Painostaako muilla anoppi ja suku antamaan lapselle nimen joka esiintyy suvussa?

Pojan isä tule maasta, jossa on itsestään selvyys, että vanhin poika saa isänsä äidinkielisen nimen. Lisäksi siellä annetaan englanninkielinen nimi. Sanoin pojan isälle, että hän saa valita kaksi nimeä, oman kielisensä ja englantilaisen (mitään vaikeaa, rumaa englanninkielistä en olisi hyväksynyt) ja minä annan yhden suomenkielisen.



No, isäni rupesi soittelemaan, että hänen isänsä toinen nimi, olisi mukava antaa pojalleni. olisi hänelle tärkeää. Ja suvussakin kulkenut monta sukupolvea. Nimessä ei sinänsä olisi ollut mitään vikaa, mutta oli pitkä eikä niin suomalainenkaan ja kyllä se painostus häiritsi... Päädyin sitten antamaan isäni isän ensimmäisen nimen, ihan syystä, että isäni kokisi olleensa arvostettu, ja kokisi yhteyttä lapseeni(kaikki keinot sallittuja, jos vävy ei miellytä!) kastetilaisuudessa kuulin, kuinka isäni oli pudota kirkonpenkiltä, kun kuuli toisen nimen. Kyyneleet silmissä tuli kiittämään jälkikäteen, että annoin hänen edesmenneen isänsä nimen pojalleni, vaikka sitä toista nimeä ei käytetäkään. Ei ollut kuulemmatullut mieleen, että senkin nimen voi antaa...



Miehen kanssa sitten sainkin vääntää peistä. hänen traditionsa mukaan, pitäisi isän nimi laittaa ensimmäiseksi. Tähän en suostunut, koska englanninkielisestä nimestä tulee kutsumanimi. En suostunut siihenkään, että hänen nimensä tulisi toiseksi nimeksi, ei sopinut kokonaisuus siihen. Siitä tuli jo riita. Mutta selvitin sen niin, että hän sai jo antaa kolme nimeä(sukunimi mukaan laskettuna), ei siis ollut mielestäni liiallista minun antaa suomalaista nimeä toiseksi.



Luulen, että saatoin antaa niin paljon toisten "päättää", koska äitihän sen nimen viime sijassa Suomessa päättää, jos ei nimestä päästä yksimielisyyteen. Näin saattaa feministikin antaa muiden olla onnellinen lapsen nimestä.



Pyydän ap:tä ottamaan huomioon, että voivathan sukulaiset nimen puutteesta huolimatta kutsua lastasi Paavo-nimellä. Jos vihaat nimeä yli kaiken, mene miehesi kanssa maistraatin? sivuille ja näytä, että viime kädessä se olet sinä joka päätät, jos tappelemaan ruvetaan. (en vain tiedä, mitä aiheuttaa parisuhteelle???)

tuo Paavo on miehelle tärkeä nimi niin sitten varmaan taipuisin, anopin painostuksesta en korvaani lotkauttaisi! Meillä oli selvää että poikamme 3.nimeksi tulee nimi joka on miehelläni, hänen isällään ja isoisällään (en tiedä jatkuuko vieläkin kauemmas). Onneksi oli ihan kiva nimi ja "jatkumosta" kun kuulin niin oli heti selvää jo vuosia ennen lapsia että poikamme sitä jatkaisi. Toiseksi nimeksi poika sai isäni toisen nimen. Nimi ei ole ollut todellakaan suosikkejani mutta koska kysessä oli isäni "ensimmäinen poika" (ja mahdollisesti ainoa) niin halusin kunnioittaa isääni antamalla tuon nimen. Ja mikä hassuinta, nykyisin kutsun poikaa usein juuri tuolla nimellä tai siitä väännetyllä lempinimellä! En olisi ikinä uskonut...

Lasten nimien kanssa olemme noudattaneet kaavaa että kutsumanimet ovat "lapsen omia" (ja vieläpä mahdollisimman uniikkeja) ja loput nimet tulevat perintönä.

Ois pitäny antaa miehen suvussa kulkenut nimi pojalle. Ei kiitos. Joten perinne katkesi meillä siihen.

Lisäksi meillä riidat yltyivät niihin mittoihin, että pojalle annettiin ihan uusi etunimi ja laitettiin vielä äitinsä sukunimi! Miehen sukulaisiin ei ollukaan mitään välejä sen jälkeen. (mutta se ei haittaa, ei miestä eikä minua.) Rajansa kaikella painostamisella, sitä saa mitä tilaa.

