Saksanpaimenkoira Paha Koira? ja koirien omistajat

tiedän varmasti että niistä löytyy vähän heikkopäisiäkin. Ei auta loppupeleissä koulutuskaan jos koiralla huonot geenit. Ihmisten tulisi ostaa sakemanninsa vastuuntuntoisilta kasvattajilta jotka oikeasti panostavat koiran luonteeseen eivätkä myy kelle tahansa.



Lähes kaikissa roduissa on toki sama juttu, saksanpaimenkoirat vain pääsevät oikein nimellä lehtiin koska rodun tunnistaa suurin osa Matti Meikäläisistäkin

Toiseksi se on myös ihmisen pilaama rotu; juuri sairaampaa saa hakea, jos poissuljetaan nämä totaaliset jalostuksen ylilyönnit.



Saksanpaimenkoirien selkälinja on nykypäivänä (näyttelylinjaisissa) aivan karmeaa katseltavaa. Oma tuttavapiiri omistaa n. 15 sakemannia ja niistä vain KAKSI on sekä lonkistaan, kyynäristään että hampaistaan terve. Isolla osalla on D-lonkkaa, yhdellä 2-1 kyynärät, puolet on purentavikaisia jne.



Luonteen kaikilla on ok, osalla jopa aivan ihanat, mutta.. kuten sanoin, sairas rotu.



(Ja olen joskus miettinyt, että paljonko rodussa esiintyvistä aggressiivisista käyttäytymisistä johtuu ihan vaan koiran kivusta?)

roduissa on noita heikkopäisiäkin, "jalostuksella" pilattuja. Kiitos kuuluu menneiden vuosikymmenten "kasvattajille", jotka rahankiilto silmissään tehtailivat pentuja ja myivät niitä kenelle tahansa.



Sakemannista minulla ei ole kokemusta kuin sen verran, että veljeni työlinjainen (harmaa) sakemanninarttu on maailman lempein ja ihanin koira...



Collie (pitkäkarvainen - ei nahka)on rotu, joka aikanaan pilattiin Lassie-huumassa... Tuolloin tuli pilvin pimein "kasvattajia", jotka eivät piitanneet pätkääkään siitä millaisia yksilöitä käyttivät pennutukseen. Tuolloin luonne meni pitkälti pilalle ja näitä jälkiä nykypäivän vastuuntuntoiset kasvattajat yhä paikkailevat. Itselläni on ollut pk collienarttu, joka oli muuten erittäin hyväluontoinen, mutta myös erittäin paukkuarka - tuo meni paniikkiin aina ukonilmalla ja uutena vuotena.



Ja yksittäistapausten perusteella en lähde mitään rotua leimaamaan hulluksi - valitettavasti moni koira saa sopimattoman omistajan, vaikka nykyään useimmat kasvattajat vastuuntuntoisia ovatkin niin aina löytyy niitäkin, jotka eivät tarpeeksi tarkkaa seulaa pennunostajille pistä. Ainakin 99% tapauksista, joissa koira käy ihmisen kimppuun vika on koiran omistajassa.

Ei kaikki saksanpaimenkoirat ole sekoja, huonosti kasvatettuja. MUTTA jos jotain tapahtuu niin se on vahva, iso koira joka tekee isompaa vammaa kuin meidän piski!



Meidän koiran kimppuun kävi hirvikoira. Kertooko se jotain rodusta? No ei.

Mutta jos susikoira olis ollut purijana niin ei siitä niin ihmeteltäisiin. Suojeluskoira toimii tavallaan iskijänä.

Ehkä suojelee reviiriä, laumaansa? Mutta menee ja toimii ilman lupaa.



Pentutehtailu saattaa osin selittää asioita jos papereissa on vaikka joku uros useaan kertaan puussa siittäjänä.



Ja tiedän tapauksia jolloin halutaan hankkia Sake vaikka parempi olisi vaikka mäyräkoira. Ei kaikki koirat sovi kaikille!

