Huostaanotetun nuoren äiti vastailee asiallisesti asiallisiin kysymyksiin

Koska hänellä on pitkäaikainen sairaus, jota on hoidettu sairaalassa. Tila on nyt vakaa, mutta mieli ei. Nuori oppi nopeasti pakenemaan oloaan päihteiden avukka ja ryhmäytyi muiden samaa sairautta potevien kanssa. Koska tytöllä on pari vuotta jatkunut terapiasuhde ja kaikki avuhoidon tukitoimet on jo kokeiltu, eikä hän tarvitse kuitenkaan varsinaista sairaalahoitoa, mutta kuitenkin 24h valvontaa ja tukea, kokeilemme sijoitusta. Tapaamme kuitenkin tytärtämme päivittäin.

Ratkaisu ei vaikuta oikealta näin ainkaan kuukauden kokemuksella, mutta vaihtoehdot alkavat olla vähissä.

ap

siksi että sinua ei katsottu kelvolliseksi vanhemmaksi vai siksi että lapsi on "mahdoton"?

ja tavallaan tietenkin olemme "kelvottomia" ja lapsi paineidensa kanssa "mahdoton".

Meidän resurssit eivät kotioloissa riitä niin vaativaan ja kokoaikaiseen hoitoon, mitä nuori vaatii. Olen ollut pitkällä sairauslomalla kotona "hoitaen" vain nuorta, mutta se aiheutti enemmän ongelmia, kuin vei asiaa eteenpäin.

Tuntui paremmalta vaihtoehdolta, että ammattilaiset hoitavat tilanteet, jotka kotioloissa kävivät mahdottomiksi, ja me voimme keskittyä vanhemmuuteen...mutta tuntuu, että nyt vanhemmuus vasta onkin hukassa:-(

ap

vai ihanko vapaaehtoisesti suostuitte?

Onko niin, että apua on helpompi saada kun lapsi on huostaanotettu? Olisiko tuota jaksoa muuten voitu toteuttaa, kuin huostaanottopäätöksen kautta?

En tiedä oliko oikea ratkaisu, mutta kuten sanoin,lähes kaikki on jo kokeiltu.

En koe millään tavalla luopuneeni lapsestani, vaan antavani hänelle mahdollisuuden hoitoon, jota tarvitsee ja jota ma vanhempina emme pysty kotona takaamaan.

Taisimme käydä surun läpi jo silloin, kun tyttö oli 15kk sairaalahoidossa.

Niin vaikeita ja tuskallisia päätöksiä olemme joutuneet tekemään, että tuskin niitä (ainakaan minä) pystyy ihan loppuun asti miettimään.

Joka ilta itken itseni uneen kaivaten lastani, mutta nykyään saan sen unen, jota tarvitsen voidakseni toimia sekä tämän tyttäreni, että kahden muun lapseni tukena.

ap

Onko kyseessä anoreksia?

muita kohtaan. Muistan kun joku äiti kertoi todella vaikeasta nuoresta ja ajattelin silloin että turvallisuussyistä pitäisi olla jossain muualla kuin kotonaan.

joka on varmasti myös oikea. Olisipa äidilläni ollut sama rohkeus isosiskoni kanssa. Koko perhe riutui vuosikausia hänen "voimakkaan murrosiän" vuoksi ja minä ja siskoni siitä eniten kärsimme.