Eikä olla päätöstämme kaduttu.

Mikäli taivutte, niin älkää antako lapsen siitä kärsiä. Itse kuulen tuon tuostakin äitini katkeroituneena valittavan siitä(kin), kuinka anoppi päätti omavaltaisesti isäni kanssa nimeni. Ja olen sentää jo liki 40v.

ja miehen suvussa on kulkenut myös etunimi. Nämä molemmat nimet ois pitäny antaa pojalleni.

Ratkaisu oli, ettei annettu kumpaakaan, joten perinne katkesi meihin. Eipä tuosta oo kukaan oikeestaan ees ottanu nokkiinsa, ja hyvä niin.

Mikäli taivutte, niin älkää antako lapsen siitä kärsiä. Itse kuulen tuon tuostakin äitini katkeroituneena valittavan siitä(kin), kuinka anoppi päätti omavaltaisesti isäni kanssa nimeni. Ja olen sentää jo liki 40v.

että isänsä halusi yhden nimen ja äitinsä (eli mummoni) jonkun toisen. Lisäksi mummoni ei yhtään pitänyt tästä isän valitsemasta nimestä. No, se kuitenkin tuli etunimeksi ja toiseksi nimeksi mummoni suosikki. Kävi sitten niin, että hieno isä jätti 2kk lapsensa ja mummoni yksin ja lähti lätkimään. Mummoni onkin kutsunut sitten aina tätiäni hänen toisella nimellään, kuten myös tätini.

se, että nimenikään ei miellytä äitiäni. Koko elämäni kun olen kokenut huonommuutta muutenkin. Joo-o,alkaa taas tämä katkera valitus, kun on liikaa vapaa-aikaa töissä :-)

( onneksi tuo nimi on sentään Paavo eikä vaikka Yrjö tai Urpo)

Urpo, Tero, Paavo... kaikilla on sama kaiku.

sit on olleet joita suvusta on yritetty tuputtaa?

Ois kiva kuulla mitkä nimet niin kauheita on olleet (:



Meillä pojalla on ns. uusi nimi etunimenä joka on mieheni ja minun valitsema ja toisena nimenä on mieheni isänisän nimi, tosin toista nimeä valittaessa en tiennyt että olis sama, joten ehkä ennemminkin hauska sattuma =)

Olisin halunnut pojalle kolmanneksi nimeksi nimen joka on miehelläni ja hänen isällään ja isänisällä, mutta mies ei halunnut.

Kukaan ei painostanut mihinkään ja erinomaisia vaihtoehtoja oli runsaasti. Mitään Paavo-pakkoruokintaa ei ollut.



Sinuna laittaisin kauniina kompromissina miehen suvulle lapselle toiseksi tai kolmanneksi nimeksi jonkun Paavon johdannaisen, vaikkapa Paavalin. Jos väki yrittää itsepäisesti kutsua lasta muulla kuin sillä kutsumanimellä, jonka olette valinneet, oikaisisin ystävällisesti mutta napakasti, että lapsen nimi on Nicojamppa eikä Paavo.

kyllä teidän pitää päästä sopuun siitä, että lapselle ei anneta nimeä jota jompi kumpi inhoaa. Siis veto-oikeus pitää olla kummallakin ja kompsromissin löytyä.



Toiseksi, vetoa siihen, että kyllä niitä suvussa kulkevia nimiä on teilläkin: miksi nimi otettaisiin juuri miehen suvusta? Ja itse asiassa niitä "suvussa kulkevia nimiä" on neljältä taholta: miehesi äidin suvusta ja miehesi isän suvusta, sinun äitisi suvusta ja sinun isäsi suvusta. Ketä nyt täytyy miellyttää asiassa?



Meillä oli sama ongelma, mutta minä en suostunut antamaan nimeä, jota itse ihan oikeasti inhosin. Miten olisin voinut seuraavat 50 vuotta kutsua lastani hänen nimellään, jos en olisi pitänyt nimestä? Lisäksi tosiaan perustelin hommaa sillä, että vaatijoita kyllä riittää mutta yhdellä lapsella ei voi olla niin montaa nimeä kuin on niitä vaatijoita.



