Lapsiperheeseen laminaatti vai parketti? ev
Kommentit (19)
laminaatti kestää hyvin kulutusta (jo neljättä vuotta meillä) ja on paljon halvempi. Mutta kun se sitten joskus menee huonoon kuntoon, mitään ei ole tehtävissä. Parketti on kallis, mutta sen voi lasten kasvettua hioa ja lakata uudestaan. Meillä on suurimmassa osassa huoneissa parketti, jolle ei olla tieten tahtoen tehty mitään. Ehkä sitten joskus, kun ei ole pikkulapsielämää, hiotaan se. Nyt on kiva, kun ei tarvitse varoa eikä komennella ainakaan lattian takia :-).
Kovalla kulutuksen kestolla. Entisessä asunnossamme oli parketti, joka oli aika kamalan näköinen. Toki sen olisi voinut hioa uudestaan ja parkettilaaduissakin on eroja. Nyt uuteen asuntoomme laitoimme laminaattia ajatuksena, että sen PITÄISI olla normaalia parkettia kestävämpää ja sen vaihtaminen on tulevaisuudessa melkeimpä helpompaa kuin pareketin hiouttaminen ja uudelleen lakkaaminen.
kaatuneista juomalaseista tai pissavahingoista? Kun molemmathan ovat melko arkoja kosteudelle? Muovimatto tietty olisi kätevä, mutta kiitos ei. AP
Meillä yläkerrassa laminaatti ja alakerrassa parketti. Parketti mukavampi jalan alla ja mukava istuskella lattialla. Laminaatti jotenkin kalsean ja kovan tuntuinen. Kyllähän tuo laminaatti kestää kulutusta, mutta kyllä mä silti itse pidän enemmän tuosta parketista, vaikka siihen muutamia naarmujakin on ilmaantunut tämän seitsemän vuoden aikana. Meillä siis on kolme lasta ja pari koiraa.
Hirvee kolina kun jotain tippuu ja jalan jäljet näkyy aina ja muutkin likajäljet.
Ei ne kumpikaan siedä liikaa kosteutta, tosin on meilläkin alakerran parketille joskus jäänyt joku pissavahinko siivoamatta, kun ei olla huomattu vasta kuin kuiva läntti. Ei parkettiin ainakaan mitään pysyvää jälkeä tuosta ollut jäänyt. Keittiössä ja eteisessä meillä onkin laattalattia ja siihen olen tyytyväinen, varsinkin jos sen sais vielä ilman saumoja. Ne kun tuppaavat keräämään kaiken lian.
Mua ei mikään kolina ja kopina niin kovasti haittaa ja onhan laminaateissa niitä kopinanestopintojakin. Mutta kulutusta sen pitäisi kestää ja myös hieman satunnaisia kosteuksia. Parketin voi kyllä hioa ja vahata uudelleen (jotka ovat tietty oma hommansa ja nielevät myös rahaa). Eräs myyjä väitti, että parketti menee kosteudesta totaalisen pilalle vielä laminaattiakin helpommin. Laatta olisi tosiaan hyvä eteiseen, mutta meillä olohuoneen lattia jatkuu eteiseen ilman kynnyksiä.
Voihan laminaatti! AP
Ja nyt reilun kahden vuoden jälkeen valitsisin toisin. Olohuoneessa ja makuuhuoneessa nykyinen hyvä, mutta keittiön, eteisen ja lasten huoneiden lattiat jo paikoin näkyvillä naarmuilla. Kaatuneista juomalseista tms. ei kyllä jälkiä ole jäänyt. Toki parketeissakin voi olla eroja, mutta nyt 'viisastuneena' laittaisin ainakin keittiöön ja käytävään laminaatin, koska näissä eniten liikutaan ja ainakin keittiössä tuoleja yms. liikutellaan.
Ei meilläkään mitään kynnystä ole olohuoneeseen mennessä vaan laatoitus jatkuu hiuka "hassusti" takan eteen. Meillä iso aukko eteisen, keittiön ja olohuoneen kesken, joten parketin ja laatan rajassa on messinkilista. Parketti on vielä hieman korkeammalla kuin laatta, mutta ei haittaa. Näin suurimmassa osassa taloista olen nähnyt olevan, kun nykypäivänä ei selkeitä oviaukkoja kynnyksineen ole oikein missään talossa.
Koirat ja lapset on liikaa parketille. Ehdottomasti laminaatti.
Aikuisperheeseen parketti hyvä.
mitä väliä kulumisells on? se on elämää! Laminaatti on myös ongelmajätettä, muovia...kohta kaatopaikat täynnä!
Meillä laattaa ja kallista parkettia... 2 lasta ja kolmas vuosi käytössä. Ei vielä ongelmia! Meillä mengarista...kovaa ja tummaa puuta.
varmaan koliseekin. Meillä on Pergon laminaatti eikä kolise. Ja vaikka on tumma pähkinän värinen, niin ei näy lika yhtään sen enempää kuin missään muussakaan lattiassa. Tämä laminaatti on ehdottomasti pestävä Pergon omalla pesuaineella, muuten lattia jää harmaaksi (ja monethan sanovat että laminaatissa näkyy varpaan jäljet - kyllä näkyy jos on pessyt lattian tolulla ja jäljelle jää harmaa pinta).
En ole kokeillut miten kestää vettä, koska mulla on kyllä tapana pyyhkiä heti lattialle kaatuneet maidot yms pois, oli lattia sitten mikä tahansa. Ainakaan tällaisista satunnaisista vahingoista ei jää mitään jälkeä.
tammi- ja pyökki- ja koivuparketti kestääääää
metalliset leikkiautot ym. terävät särmät tekevät lommoja, mutta ajattelemme, että ne lelut rajautuu lastenhuoneeseen. Parketti on ihana jalan alla ja kodikas, laminaatti liukas ja viileä jalan alla, mielestäni laminaatti hieman halpis".
muissa huoneissa, mutta lastenhuoneeseen laitamme laminaatin. Jos kuluu ja menee rikki, niin vaihdetaan sitten kunhan lapset kasvaa isommaksi. Meillä parkettiin tulee helposti jälkiä tuoleista, leluista ym..
Jos lattia joutuu kovaan kulutukseen, kova parketti tai laminaatti. Jos ei, normaalikin parketti käy. Jos haluaa parketin, jota voi käyttää ja sitten hioa, voi etsiä paksumpaa sauvaparkettia, joka kestää ainakin 2-3 hiomiskertaa. Se menee härskin näköiseksi koirista ja putoilevista esineistä, mutta sitten kun pahin kaaosvaihe on ohi, siitä saa taas siistin.
Parkettien kovuudessa on siis huimia eroja, eli toki jos on hintakysymys, niin parhaimman kovuuden halvalla hinnalla saanee laminaatista.
Mun lapseni ovat kyllä hyviä sotkemaan, mutta lähinnä sillä lailla että piirtävät seiniin tai oksentavat lattialle. Lattiamateriaali ei siihen vaikuta.
Laminaatit ovat mielestäni ihan kamalia. Ne eivät koskaan oikeasti tunnu tai näytä puulta vaan aina muovilta - toki jotkut ovat parempia kuin toiset, mutta muovilattian fiilis kuitenkin lopulta aina tulee.
esim. Pergo. Hinnassa ei voita yhtään, meillä Pergon laminaatti maksoi 30e neliö mutta missään ei näy kolhun kolhua eikä olla yhtään varottu. 2v asuttu.