Vauvan tukka-asiaa!?
Mites teidän vauvoilla, onko käynyt niin että syntyessä on tukkaa ja sitten lähteny pikkuhiljaa pois? Meillä on nyt 6kk ikäisenä alkanut taas tulla uutta hiusta, kaikenlisäksi eri sävyistä kuin aikaisemmin :) Näyttäs tulevan blodi, vaikka ensin oli sellasta keskiruskeaa hiusta. Hassua!
Kommentit (10)
lapsilla on ollut tosi vähän tukkaa syntyessään, aika vaaleaa ja lyhyttä. Siitä on sitten iän mukana alkanut kasvaa, eikä muistaakseni ole karissut syntymähahtuva pois. Nyt on kaikilla lapsilla paksut tukat ja vaaleahiuksisena syntyneellä esikoisella tumma tukka, vaikka syntymätukka olikin vähäistä :)
vauvalla oli tummanruskea tukka syntyessään. sivuilta harveli, kun vauva haroi rinnalla päätään. hiukset myös vaalentuneet muutamassa kuukaudessa.
vajaa puolivuotiaana tuli sulkasato, tukka lähti tuppoina irti. Tilalle kasvoi vaaleanruskea tukka.
kävi niinpäin, että lasten hiukset ovat tummentuneet ajanmyötä.
ja kauhea pehko oli syntyessään,ihan mustaa hiusta(molemmat ollaan tummahiuksisia) mutta jo puolen vuoden iässä muuttui ihan vaaleaksi;itselläni ollut syntyessään musta tukka,sitten ihan blondi nuorena ja parikymppisenä muuttui tummaksi.
Mun isällä vaalea tukka,äidillä tumma jossa punapigmenttiä. Meitä on neljä lasta ja kaikilla erivärinen tukka ollut syntyessään;yhdellä ihan punainen,toisella musta,toisella ruskea ja yhdellä vaalea..heh.
Nyt siskoni(blondi) ja hänen mies(tummat hiukset) sai lapsen jolla punainen tukka,saa nähdä muuttuuko vaaleaksi vai kuinka.
Toisella lähti vain läiskittäin pois, saman sävyistä kasvoi takaisin.
kuopuksella oli syntyessään ihan tumma pystyletti ja sitä oli paljon. Missään vaiheessa se ei lähtenyt, mutta alkoi vaalenemaan. Puolivuotiaana pojan hiukset ylsivät pitkälle selkään ja tarvittiin ensimmäinen parturointi. No nyt 4-vuotiaana on jo ihan blondi.
oli syntyessään ihan tumma. melkein musta tukka. nyt 2v. ja blondi.