Lue keskustelun säännöt.
Miksi miehen on niin vaikea pyytää anteeksi tai olla pahoillaan?
04.08.2009 |
Meillä kotona ollaan pattitilanteessa. Asia lähti pienestä niin kuin se isokin lumipallo yleensä lähtee. Mies kömmähti aikataulujensa kanssa - minkä aavistin ennen kuin oli myöhäistä ja yritin ehdottaa varasuunnitelmaa. "Kyllä hän ehtii ja on ajoissa"...No eipä ehtinyt ja minä odottelin pinnana lasten kanssa, että koska oikein tulee, että ehdin töihin.
Myöhästyin sitten töistä ja mulla sellainen työ, että on nokonuukaa jos yhtään myöhästyy, siis oikeasti. Ei minkään esimiesten takia vaan ihmiselämien takia.
No suutuin tietty miehelleni ja esitin että ainakin anteeksipyynnön paikka tässä olisi. Niin mitä vielä! Itseasiassa myöhästymiseni oli Suomen katsastusjärjestelmän syy. Eikä hänen siksikään tarvitse anteeksi pyydellä kun ei ole täydelliseksi syntynyt, hänkin on huomautuksen töistä myöhästymisen takia saanut, minä en ole korvaamaton eikä työni ole sellaista mitä hän väheksyy.
Nämä siis olivat miehen puolustusargumentit.
Tämän päiväinen on saanut minut pohtimaan tietysti montaa asiaa omassa elämässäni ja parisuhteessani ja huomaankin, että olipa riita kuin riita niin minun se ensimmäinen lepyttely ja anteeksipyyntö tulee esittää ennen kuin mies on sovinnonhaluinen.
Olenko nyt siis outo ja niukkis ja jotenkin ihan avaruudesta kun mielestäni tuollainen tekosyiden ja puolusteluiden kehittäminen on todella keskenkasvuista. Miksi tuo harmini ja mielipahani pahoittelu ja siitä anteeksi pyytäminen voivat olla niin hirveän vaikeata. Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään hirmuisen vakavasta asiasta vaikkakin paljasti kyllä tehokkaasti miehen asenteen.
Kommentit (10)
En kyllä ollut kädet puuskassa vaatimassa mitään anteeksiantoa:)) työmatkalla asfalttityömaan jonossa vaan heitin tekstarilla. Mies ei kotipihassa viitannut asiaan mitenkään, ihan tyynenä tuli. Minua taas kyllä korpesi siinä kohtaa, kun olin puoli tuntia aikaisemmin plan B:n just tämän varalta ehdottanut. Olisin vienyt muksut katsastusasemalle, se kun on työmatkan varrella ja pian kuulema mies olis jo ollut lasten kanssa kotiin tulossa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun mies ei ole KOSKAAN pyytänyt anteeksi, ei "vakavia" juttuja saatikka kevyempiä. Musta on päivänselvää pyytää anteeksi esim. myöhästymistä. No, mä kotona lapsen kanssa ja tosi harvoin iltaisin joku sovittu meno, max kerran tai kaks kuussa. Useimmiten tulevia duunijuttuja ym. Mies tulee vähintään 15 min. myöhässä, eikä ole mitenkään pahoillaan. Nyt olenkin alkanut ilmoittaa ajan yli tuntia ennen kuin mun meno - kerkeen sitten vaihtaa esim. vaatteet ym. tai ohjeistaa miestä iltapalasta (niin, meidän perheorganisaatio on ollut mun pyörityksessä aina).
Meillä oikeastaan ainoat riidat syntyy juuri syystä että mies ei meinaa millään pyytää keneltäkään anteeksi. Aina mielettömät selitykset ja syy on aina jossain muussa kuin hänessä. Meille äideille anteeksipyytäminen on mielestäni tosi helppoa, kaikkihan virheitä tekee!
Meillä 5v lapsi ja olen joskus laittanut miehen pyytämään tytöltä anteeksi juuri siitä syystä että lapsi oppii että aikuistenkin hyviin tapoihin kuuluu anteeksipyytäminen ja pahoillaan olo väärin teosta. Silti mies jaksaa senkin jälkeen selittää että kun ja vaikka mitä. Jotenkin tuntuu että siltä "väkisin" anteeksipyytämiseltä putoaa pohja pois. leisin miehen kommentti on että ainako pitää löytää syyllinen tms tyhmää...
Mä en pysty tai osaa pyytää anteeksi. En sitten millään. On niin vaikea myöntää olleensa väärässä ja jos tiedän olevani oikeassa niin anteeksipyyntö on ihan mahdoton. Esimerkiksi riitatilanteessa vaikka olisinkin ollut oikeassa mutta olen esittänyt asiani niin että olisi paikallaan pyytää anteeksi en vain pysty.
En tiedä miksi se on niin vaikeaa. Olisiko lapsuudentrauma kun aina pakotttiin pyytämään anteeksi vaikka olisi itse ollut se joka saa turpaansa.
minulle se sen sijaan on joskus vaikeaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri eilen oikein itkin kyseisestä asiasta..
mies ei voi myöntää olevansa väärässä ja ei ikinä tule esittää sovintoa ekana.
epäreilua että itse joudun tekee sovinnon eleen aina huolimatta siitä kenessä ns. syy.
olen niin väsynyt tähän että harkitsen jopa kohta eroa. olen jo 6v tätä kestänyt mutta kohta mitta on täysi.voi jostakin tuntua pikkujutulta mutta minulle asia alkaa vaikuttaa jo omaan psyykkeeseen. kun tunnen olevani jotenkin huono, ihan kuin aina vika olisi minussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin pyydän hyvin harvoin anteeksi enkä ota toisten esittämiä anteeksipyyntöjä tosissaan. Minusta ne ovat vain lapsena opetettuja, iltarukouksen tapaisia turvalauseita, joita toistetaan mitään tarkoittamatta. Eivät ne tule sydämestä. Pahoillaan oleminen pitää osoittaa teoilla, korvaamalla vahinko tai hyvittämällä se jotenkin. Minulla myös kestää jonkin aikaa koota ajatukseni mokaamisen jälkeen enkä ole välttämättä valmis esittämään pahoittelua juuri sillä hetkellä kuin toinen haluaisi. Ehkä miehesi ajattelee samoin.
Terve itsetuntoinen mies kyllä pyytää anteeksi ap
miestäsi itseäänkin ärsytti, että katsastus vei niin paljon aikaa. Voi olla, että hän jo kotiin tullessaan arvasi, että olet vihainen ja vaadit anteeksipyyntöä, ja ehti jo pahastua siitä ennen kuin sinä edes otit asian puheeksi. Mun miehen olisi vastaavassa tilanteessa (jos siis olisi ollut esim. autoa katsastamassa ja siellä olisi ruuhka, jolle hän ei mahtaisi mitään) varmasti myös vaikea pyytää anteeksi. Ylipäätään hän sanoo aina mullekin, että ei turhaa pitäisi pyytää anteeksi vaan oppia ja tehdä asia seuraavalla kerralla eri tavalla. Miesten logiikkaa ilmeisesti...