Miten miehenne lohduttaa tukee teitä, jos olette itkuisia ja

Onko muuten mukava mies?

minunkin mieheni on tuollainen samanlainen. hänenkään lapsuudenperheessä ei halattu.

Mukava, seurallinen, on monille puolitutuille kuuntelija. Oikeissa tilanteissa taas on lukossa. Vetää oikeastaan roolia koko ajan. Sisarustensa ja vanhempiensa kanssa etäinen, vaikka ovatkin "virallisesti" tekemisissä paljon. Oikeasti heillä ei tunnu olevan sanottavaa toisilleen, vaan tapaamiset ovat muodollisuuksia ja rutiinia.

Joko "hyväntahtoisesti", alentuvasti jolloin kaiken lisäksi saan tietää olevani typerä tai sitten ihan vittuilee. Jos on tuota "hyväntahtoista" naurua, tiedän että itkuni aihetta tullaan käsittelemään alentuvan hyväntahtoiseen sävyyn seuraavilla sukuloinneilla. Mies taitaa saada jotain kiksejä siitä että tekee minut naurunalaiseksi ja yleisavuttoman ja -taidottoman oloiseksi.. Eipä tuo koskaan oikeasti lohduta. Jollei naura, vittuilee ja nälvii.



Löytyiskös jostain minullekin lohdullinen, tukeva ja turvallinen mies?

kertoo, miten asiat voisi olla vielä huonommin;D



Joskus tosi harvoin turhautuu, jos olen pitkään itkuinen turhista asioista ja kiukuttelen hänelle. Mutta jos olen oikeasti vaikka peloissani, niin tiedän että voin yöllä herättää mieheni ja hän suojelee mua. Esim jos ollaan mökillä yötä ja mulla tulee yöllä vessahätä, niin mies lähtee aina kanssani ulos ja seisoo huussin ovella mörkövahtina:) No, tuo meni vähä OT mut silti=)

Aluksi pyrin sanattomasti viestimään, että olen huomannut, että toisella on paha olla. Eli menen lähelle, otan syliin, paijaan, silitten hiuksia jne. jne.



Yleensä jään odottamaan, että vaimo avautuu itse, mutta joskus harvoin saatan kysyä: "Haluatko puhua?" tai jotain vastaavaa.



Läheisyyden jälkeen sitten yritän rohkaista keskustelemalla ja sen sisältöhän riippuu sitten täysin asiasta. Jos on asia, johon ei niin voi vaikuttaa, niin tarjoan turvaa sanomalla esim. "Olen aina tässä ja pidän susta huolta" Kuulostaa kornilta, mutta sopii usein tilanteeseen (ja onhan se tottakin, jos asiat vain minusta riippuvat)

Mä joskus kysyin, että eikö sitä ärsytä tämmöinen pelkuri vaimona niin se sanoo, että 99 % todennäköisyydellä mörköjä ei ole olemassa, mutta jos hän onkin väärässä, hän ei halua ottaa sitä riskiä. Ja kuulemma jos laskee plussat ja miinukset, mun saldoni on silti positiivinen.



Jos itken "asiasta", hän lohduttaa. Jos itken hölmöstä asiasta, hän nauraa ja pelleilee. Jos itken tositosi hölmöstä asiasta (vrt. Bobby kuolee Dallasissa), hän lähettää lapsilauman kimppuuni karjaisemalla "kaikki äidin päälle nyt". Kokeilkaapa itse nyyhkiä romanttis-traagisesti kun päällä on 50 kiloa lapsia ja 100+ kiloa miestä.

kertoo, että ei ole mitään hätää, kyselee "jatkokysymykisiä" eli on aidosti kiinnostunut. Eikä ikinä mene nukkumaan ellei ole varma, että minulla on jo parempi mieli :)

siihen sitten jääkin, ei sitä kiinnosta mun asiat oikeesti. tämän karvaan totuuden tajusin 3. lapsemme saatuamme. Että ihana vanheta yhdessä, sillä periaatteen ihmisiä olemme (lapsilla ehjä perhe). Muuten ihan kunnon mies mutta mun asiat ei sitä kiinnosta, olen kyllä vahva, joten kestän sitten yksin....

Lohduttelee ja kertoo miten huonosti voisi oikeasti mennä :)

"kuinka sä voit olla noin idiootti, et tommosta märehdit" tai "miten j...auta joku voi olla noin pässi, et menee tekemään jotain tollasta, eksä nyt tajuu?!"