Lue keskustelun säännöt.
Taas sydän särkyneenä;( En kestä enää...
19.07.2009 |
Loma alkoi just, ja pienen lapseni kanssa pitäisi lähteä reissuun, mutta en edes pääse sängyst ylös
;( Tapailemani miehen kanssa ei enää tavata, koska siitä ei tullut mitään, puolen vuoden kuluttuakin oltiin aivan samassa tilanteessa kuin alussa;( En kestä enää tätä yksinäisyyttä ja kaipuuta, olkaa te onnellisia kenellä on oma rakas, toivottavasti minullakin joskus, vaikka ei siltä tunnu;(
Kommentit (17)
Nauti ajasta lapsesi kanssa, pitäkää hauskaa ja työnnä väkisin surulliset ja masentavat asiat mielestä pois.
Ei varmasti siltä tunnu, mutta paistaa se aurinko vielä risukasaankin. Ei ehkä heti tänään tai huomenna, mutta vielä joskus..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen aatellutkin, että saatanko olla läheisriippuvainen, kun en yhtään viihdy yksinäni, vaan niin kovasti haluan parisuhteen ja rakastua, silti en oikein pysty sitoutumaan. Kertokaan viisaammat ja kokeneemmat, miten tämmöisestä pääsee yli?
Olen ollut koulukiusattu ja lapsuudessani ei ollut juuri kavereita, ja edelleenkin joudun pienimuotoiseen paniikkiin, jos minulla ei ole mitään tekemistä, koska yksin olo ahdistaa. Ja olen jo 25.
tässä, yritän keksiä jos minkälaista veruketta ettei mieskaveri tulis tänne.Jos joku tulee yllättäin annan kyllä ymmärtää että vois lähteä.
Olen itse ollut samanlainen ennen. Minä myös vasta 24v :). Muutama vuosi sitten kyllästyin siihen, että olin niin "palasina" aina kun jäin yksin. Päätin, että hitto soikoon, aikuisen ihmisen täytyy osata olla yksin, ilman että masentuu.
Aloin ihan tietoisesti harjoittelemaan yksin oloa. Rehellisesti voin sanoa, että voi herranjestas kuinka ahdistunut ja masentunut välissä olin!! Monia iltoja meni, kun yksin itkin omaa surkeuttani. Mutta niin se vain pikkuhiljaa muuttui parempaan.. Yhtäkkiä huomasin jopa nauttivani yksin olosta :). Hemmottele itseäsi. Tee hyvää ruokaa, leivo, opettele jotain uutta. Ja nauti!
Kyllä se siitä helpottaa :)
Ja kuin yllättäen löysin aivan ihanan miehen! Huomaan, että nyt olen erilainen parisuhteessa, kuin mitä olen ennen ollut. Olen rennompi ja iloisempi, ja oloni on turvallisempi, kun tiedän etten murene heti, vaikka yksin taas joutuisinkin olemaan :)!
Tsemppiä vaan, kyllä se siitä, ihan varmasti!
Sit kun osaa, niin mitä sitten? Ollaan tyytyväisenä yksin hamaan tappiin asti? Multa ei luonnistu. Oon aina ollut seksuaalisesti aktiivinen ja vastakkainen sukupuoli näyttelee isoa roolia siinä miten tyytyväinen elämääni olen. Näin on ollut teini-iästä saakka. Mulla voi olla perusasiat kunnossa, työ ja ystäviä ja noin niinkuin enimmäkseen saatan olla onnellinen, mutta kyllä mä silti tarvitsen myös toisen aikuisen läheisyyttä! En jatkuvasti, enkä edes suhteessa olessani päivittäin, mutta kuitenkin! Eikö se ole ihan normaali tarve ihmisellä? Ja kuka sen voi sanoa mikä on se oikea tapa olla onnellinen?! Jos joku on onnellinen yksinään, hyvä niin, ja jos joku toinen tarvitsee onneensa toista ihmistä, niin sit tarvitsee! Ärsyttää kun kaikkien muka pitäs toimia tunne-elämältään samalla tavalla, mä oon jotenkin aina ajatellut että ihmisiä on ERILAISIA.
Ap:lle halit ja tsemppaukset. Tiedän ton tunteen, se on hirveetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös koulukiusattu, ja kotona perheessä myös ollut sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.
Usko minua, antaa suunnattomasti voimaa huomata, että ei ole riippuvainen kenestäkään, että pärjää yksinkin.
