Millainen anoppi sinusta tulee?

Itselläni on sellainen hiljainen, hissukka ja nyhverö anoppi. Täysin selkärangaton! Katsoo vieressä, kun toinen pojistaan tekee typeriä virheitä ja hiljaa sivussa pyörittelee päätään, yrittää esittää hyvksyvää ja mukavaa anoppia minjäkokelaalle, eli on erittäin kaksinaamainen. Varmasti tulen puuttumaan lasteni asioihin ja elämään, sillä he ovat elämässäni tärkeintä nyt ja aina! Ja jos lapsi (minkä ikäisenä tahansa) tarvitsee ohjaista ja apua niin autan kysymättäkin. Äitini ja isoiäitini on aina puuttunut elämääni ja koittanut auttaa, kun virheitä olen tehnyt. Sillä hetkellä en aina ole tajunnut parastani, mutta nyt olen heille paljon kiitollisuuden velassa!

No älkää sitten ihmetelkö, miksi miniä ei pidä teistä eikä halua tutustuttaa sinua lapsenlapsiisi...

Nimim. anoppi haluaa päättää jopa verhojemme värin...

mutta mun luonteelle se voi olla aika vaikeaa...

laittaa tähän, että hyväksyn kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat. Mutta... Eiköhän sitä karsasta jos tyttären poikaystävä on juoppo/petturi jne. Kokemuksesta tiedän ettei painostus auta, joten muistutan vaan tytärtä että hänelle (ja mahdollisille lapsille) on aina paikka kotona.

Mulla on vain yksi lapsi, poika, joka tietenkin on äidin kullannuppu (13 v). Ja kohta tulee joku, joka on äitiä tärkeämpi, sniff. Eli pelottaa kovasti, että tulen olemaan mustasukkainen. Toisaalta kun tän tiedostaa voi se auttaa suhtautumaan asiaan...?



Sillähän vain menettää poikansa, jos äityy veemäiseksi anopiksi.

ensin olen joutunut mielistelemääm vamhepiani. Sitten kasvattanut poikani ja tehnyt työtä kovasti siinä sivussa pitkiä päiviä.





en taatusti enää tässä iässä ala matelemaan jonkun miniän oikkujen mukaan. Jos minun joulutarjoilut kelpaa niin olkoot. En uhraa elämääni lastenlasten hoitoon vaan aion nauttia eläkepäivistäni. En ysö piimää ja takkalenkkiä vain siksi, että miniä haluaa kalleimmat vaunut ja reimatekkiä ja olettaa anopin kustantavan kaiken.



Elän omaa elämää, enkä aio vääntyä korkkiruuville, että kelpaisin miniälle. Se on annettu, mikä on tarjottu ja jos ei kelpaa, olkoot ilman.

Esikoispojalla, 19v, ollut nyt n. vuoden ajan tyttökaveri, jonka kanssa suunnittelevat yhteenmuuttoa syksyksi.



Toivon olevani hyvä anoppi. Toisaalta se on nyt helppoa, koska poikani tyttöystävä on todella mukavanoloinen ihminen :) Elämäänsä saavat elää juuri kuten haluavat, ainoastaan laittomuuksiin yrittäisin puuttua. Mutta ammatin, asuinpaikan, lapsimäärän, lemmikit ym ym saavat ihan itse päättää. Nyt sanoivat, että kunhan löytävät yhteisen asunnon, aikovat hommata jonkun terrierin. Itse kasvatan erästä ihan erilaista rotua, mutta innostuneena katselin miniäkokelaan kanssa koirakirjoja, ei tullut oikeasti mieleenikään tuputtaa omaa rotua, vaikka poika siitä vitsailikin. Ja lupasin ilmanmuuta avustaa koiranpennun ostamisessa rahallisesti.

minäkin näiltä joiltain, jotka ovat vastanneet, että eivät ehkä pysty olemaan sekaantumatta.

ainakin tuo poikani tyttöystävä haluaisi muuttaa meille.