Luullaan että koira on syntyjään tottelevainen ja palvelualtis. Erittäin älykkäinä koirina vahvistamlla negatiivista käyttäytymismallia koirista saadaan "sekopäitä". Niin yksinkertainen perusasia kuin remmissä nätisti käveleminen näkyy olevan suurimmalle osalle koiranomistajista ongelma. Ei koiraa tarvitse kouluttaa ammattitasolle asti, mutta perusasiat kuten edellä mainittu remmissä kulkeminen, luoksetulo, paikallaan pysyminen on jokaisen koiran hallittava. Toinen asia on sosialisoiminen. Varsinkin kaupungissa elävän koiran, oli uros tai narttu on osattava kohdata samalla puolella katua vastaan tuleva koira, kissa tai ihminen syöksymättä päälle. Todella usein varsinkin ison koiran kohdalla näkee kuinka omistaja remmi kireällä repii koiran kiroillen toiselle puolelle tietä. Mitä tällä tehdään? Vahvistetaan negatiivista käyttäytymismallia. Koiran olisi pitänyt oppia jo pennusta kuinka vastaantulijat kohdataan.



Sitten kun on jo kuukausien tai vuosien käyttäytymismalli juurtunut niin aletaan "kouluttamaan" ongelmakoiraa ilman asiantuntevaa ohjausta tai luovutaan siitä pitovaikeuksien takia.

joten tottakai se näkyy myös kaikenlaisissa tilastoissa ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista karvaturria. Kysynnästä johtuen myös iso osa koirista tulee erilaisilta "harrastajakasvattajilta", jotka nyt ovat vain astuttaneet Tessunsa naapurin Murrella, koska Tessu on niin ihana.



Asiaan erittäin hyvin perehtyneenä voin sanoa, ettei sakemanni ole lainkaan koiraroduista sairaimpia. Vaikka lonkka- ym. luusto-ongelmia on varsinkin näissä puskakasvattajilta tulevissa koirissa isot määrät, sakemanneilla ei esim epilepsiaa, syöpää tai sydänongelmia ole ollenkaan siinä määrin kuin monella muulla rodulla. Nämä ovat kuitenkin sairauksina vakavampia kuin C:n tai D:n lonkat.



Valitettavasti rodulla on "maineensa", ja juuri maineen takia moni epätoivottava henkilö hankkii sakemannin. Siinäpä maine kasvaa edelleen.



Meillä on kotona aivan täydellinen saksanpaimenkoira: terve ja erittäin kiltti.

vaan ongelma omistajia. Tosin joskus se johtuu sairaudesta.

Meidän sakemannila tuli kasvain päähän ja siksi rupesi pureskelemaan ihmisiä, mutta aika vauhdilla tuo pääsi koirien taivaaseen. ennen tuota kasvainta päässä oli koira mitä ihanin ja lempein kaikkia kohtaan.



Mutta siis kaikenkaikkiaan minusta pienet koirat on vaikeimipia ja ärhäköitä haukkaamaan, koska omistajat kuvittelevat, ettei se fifi nyt niin sitä kasvattamista tarvitse.



Koira on aina koira ja se on laumaeläin ja laumassa on nokkimisjärjestys myös niillä pienillä koirilla.





(mä muuten inhoan tuota sanaa susikoira.. yök. ei saksanpaimenkoira ole susikoira se ei ole mikään suden ja koiran risteymä.)

Ja minä kun kuvittelin katsoneeni erään dokkarin koirine rakenteellisista vammoista, jotka tulee siitä että ne JALOSTETAAN tietosesti johonkin suuntaan ja se suunta ei ole "terve" ja aiheuttaa koirille paljon kipua.



Sakemanni liittyy näihin rotuihin joita on viimesen 100 vuoden aikana haluttu jalostaa ulkonäöllisesti, ja se tuntuu koiran lonkissa ja selkärangassa.

Tämä on siis KASVATTAJIEN syy, ei se että kuka vaan hankkii poikueen. Se, että pentuja hankitaan suvun ulkopuolelta eikä niinkään kasvattajien tapaan "valioista" joita on omat lähisuvut täynnä ei ole syy.



Joskus te ihan "hyvät" kasvattajatkin olette syynä koirien vikoihin.

