G: Leikkivätkö teidän vanhempanne teidän kanssanne silloin, kun olitte lapsia?

Tuli mieleen näistä lukuisista ketjuista, joissa manataan sitä, että lapset eivät osaa viihdyttää itseään, vaan tarvitsevat koko ajan aikuista mukaan.



Minun vanhempani eivät leikkineet minun kanssani. Muistan joskus alle viisivuotiaana pyytäneeni äitiäni leikkimään kanssani Barbie-nukeilla, mutta äiti sanoi, ettei osaa leikkiä enää ja etteivät aikuiset leiki leluilla. En myöskään juuri muista kenenkään aikuisen rakennelleen kanssani legoilla (vain pari kertaa jonkun perheen ulkopuolisen aikuisen) saati leikkineen pehmoleluilla tai nukeilla. Jonkin verran muistan leikkineeni jollain leluilla itseäni seitsemän vuotta vanhemman serkkuni kanssa, mutta ei se ollut yhtä hauskaa kuin suunnilleen samanikäisten tai nuorempien (kolme vuotta nuorempi sisko, viisi vuotta nuorempi naapurintyttö) kanssa tai jopa yksin. Minulle oli ihan luonnollista, että aikuiset eivät leiki kanssani. Eiväthän ne edes osanneet.



Vanhemmat kyllä pelasivat kanssamme pelejä, esimerkiksi korttipelejä ja lautapelejä. Monesti kyllä tehtiin niin, että vanhemmat pelasivat kanssamme erän tai pari ja sen jälkeen lapset pelasivat keskenään. Silti minulla ei koskaan ole ollut sitä tunnetta, että vanhempani eivät olisi olleet läsnä tai viettäneet kanssamme aikaa. Heillä oli vain omat puuhansa ja meillä lapsilla omamme.



Myös ulkoleikit leikittiin keskenään, usein jopa ilman valvontaa.



Siinä mielessä minun on siis vaikea ymmärtää niitä nykylapsia, jotka tarvitsevat koko ajan jonkun aikuisen viihdyttämään tai vetämään leikkiä. Meistä oli aikoinaan juuri parasta se, että sai olla ilman aikuisten läsnäoloa.