Pyrin kaikinkeinoin välttämään oman anoppini virheet :)

tosin jos tänne tuodaan joku narkkari alkoholisti pieksiä vävy/miniä kokelas, niin kyllä kuuluu ja kovaa.

Toisaalta olen kylläs anonut omillenikin, että jos kerrankaan lyö tjms kummpaniaan niin minä olen se ensimmäinen joka sitten on puolustamassa sitä uhria ja kutsumassa poliisit paikalle.



eli siis pyrin kaiketi olemaan oikeudenmukainen.

Tähän asti olen hyväksynyt ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat ja tätä aion jatkaa.. Haluan olla kiva anoppi jos minusta nyt joskus sellainen sattuu tuleen. :) Itse olen kokenut kamaluuksia! Anoppini yrittää määräillä kaikkia mieheni ja minun asioita. Periksi en helpolla anna!!Itse olen päättänyt että jos joskus olen anoppi, annan nuoren parin elää omaa elämää!

edellytykset siihen ovat, mutta todennäköisesti paska tulee, ainakin joidenkin mammojen mielestä. Olen välillä ihmetellyt, että mimiät kyllä omalta äidiltään sietävät vaikka mitä, mutta anoppien (pieniä) omituisuuksia ei voi sitten hyväksyä millään. Minulla kun on vain poikia, nyyh!

kunnon rehellisiksi veronmaksajiksi, en tule hyväksymää puolisoa joka olisi lapseni elättinä... JOS oma lapseni on vähän niinkuin renttu, en hyväksy missään nimessä renttupuolisoa, vaan toivon, että tapaa kaikin tavoin kunnollisen puolison. Tiedän, että tulevaisuudessa en hyväksy ihan minkälaista hännän heilutusta tahansa. Jonkinlainen rima se on oltava...

Eli kukaan ei saa olla lapsesi elättinä, mutta jos lapsesi on renttu, niin toivot hänen olevan kunnollinen, jotta lapsesi voisi olla sitten hänen elättinään :D Hupaisaa...

Lapset ovat ihan pieniä, mutta mieheni kanssa ollaan keskusteltu, että minusta tulee varmasti anoppi-from-hell. Tulen varmasti puuttumaan joka asiaan, sillä en siedä ollenkaan jos tiedän jonkun olevan väärässä tai tekevän jonkun jutun väärin, vaikka itse tiedän 100% varmuudella miten se kuuluisi olla.

Tosin, ensin varmasti päiväitän kaikista mahdollisista lähteistä sen hetken esim. vauvanhoito-ohjeet, että en rupea selittelemään, että "näin tehtiin 20 vuotta sitten".



Stressaan jo nyt millaisia kamalia, saammattomia ja typeriä ihmisiä lapseni voisivat surustellessaan kohdata.

kannattaisiko jo tässävaiheessa aloittaa itsensä kouluttaminen, ei niin viisaaksi, koska tosi asiassa kukaan ei voi tietää mitään 100% varmuudella tai olla joka aisiassa oikeassa. Se mikä sopii toiselle ei olekkaan hyvä toiselle jne.

Lapset ovat ihan pieniä, mutta mieheni kanssa ollaan keskusteltu, että minusta tulee varmasti anoppi-from-hell. Tulen varmasti puuttumaan joka asiaan, sillä en siedä ollenkaan jos tiedän jonkun olevan väärässä tai tekevän jonkun jutun väärin, vaikka itse tiedän 100% varmuudella miten se kuuluisi olla.

Tosin, ensin varmasti päiväitän kaikista mahdollisista lähteistä sen hetken esim. vauvanhoito-ohjeet, että en rupea selittelemään, että "näin tehtiin 20 vuotta sitten".

Stressaan jo nyt millaisia kamalia, saammattomia ja typeriä ihmisiä lapseni voisivat surustellessaan kohdata.

Itselläni on sellainen hiljainen, hissukka ja nyhverö anoppi. Täysin selkärangaton! Katsoo vieressä, kun toinen pojistaan tekee typeriä virheitä ja hiljaa sivussa pyörittelee päätään, yrittää esittää hyvksyvää ja mukavaa anoppia minjäkokelaalle, eli on erittäin kaksinaamainen.