Pidä puolesi. Jos ihan pakko on miellyttää, antakaa ko nimi vaikka kolmanneksi nimeksi lapselle.

että näin monta "nimipainostussukua" löytyy! Jossain kotimaisessa tv-sarjassa näin kerran kauhuanopin, joka tahallaan kutsui lapsia väärällä nimellä ihan vaan miniän kiusaksi, mutten tajunnut että näin monella tämä on ihan elävää elämää...



Pointsit niille, jotka ovat pitäneet päänsä ja antaneet nimen oman mielihalunsa mukaan.



Mulla ainoa kokemus on, että hieman originelli isoäitini totesi, kun olin jo ainakin 12-vuotias, että "sinähän voit sitten vaihtaa nimesi aikuisena XX:ksi, kun se kulkee suvussa". No enpä ole vaihtanut. :)

Eli miehen suvun kantaisä oli Paavo ja hän niin kovasti haluaisi saman nimen pojalleen. Samaten appivanhemmat ja kälyt ovat sitä tuputtaneet "niin hyvänä nimenä". Itse olen aina inhonnut sitä nimeä sydämeni pohjasta enkä ikimaailmassa suostu sitä lapselleni antamaan. En, vaikka heistä se olisi kuinka hienoa. Tämä on sellainen asia missä kompromissia ei synny.

anoppi haluaa ja mies anopin puolella.



Ehkä asia onkin niin, että mies haluaa perinteenä kulkevan nimen ja miehen äiti myötäilee.



Hei haloo, se lapsi on miehenkin ja miehelläkin kai on oikeus snoa sanansa nimeen. Aivan kuin se olisi vain sinun lapsi ja kun sinä et jostain nimestä pidä, se ei käy. Ei se taida olla miehen lapsi lainkaan vaan sun ja äitis. Kai äitisi tukee sinua asiassa ja sehän ei haittaa kun se on sinun äiti ja se ainoa, oikea mummo lapselle.

Mikäli taivutte, niin älkää antako lapsen siitä kärsiä. Itse kuulen tuon tuostakin äitini katkeroituneena valittavan siitä(kin), kuinka anoppi päätti omavaltaisesti isäni kanssa nimeni. Ja olen sentää jo liki 40v.

toinen nimi suvussa kulkevan perintönimen mukaan.



Onkohan mies kuinka katkera ja onkohan kirjoittanut, että "anoppi painosti nimeen ja vaimo puoltaa anoppia"



"olen vielä 40 vuoden päästä katkera kun anoppi vaimoineni painosti antamaan tytölle sen nimen"

miehellesi kuinka olet seurustellut/ollut ihastunut/rakastunut Paavo-nimiseen mieheen ja aina, kun sen nimen kuulet, ajattelet tätä miestä... että haluaako miehesi antaa pojalleen nimen, joka aina muistuttaa sinua tästä rakkaasta, jota et saanut...

miehellesi kuinka olet seurustellut/ollut ihastunut/rakastunut Paavo-nimiseen mieheen ja aina, kun sen nimen kuulet, ajattelet tätä miestä... että haluaako miehesi antaa pojalleen nimen, joka aina muistuttaa sinua tästä rakkaasta, jota et saanut...

nimi kuuluu vaan inhokkilistalleni, mille en voi mitään.

Yhdessä on nimeä lapselle mietitty (miehen kanssa) ja jos joku nimi mitä minä olen ehdottanut ei miellytä miestäni, niin sitä en ole jankannut vaan ehdottanut jotain muuta.

Tuo Paavo jankutus ottaa vaan niin hermoon, että toisinaan olen jopa valmis suostumaan siihen, mutta toisinaan päätän, että koska en pidä kyseisestä nimestä, niin en halua lastani sillä nimellä kutsua.

Ja saahan lapsi jo isänsä sukunimen!!

t:Ap

anoppi haluaa ja mies anopin puolella.

Ehkä asia onkin niin, että mies haluaa perinteenä kulkevan nimen ja miehen äiti myötäilee.

Hei haloo, se lapsi on miehenkin ja miehelläkin kai on oikeus snoa sanansa nimeen. Aivan kuin se olisi vain sinun lapsi ja kun sinä et jostain nimestä pidä, se ei käy. Ei se taida olla miehen lapsi lainkaan vaan sun ja äitis. Kai äitisi tukee sinua asiassa ja sehän ei haittaa kun se on sinun äiti ja se ainoa, oikea mummo lapselle.