Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Surettaa naapurin 6v tyttö!

Vierailija
20.07.2009 |

Asiahan ei minulle kuulu, mutta kuitenkin. Tyttöni ja naapurin tyttö ovat olleet kavereita 3v asti. Olivat ensin samassa päiväkodissa ja sitten samassa eskarissa. Siellä olivat tutustuneet, täällä ei pihalla lasta nähty koskaan vaikka asuvat viereisessä rapussa.



Tyttö on aina ollut päästä varpaisiin asti stailattu. Saa paniikki-itkukohtauksen jos vaikka meillä mehua läikkyy ptsipaidalle- äiti suuttuu. Kaikki on aina sävy sävyyn ja jo paljon pienempänä lapsella oli aina meillekin tullessa hattu, kengät ja laukku yhteen sopivat.



Yksiäkään kunnollisia ulkovaatteita tytöllä ei tunnu olevan. Pk:n pihallakin värjötteli kireissä farkuissa ja kauniissa takissa. Jos satoi, niin seisoi varjon kanssa katoksessa.



Lapsi on tosiaan vasta 6v mutta nyt jo kieltäytyy leikkimästä tyttäreni kanssa mm. nukeilla ja vaunuilla "koska on kasvanut niistä jo yli". Kertoi minulle, että lelut annetaan serkuille koska "ei tee niillä enää mitään".



Lueskelee muotilehtiä jne. Oma tyttöni on jo aika kyllästynyt ja sanoo, ettei se koskaan tee mitään, eikä tahdo enää kutsua kylään. Pihalle leikkimään on ihan turha pyytääkään, aina on muka huono keli.



Surkeaa! Miksi lapsen on niin pirun tärkeää näyttää "hyvältä"? Eikö se leikkiminen olisi tärkeämpää?

Kommentit (88)

Vierailija
61/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

näyttää nätiltä? Oikeassa olet ettei kuulu sulle.

Vierailija
62/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kävikö hävettämään, kun omat lapsesi näyttävät venäläisiltä katulapsilta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullakin kävisi sääliksi stailattua pikkuprinsessaa, jota äiti läksyttää koska vaatteiden tulee varmaankin säilyä myyntikunnossa...

Vierailija
64/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole provo vaan totista totta. Ja lapseni kulkevat puhtaissa, siisteissä ja leikin mahdollistavissa vaatteissa. Jotka ovat säähän sopivat.



Ja 6v tyttöni leikkii vielä ihan täysillä nukeilla ja pihalla mudalla... ja niin se minusta saakin olla! Ihanko oikeasti teistä lasten ensisijainen tehtävä on näyttää kauniilta??? Onko poikalapsilla sama vaatimus teillä??



ap

Vierailija
65/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

millainen äiti sillä on? Veikkaus: tyttö on yh:n ainoa lapsi, osuiko?

Vierailija
66/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

äiti ei ole yh. Mies töissä, äiti kotona. Äitikin on aina tosi huolieltu, mies siisti myös. Vähän jäyhiä mutta näin pintatasolla ihan mukavia. Mitä nyt äiti huutaa vieraidenkin kuullen sille aralle tyttöraasulle jos uusissa farkuissa on ruohotahra tms. =C Paremmin en heitä tunne kuin vain lastemme kaveruuden kautta.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosi ikävältä kuullostaa tytön puolesta. Vaikeaa se vaan taitaa olla mitään sanoa, kun yleensä ihmiset ottaa tosi loukkauksena, jos yrittää huomauttaa jostain tollaisesta. Luulis että eskarissa olis tädit opastaneet kunnon ulkoilukamppeiden tärkeydestä, mut eihän kenenkään pakko oo kuriksia hommata...

Vierailija
68/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosi ikävältä kuullostaa tytön puolesta. Vaikeaa se vaan taitaa olla mitään sanoa, kun yleensä ihmiset ottaa tosi loukkauksena, jos yrittää huomauttaa jostain tollaisesta. Luulis että eskarissa olis tädit opastaneet kunnon ulkoilukamppeiden tärkeydestä, mut eihän kenenkään pakko oo kuriksia hommata...

että olivat huomauttaneet ulkoiluvarysteista. Enkä kyllä ihmettele, mutta en kehdannut mitään sanoa... mainitsin vain, että halvallakin saa ulkovaatteita, mutta ovat kuulemma kamalia.