Varmasti tulen puuttumaan lasteni asioihin ja elämään, sillä he ovat elämässäni tärkeintä nyt ja aina! Ja jos lapsi (minkä ikäisenä tahansa) tarvitsee ohjaista ja apua niin autan kysymättäkin.



Äitini ja isoiäitini on aina puuttunut elämääni ja koittanut auttaa, kun virheitä olen tehnyt. Sillä hetkellä en aina ole tajunnut parastani, mutta nyt olen heille paljon kiitollisuuden velassa!

Toivotaan, että minusta tulee tulevaisuudessa hyvä anoppi lasteni kumppaneille.



annan elää sellaista elämää kuin haluavat ja aion hyväksyä lasten kumppanitkin vaikka kuinka en heistä tykkäisi.



Tärkeintähän on se, että ovat onnellisia.



Mulla on omiin vanhempiini välit poikki, koska eivät voineet kumppaniani mitenkään hyväksyä ja toivovat näin monen vuoden jälkeen, että eroaisin rakastamastani ihmisestä.



Joten todellakin aion olla sellainen, etten yritä hallita lasteni elämää heidän ollessa täysi-ikäisiä niin kuin omilla vanhemmillani on tapana.

suvaitsevainen, antelias ja auttavainen. Lisäksi tasapuolinen kaikkien lasten perheitä kohtaan.. Onnistumistani en voi taata. Riippuu paljon siitäkin millaisia miniöitä tulee.. Nautin poikieni kanssa olemisesta nyt, koska vielä tulee aika joilloin minun tulee siirtyä tärkeimmän naisen paikalta syrjään ja joku muu ottaa sen paikan.

Toivon tosissani, että lapseni ottaisivat sellaiset puolisot, jotka ymmärtäisivät, että minullakin on paikkani lasteni ja toivottavasti tulevien lastenlasten elämässä. Haluaisin olla auttavainen ja tukena, mutta en sekaantuja..

laittaa tähän, että hyväksyn kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat. Mutta... Eiköhän sitä karsasta jos tyttären poikaystävä on juoppo/petturi jne. Kokemuksesta tiedän ettei painostus auta, joten muistutan vaan tytärtä että hänelle (ja mahdollisille lapsille) on aina paikka kotona.

tyttäresi koti on se paikka, jossa hän perheineen asuu, ei se, jossa sinä asut! Minua ärsyttää eniten anopissani se, että sanoo meidän kotia vaan asunnoksi ja hänen kotinsa on mukamas mieheni koti...

mutta miniästä en mene vannomaan. Varsinkin sitten jos/kun saavat vauvan. Yritän olla neuvomatta, jos ei kysytä. Yritän olla tuppautumatta heille, jos ei kutsuta. Yritän olla repimättä vauvaa omaan syliini, jos sitä ei anneta. Yritän saada vauvan joskus hoitooni ja jos siinä onnistun, yritän hoitaa sitä pojan ja miniän neuvojen mukaan, vaikka olisin eri mieltä. Yritän olla sekaantumatta heidän asioihin, vaikka olisin kuinka kiinnostunut. Yrittää aion kovasti, mutta aika näyttää, onnistunko.



Vävyjen hermot ei varmaan mene herkästi, koska luultavasti tulen kyselemään/neuvomaan asioita enemmän tyttäriltäni kuin heidän miehiltään. Ja tytöt toivottavasti sanovat minulle suoraan sitten, jos alkaa ärsyttää.

kunnon rehellisiksi veronmaksajiksi, en tule hyväksymää puolisoa joka olisi lapseni elättinä...



JOS oma lapseni on vähän niinkuin renttu, en hyväksy missään nimessä renttupuolisoa, vaan toivon, että tapaa kaikin tavoin kunnollisen puolison.



Tiedän, että tulevaisuudessa en hyväksy ihan minkälaista hännän heilutusta tahansa. Jonkinlainen rima se on oltava...