Talouden tilasta Suomessa, miten luulet käyvän lähiaikoina?
Lähteekö Suomen talous nousuun vai jatkuuko lasku? Entä asuntojen hinnat, alkavatko nousta vai jatkavatko laskuaan?
Kommentit (2)
Talouden ongelmat eivät ole tässä eli uusia tulee lisää. Näkemykseni mukaan siis lasku jatkuu. Joskus aikaisemmin veikkasin, että asuntojen hinnat tippuu 3 vuotta noin 5-10% vuodessa ja oikeastaan voisi pysyä tässä näkemyksessä. Sittekin ollaan varmaan jonkin aikaa pohjalla ennen kuin lähdetään ylöspäin eli uskoisin, että seuraavaan viiteen vuoteen ei ole kiire ostoksille.
Lisäksi olen todella huolissani suurten ikäluokkien vaikutuksesta Suomen talouteen. On paljon mahdollista, että Ruotsin talous esim. lähtee nousuun paljon aikaisemmin ja paljon kestävämmällä pohjalla, kun siellä ei ole sodan aikaansaannoksina tämmöistä ikärakennetta. En ymmärrä, että miten me saamme kunnialla suuret ikäluokat viimeiseen yksiöönsä ja miten samanaikaisesti Suomen talous voisi olla tuottavaa. Sairaanhoito yms. kun ei kuitenkaan mitään positiivista kassavirtaa Suomeen tuo. Myös suurten ikäluokkien muutolla saattaa olla suuria vaikutuksia asuntojen hintoihin. On mahdollista, että jossain 20 vuoden aikana vapautuu paljon isoja asuntoja (joissa nämä suuret ikäluokat asuvat) ja vastaavasti taas ehkä keskustojen yksiöt ja kaksiot hissillisissä taloissa lähellä hyviä palveluja tulevat nousemaan? Näin ihan niin kuin maalaisjärjellä päätellen. Kuinka moni sitten haluaa muuttaa johonkin 70-luvun alussa rakennettuun omakotitaloon, jota ei ole remontoitu 40 vuoteen juurikaan? Mikä on kohta noiden suurten ikäluokkien talojen arvo?
Eli talous sinänsä alkaa jo nousta. On näkyvissä, että esim puun kansainvälinen kauppa alkaa käydä taas. Samoin rakennusalalla paranee jo. Silti työttömyys pahenee vielä, koska se tulee aina jälkijunassa. Vuoden lopussa ja alkukeväänä tullee lisää lomautuksia.
Auntojen hinnat ei kuitenkaan merkittävästi laske. Tämä johtuu siitä, että myyntipakkoa ei ole ja ihmiset ei vaan myy asuntojaan vielä pariin vuoteen. Ei ne hinnat tosin myöskään tästä nouse, vaan pysyy suht samoina. Tämä koskee siis kaupunkiasuntoja. Maalla ja jossain lopetettujen teollisuudenmuotojen monopolipaikkakunnilla tilanne on tietysti ihan toinen.