Tajuan eten voi asiaan tietenkään puuttua. Mietityttää vaan, että voiko lapselle jäädä jotain traumoja tms. siitä jos lapsuudessa ei ole leikkiä juuri lainkaan? Ja lapsi on jo 6v kuin teini-ikäinen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja vielä oudommalle kuulostaa se, että lapsi on saatu kasvatettua tuollaiseksi, eikä se vastoin kieltoja remua ulkona ja kiipeile puissa. Mutta opettamisen ja kieltojen tulos tuo on, ei normaali 6v lue muotilehtiä ja inhoa leikkimistä. Aika järkky pikkuaikuinen, mutta ei kai tuota voi kieltääkään. Heillä on vapaus muokata lapsesta mieleisensä, oli sillä lapsella lapsuutta tai ei.

Vierailija
70/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän tytön eskassa oli viime talvena samanlainen tapaus. Tyttö ei uskaltanut tehdä ulkona mitään kun pelkäsi että vaatteet likaantuu ja vanhemmat suuttuu. Syystakkina esim. oli Benettonin valkea tikkitakki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

joten siitä sinun ei tarvitse huolehtia tuon tytön osalta. Hänellä nyt on sitten tuollainen koti, jossa ulkonäkö on se tärkein.



Lapsi parasta varmasti kasvaa rajoittunut ja ahdistunut ihminen, kun hän ei saa toteuttaa luontaista lapseuttaan. Mutta ehkä hän jossain vaiheessa uskaltaa rikkoa rajoja ja ehkä hän tekeekin sen todella rajusti.

Vierailija
72/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

on kasvatettu tolla lailla :( likka täytti 7v ja mulle sanottiin ettei saa ostaa lahjaks leluja kun ei sen ikäsen enää tarvii niillä leikkiä. nyt se on 11 vuotias ja "liian hieno" korkeasaareen, piknikille, mökille jne...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän leikillä on ihan oma kehitystehtävänsä lapsen kasvussa ja kehittymisessä; pitäisi siis saada hyppiä lätäkössä, läträtä kuravellillä ja tehdä hiekkakakkuja. Ihmettelempä jos leikkimättömyys/ leikin kieltäminen ei jossain myöhemmässä iässä näkyisi...

Vierailija
74/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietityttää vaan, että voiko lapselle jäädä jotain traumoja tms. siitä jos lapsuudessa ei ole leikkiä juuri lainkaan? Ja lapsi on jo 6v kuin teini-ikäinen?

[/quote]


raja menee tässä. Ei ole sun asiasi pohtia saako tyttö traumoja. Aika kamalalta kasvatukselta kuulostaa mutta kukin tyylillään. Kuitenkaan tässä ei ole kyse psyykkisestä tai fyysisestä pahoinpitelystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/88 |
20.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

missä päin asutte?

Vierailija
76/88 |
21.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

leikkivät aikuiset on todella vastenmielisiä!

Vierailija - 21.07.09 11:49 (ID 8960099)

mut älkää nyt ämmät joka provoon takertuko, täähän on vain leikkiä!

Leikkivät aikuiset ovat mahtavia ja melko harvinaisia, etenkin tässä totisten torvensoittajien luvatussa maassa.

Johtunee siitä, että täällä lapsia ylenkatsotaan ylipäätään hirveän herkästi ja pidetään jotenkin "alempina" kuin aikuiset - joten "kaikki" mitä lapset tekevät, on joidenkin mielestä myös luonnollisesti "huonompaa" kuin aikuisten tekemiset.

Minusta Suomessa lasten ja aikuisten välillä vallitsee liian kova "rooliero": ikävää, mutta näköjään totta - etenkin kun joku sen tuolla tavalla oikein julkisesti nettiin kirjoittaa. =P

Jotkut aikuiset lokeroivat itsensä lasten yläpuolelle myös sellaisissa asioissa, joissa voisivat aivan hyvin olla lasten tasolla.