Ei luonne lähde remmin taluttajasta vaikka kuinka osaa ja jaksaa kouluttaa jos koiran luonne on sairas liiallisesta sukurutsauksesta!

minä aikoinani otin sakemmannini niillä perusteillä että emä oli suomalainen ei sukurutsa pentu ja isä oli saksantuonti ei sukurutsa pentu.

ja oli ns. laatikkomallinen koira eli ihan työkoiraksi tarkoitettu. ei siis näitä näyttelykoiria millä alaviisto perä.



ei ollut selkäongelmia eikä lonkissakaan vikaa :)

sisaruksista meni monet rajavartioille ja poliisille.

Meidän koiruus vaan sai sitten sen kasvaimen päähän :(

vuoden aikana on jalostettu ulkonäöllisistä syistä. Myös suurin osa metsästys/muista työkoirista on nykyään näitä. Monessa rodussa ns. työlinja on eriytynyt siitä suuresta, näyttelyiden mukaan jalostettavasta massasta. Sakemanni kuuluu näihin. Meidänkin terve ja hyväpäinen koira on ns. työlinjaisia koiria.



Kommentillani puskakasvattajista en oikeastaan tarkoittanut sitä, että "oikeaiden kasvattajien" koirat olisivat aina parempia, vaan sitä, että pitäisi tietoisesti suosia sellaisia kasvattajia ja koiralinjoja, joissa koirat jalostetaan terveyden ja luonteen perusteella. Puskakasvattajat eivät tätä tee, niin kuin eivät näyttelykoirienkaan ihan oikeat kasvattajat.



Itse en ole ollenkaan koko puhdasrotuisuuden kannalla, minun mielestäni osa roduista voitaisiin suoraan yhdistää, osasta hankkiutua eroon ja sekarotuisia suosia paljon nykyistä enemmän.



Mutta sakemannissa nimenomaan tuntuu olevan tämä ilmiö, että kun rotu on todella yleinen, niin suuri osa koirista tulee asioista mitään tietämättömiltä kasvattajilta, ja siihen koirapopulaatioon selvästi kuuluu paljon sekä sairaita että huonoluonteisia koiria.

joka vastasi numerolle 9 :-)

kovastikin; meidän (nyt koirien taivaassa olevaa) sakua kun monet tuntuivat pelkäävän vain siksi, että se oli saku. En voinut käsittää, miten lempeäsilmäistä, tottelevaista ja kaunista koiraa saattoi joku pelätä! Toisaalta moni taas ihasteli koiraa juuri siksi, että se oli sakemanni... rotuun liittyy siis paljon assosiaatioita ihan ilmeisesti siitä riippuen, millaisia kokemuksia itse kullakin sakusta oli.



Minulle saksanpaimenkoira on se ainoa rotu. Edesmennyt koirani oli parhain ystävä, minkä kuvitella saattaa - siksi en edes uutta koiraa voi ottaa, koska pelkään etten toista yhtä hyvää saisi.



Kun koirani kanssa liikuin tuon 13 vuoden aikana pitkin ja poikin eri seutuja, oli havaintoni se, että moni "räyhääjä" oli ihan joku muu kuin iso palveluskoira. Omaan koiraani erittäin aggressiivisesti suhtautui mm. monet noutajat ja pystykorvat - puhumattakaan kaikennäköisistä sakrotuisista ja pienemmistä piskeistä. Jos tuollainen räyhääjä olisi käynyt koirani kimppuun (kuten joskun kävikin) ja hyökkääjälle olisi käynyt huonosti, niin olisiko koirani kuitenkaan sanut siitä sympatiaa... tuskin.



Kun taas ajattelee koirien viime vuosina tekemiä "hirmutekoja" ja suhteuttaa ne sitten kyseisen rodun prosentuaaliseen osuuteen Suomen koirista, niin sakemannit tuskin pääsevät Top10:een.

Aidot sakemannit haetaan kasvattajilta Saksasta ja ne ovat terveitä, tottelevaisia ja äärimmäisen seurallisia koiria.

