt lukemassa niitä ja kertonut julkisilla paikoilla mitä niissä luki. Valitsi mahdollisimman noloja kohtia ja hetkiä kertomiseen. Kielsi käyneensä lukemassa, mutta miten muuten olisi osannut siteerata ihan itse keksimääni (todella kökköä, myönnän) runoa, tai tiennyt mitä ajattelen jostakin pojasta tms.
Mollausta, vähättelyä, uhkailua, sitä kaikkea sain kokea. Äiti myös varasti tavaroitani ja kielsi koskaan ottaneensa niitä. Jos jäi joskus kiinni tästä näpistelystä, uhkaili minut jollakin hiljaiseksi. On mm. uhannut jättää minut kaupunkiin, siis sanoi ettei ota minua auton kyytiin kotimatkalle ja kotiin oli n. 30km, minulla ei rahaa eikä siihen aikaan kulkenut linja-autojakaan. Ja olin noin 12-vuotias tuolloin.
Muistaa kaiken lapsuudestani ihan omalla tavallaan, muistelee onnellisia päiviä joita olemme yhdessä viettäneet vaikka oikeasti noina päivinä olisin ollut peloissani/ahdistunut/tms. ja äiti vihainen/uhkaileva/tms.
Kun olin lapsi ja nuori, hän luki päiväkirjani ja kirjeeni, kyttäsi kaikki tulemiseni ja menemiseni vaikka olin ns. kiltti nuori, koulu meni erinomaisesti enkä ikinä tehnyt mitään tyhmyyksiä. Lisäksi hän mollasi ja vähätteli.
Yritin aikani saada välejä selvitettyä, mutta kun äidillä on myös periaate ettei hän "riitele" - vaikka pitää parhaimmillaan parin viikonkin mykkäkouluja saadakseen tahtonsa läpi - ja toisaalta ei näe omassa käytöksessään mitään vikaa, päätin vihdoin antaa olla.
Ja kaipaisin kyllä myös yhteistä aikaa äidin kanssa. Musta ois ihanaa mennä joskus oman äidin kanssa syömään tai marjametsään tms. Ja olisin toivonut, että lapseni olisi saanut tutustua mummoonsa.
Lisäksi isäni on alkoholisti, joten olen käytännössä joutunut luopumaan vanhemmistani jo kokonaan. Myönnän, että ole kade niille, jotka menevät lomalla vanhempiensa mökille tai matkustavat vanhempiensa kanssa tms. Ja haikeus tulee aina, kun näen lapsia puistossa isovanhempiensa kanssa...
Onneksi mulla on sentään mukavat appivanhemmat, heidän kanssa touhutaan paljon.