Vierailija
77/88 |
21.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse osti 7-vuotiaalle tytölleni valkoisen toppatakin alennusmyynnistä. Ja tietenkin toivon että hän näyttää siistiltä ja hyvältä. Mutta kokemuksesta tiedän, että valkoinen ei ole tuon ikäisellä pitäkään valkoinen. Enkä todellakaan aio vetään mitään rykäreitä KUN takki menee likaiseksi. Saahan sitä yrittää. :-DD Ja kun halvalla sai. Ehkä tätäkin ruoditaan sitten täällä kun talvi tulee... :-D

Vierailija
78/88 |
21.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on ihan kamalaa, jos lapsi ei saa leikkiä enää 7v iässä, jos ainoat "lelut" on pelikonsolit, puhelimet ja ties mitkä elektroniikka härvelit. Minusta 7v on lapsi, jonka kuuluu leikkiä, ei vain istua koneella pelaamassa, lukemassa, tai muutenkaan "aikuisten maailmassa", minä nautin kun omat lapseni rymyävät ulkona, kiipeilevät, urheilevat, leikkivät, leikkivät hiekassa, vedessä, tai missä ikinä leikkivätkin.

Leluja on meillä monenlaisia, legoja, autoja, nukkeja, lautapelejä, mitä nyt kenelläkin.



Ulkovaatteiden pitää kestää kulutusta, ja käyttöä, sotkua ja pesemistä. Puen lapseni nätisti ja huolella, mutta aina tilanteeseen sopien, vaatteet saa sotkeentua, ne pestään sen jälkeen. Kauniita ja laadukkaita vaatteita saa, jotka myös kestää leikkiä.



Minusta on hirveää jos lapsi joutuu liian aikaisin aikuisten maailmaan, eikä saa käyttää ja kehittää mielikuvitustaan.



Mutta nämä ovat minun mielipiteitäni, ja ajatuksiani, minä kannustan lapsiani leikkiin, ja kaikenlaiseen puuhaan, mutta toisaalta myös ohjaan ja kasvatan iän mukaisiin touhuihin, joihin meillä kyllä itsestäänkin jokainen on hakeutunut, osaa lukea ja kirjoittaa jo ennen kouluun menoa, ja on muutenkin hyvin kehittynyt.



No, nämä ovat vain minun ajatuksiani, ja tapojani toimia ja kasvattaa, enkä ole korkeasti kouluttautunut, vaan ihan tavallinen pph, onnellisten lapsen äiti, ja tyytyväisten hoitolasten hoitotäti.

Vierailija
79/88 |
21.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei tosin LTO =)



Meillä leikkii 12-vuotias viel' vaikka kuinka palöjon, tosin nykyisin vähemmän kuin muutama vuosi sitten ja enemmän 'leluttomia' leikkejä kuin aiemmin. Mutta edelleen esim. kepparileikit on suht tavallisia.



10v leikkii vielä tosi paljon, ja ihan leluillakin... Nuoremmista puhumattakaan.



Luin jokin aika sitten tutkimuksesta jossa oli löytynyt yhteys aikaisen leikin lopettamisen ja aikaisten alkoholisekoilujen välillä.



Muistaakseni 13 vuotta oli sellainen ikä, jossa pitäisi vielä leikkiä, myöhäinen leikki voi suojata jopa tulevalta alkoholismilta.



Ehkä lapsi oppii niin paljon tärkeitä tunneelämän taitoja leikkiessään, että hän kestää aikuisen tunteet ilman yletöntä viinalla läträämistä. Toisaalta taas teinisekoilut eivät varmaan kiinnosta sellaista 12 vuotiasta joka osaa vielä leikkiä, ja kun ehtii vähän isommaksi ennen typerien kokeilujen aloitusta niin järkikin on voinut jo vähän kasvaa eikä sekoilun tarvitse olla niin totaalista kuin 10 vuotiailla 'aikuisilla' tai 'teineillä'

Vierailija
80/88 |
21.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä tiedän samanikäisen tytön, joka mm. seisoo uima-altaassa ettei vain uimapuku kastu. Ei leiki hiekkalaatikolla, kun vaatteet likaantuu. Istuu vain sievästi sen reunalla. Ja muutenkin aivan samanlaiselta kuulostaa kuin ap:n tapauksessa.



Itse myös leikein barbeilla vielä 12 vuotiaana. Leikki on lapsen työtä, kuten moni onkin todennut. Mitä kauemmin lapsena pysyvät, sen parempi.



Itse olen koulun pihalla katsellut kuudesluokkalaisia, kun omia lapsia haen ja vien. Toiset ovat vielä niin lapsenomaisia ja toiset taas viimeseen asti "mustalla meikattu", hiukset värjättynä ja laitettuna. Ei liian aikaisin saa aikuistua.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä neljä