Aluksi näin ei ollut. Meillä on kuitenkin useampia huonoja kokemuksia saksanpaimenkoirista ja omat koirani muistavat tietyn rotuiset räyhääjät. Kun eka koiramme oli pentu, kävi sen kimppuun aikuinen sakemanni :( Koska laumamme on helposti provosoitavissa, niin nyt alkaa räkytys jokaisen sakemannin kohdalla. Vanhin koiramme on opettanut tämän ikävän tavan nuoremmilleen.



Valitettavasti huonoja kokemuksia on muistakin roduista. Naapurustossamme asuu bc, jota ulkoilutetaan vapaana. Ko koira on muutamia kertoja alkanut paimentaa meidän koiria eye:lla. Meidän koiramme eivät ole tottuneet, että niitä lähestytään vaanien. Kerran koira sitten tuli päälleni, kun suojelin laumaani siltä. Pari reikää sääreen ja housuihin. Omistaja pitää vieläkin koiraansa irti, vaikka olen toistuvasti kehottanut häntä pitämään koiran kiinni. Meidän laumassa nousee kyllä meteli, kun tämä bc on lähettyvillä.

vaikka siis rähisevätkin joissain tapauksissa

että minun afgaaninini sai pentuna kimppuunsa naapurin (geeli)sakun ja sitten loppuikänsä karsasti noita. Pari vuotta myöhemmin koirapuistossa kävi oman lelun sinne tuonut belgi meidän collien kimppuun ja tuon jälkeen ei afgaani voinut ohittaa tuonnäköisiä koiria rähjäämättä niille. Ja koirapuistoon ei tietenkään olisi saanut omia leluja tuoda. Mutta kun se belgi kuulemma niin rakasti sitä palloa...

Noin parikymmentä vuotta sitten oli meidän pohjois-suomalaisessa maalaiskunnassa schäfer-innostus ja noita koiria oli useammassakin perheessä meidän tiellä.



Erään kerran oli erään talon isäntä lenkillä koiransa kanssa kun koira pinkaisi taluttimesta vieressä kävelleen ajokoiran kimppuun. Tuloksena kymmenen sentin kohdalta lähti nahat plus muut puremareiät siihen päälle. Sama koira oli purrut perheen lasten kaveria erään kerran ku olivat leikkineet perheen pihalla, silloin syynä oli mukamas suojeluvaisto, oli mukamas suojellut perheen lapsia..



Toisen perheen kaksi schäferiä karkasivat poroaitaukseen, tuloksena kuusi kuollutta poroa.



Kolmannen perheen koira sai olla aina irti kotipihallaan (ei aitaa). Ei kuulemma tee mitään kenellekään. Pari vuotta siinä hiippailtiin aina sen talon ohi, joskus tuli haukkumaan joskus vain murisi kun ohi käveltiin. Kerran sitten kävi erään 12-vuotiaan pojan kimppuun, onneksi oli talvi ja toppavaattet ehkäisivät isommat haavat.



Kaikki neljä koiraa lopetettiin.



Pari kivaakin koiraa oli joukossa mutta kyllä nuo muut esimerkit toivat tietyn schäfer-kammon joka on kestänyt tähän päivään asti.

Suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira, beagle, belgianpaimenkoira (tervu) ja kääpiövillakoira.



Jokainen kauan harkittu, sillä hetkellä olevaa tarvetta varten hankittu. Noista tällä hetkellä elossa sakemanni ja beagle.



Kaikki meidän koirat on peruskoulutettu. Ts. ne ovat olleet irtipitovarmoja, beaglea lukuunottamatta pihassa pysyviä, hyvin sosiaalistettuja, hihnassa mallikelpoisesti kulkevia ja kahden kanssa sitten sain Tokosta ihanan harrastuksenkin.



Minun mielestäni yhtäkään rotua ei voi leimata tietynlaiseksi. Jokaiseen mahtuu monenlaista YKSILÖÄ, sukua ja kasvattajaa. Kuin myös sitten sitä omistajaa. Kun aikanaan olin tuon puudelini kanssa tokokisan alokasluokassa, eräs yleisön seasta totesi, että jo on aikoihin eletty. En ymmärtänyt mikä oli ongelma, koska koira nautti tekemisestään, minulla oli kivaa ja pokkasimme ykköstuloksen. Tosin täytyy sanoa, että rahkeemme eivät sitten avoa pidemmälle riittäneet, toisin kuin saksanpaimenkoirani kanssa, joka on tottelevaisuusvalio.



Mitä terveyteen tulee, olen yhden vastaajan kanssa samaa mieltä, että aggressiivusuuden taustalla voi olla kipu paljon useammin kuin tulee ajatelleeksi. Esim. selkävaivoja on yhä useammalla koiralla. Oma sakuni on tutkittu B/A-lonkkaiseksi, mutta sukua se ei tule koskaan jatkamaan koska ihan lähisuvussa on erittäin huonolonkkaisia koiria, mm. täys sisarus jouduttiin lopettamaan erittäin pahasti oireilevan lonkan vuoksi.

Epilepsiaa on ainakin suomenlapinkoirilla alkanut ilmenemään, suomenpystykorvista puhumattakaan.



Itse hankin sakuni työlinjaisesta suvusta, Kennelliiton hyväksymältä kasvattajalta. Niinkuin kaikki muutkin koirani.

Itse en ole ollenkaan koko puhdasrotuisuuden kannalla, minun mielestäni osa roduista voitaisiin suoraan yhdistää, osasta hankkiutua eroon ja sekarotuisia suosia paljon nykyistä enemmän.

Ihan totta, että joitain rotuja voitaisiin yhdistää, kun joissain roduissa erot "naapurirotuun" nähden on tosi pienet, esim. mäyräkoiria on onkohan yhdeksää eri sorttia yms. Samoin joidenkin rotujen hengissäpito alkaa jo olla eläirääkkäystä, mitä k.o. rodun harrastajat ei tietty myönnä (nämä jalostetuimmat rodut, jotka hyvä kun jaloillaan pysyvät ja henkeä saavat).

Sekarotuisten suosimisessa on vaan se ongelma, että niiden taustoista ei tiedetä yhtä paljoa kuin rotukoirien. Kun ostaa rotukoiran, tietää ensinnäkin k.o. rodulle tyypilliset sairaudet ja on mahdollista selvittää koiran sukulaisten sairauksia monta polvea taaksepäin. Voi siis edes yrittää varautua mahd. sairauksiin, jota koiralle voi tulla. Samoin rotukoirille pitää teettää tietyt terveystutkimukset (rodusta riippuen) ennen kuin ne pennuttaa.

Sekarotuisia koiria taas ei rekisteröidä sillä tapaa, että tietäisi niiden suvuista, hyvä jos vanhemmat tietää, eikä terevystutkimukset ole niille pakollisia. Se on vähän kuin sika säkissä: voi olla tosi terve koira ja kiva yhdistelmä - tai sitten ihan älyttömän sairas. Toki myös rotukoira voi olla "älyttömän sairas" mutta itse suht terveen rodun omistajana en tämmöiseen usein törmää. Se on sitten oma valinta, jos haluaa pilallejalostetumman sessen.

Sekarotuisissa on myös se ongelma, että niiden jalostusolosuhteita ei valvota. Emä saatetaan pennuttaa vaikka joka juoksusta ja se saattaa elää "epäinhimillisissä" oloissa. Samoin pennuista ei välttämättä huolehdita asianmukaisesti, ja näistä yhdistelmistä halutaan silti samat rahat kuin rotukoirista.



Tokihan myös rotukoirien kasvattajissa voi olla tällaisia tapauksia, välillähän niistä lehdistä lukee, mutta "pentutehtailu" ei pääse niin isoihin mittasuhteisiin, kun on joku raja, millaisissa olosuhteissa kasvaneita pentuja saa rekisteröidä. (Siis esim. emän kahdesta peräkkäisestä juoksusta olevista pennuista jälkimmäisiä ei saa rekisteröidä.) Ja yleensä rodun piirissä juorukello laulaa nk. epäilyttävistä kasvattajista, mutta sekarotuista ostettaessa tällaista "vahtivaa" yhteisöä ympärillä ei ole.