Sit kun osaa, niin mitä sitten? Ollaan tyytyväisenä yksin hamaan tappiin asti? Multa ei luonnistu. Oon aina ollut seksuaalisesti aktiivinen ja vastakkainen sukupuoli näyttelee isoa roolia siinä miten tyytyväinen elämääni olen. Näin on ollut teini-iästä saakka. Mulla voi olla perusasiat kunnossa, työ ja ystäviä ja noin niinkuin enimmäkseen saatan olla onnellinen, mutta kyllä mä silti tarvitsen myös toisen aikuisen läheisyyttä! En jatkuvasti, enkä edes suhteessa olessani päivittäin, mutta kuitenkin! Eikö se ole ihan normaali tarve ihmisellä? Ja kuka sen voi sanoa mikä on se oikea tapa olla onnellinen?! Jos joku on onnellinen yksinään, hyvä niin, ja jos joku toinen tarvitsee onneensa toista ihmistä, niin sit tarvitsee! Ärsyttää kun kaikkien muka pitäs toimia tunne-elämältään samalla tavalla, mä oon jotenkin aina ajatellut että ihmisiä on ERILAISIA. Ap:lle halit ja tsemppaukset. Tiedän ton tunteen, se on hirveetä.
En kai minä missään vaiheessa sanonut, että pitäisi loppuelämä yksin olla? Tai että minä yksin oloni elin selibaatissa? Päinvastoin, minulla oli oikein hyvä panokaveri (olen myös aina ollut seksuaalisesti aktiivinen), jolta sai sekä seksiä että hellyyttä jos siltä tuntui.
Eihän se, että osaa olla yksinäinen, ole suora portti onneen. Kerroin vain omasta kokemuksesta, kuinka se helpotti MINUN elämääni, ja kuinka se on vaikuttanut nykyiseen minääni positiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin tiedoksi, että olen itse elänyt yksin monia jaksoja elämässäni, useamman vuodenkin kerrallaan, ihan onnellisena. Mut sitten taas tulee se tarve jakaa elämäänsä ja sitä onneansa jonkun toisen kanssa!
Mulla ei lapsi täytä sitä aikuisen paikkaa. Eikä pidäkään.
Olen muuten pärjääjä, ja selviydyn tilanteesta kuin tilanteesta, mutta siitä en vaan selviydy, että olen aina täysin rikki kun jonkun kanssa menee poikki, ja sitten etsin nopeasti uuden. Täytyisi oikeasti oppia olemaan yksin, ja nauttimaan kahdestaan lapsen kanssa olosta, eikä aina vaan haavailla, että sitten olisin täysin onnellinen, kun löytäisin rakkaan miehen. Kauheaa aatella, miten lapsikin kärsii tämmöisestä äidistä;( Nyt on ihan pakko ottaa kyllä itseäni niska kiinni, mutta miten sen tekee kun sydän on niin kipeä, mahaa sattuu ja oksettaa;(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^Kuulostaa tutulta.
Nyt pois koneelta, ulkokamppeet niskaan ja vaikka kävelylle lapsen kanssa! Raitis ilma tekee aina hyvää :). Paistakaa illalla vaikka lättyjä tai pannaria, tehkää jotain kivaa yhdessä!
kauan ollaan odotettu tätä, mutta nyt tuntuu etten ees pysty lähtemään, ihan vaan oksettaa ja itkettää koko ajan;( Mut onhan se pakko lähteä jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdette tietenkin lomalle.
Ei se maailmaa kaada, vaikka lomallakin välissä tulisi suru puseroon ja itkettäisi, mutta se on elämää. Itke jos itkettää.
Mutta yritä silti nauttia, tsemppaa nyt kunnolla itteäs!!
3
isäpuoliehdokkaita lapsellesi..
Itse olen 38v, koululaisen äiti, ja asumme pojan kanssa kahdestaan. Olen seurustellut reilu 2v miesystäväni kanssa. En koe mitään pakonomaista tarvetta muuttaa yhteen kenenkään kanssa. Viihdymme pojan kanssa kahdestaan ja todella arvostan sitä aikaa kun saamme olla pojan kanssa kahdestaan tai kun olen ihan yksin pojan ollessa isänsä luona. Toki yhteenmuutostakin on ollut puhetta, ehkä se vielä toteutuukin.
Kuulostaa ap siltä että et ole onnellinen itsesi kanssa vaan tarvitset siihen jonkun toisen. Olet aika nuorikin vielä. Opettele olemaan onnellinen ihan itseksesikin, vasta sitten uskon että onnistut parisuhteessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin en minään isäpuolena, ja muutaman kerran vain he ovat olleet esim. uimassa tai luistelemassa mukana, mutta nyt loppui sekin.
Tietäisittekö vaikka jonkin hyvän kirjan ym. mikä käsittelisi ko. aihetta?
Ja tässä on vikana sekin, että olen nuori, kaunis ja hoikka, fiksu ja hyvässä ammatissani ja nautin seksistä suunnattomasti (ja huonoja puolia on vielä enemmän!!!) niin miehet ihastuvat minuun helposti, ja minä heihin, ja sitten kuitenkaan mistään ei tule mitään;(
Nyt täytyisi vaan oppia olemaan itsensä kanssa ja viettää lapsen kanssa onnellista elämää, eikä vaan haikailla jotain muuta, helposti sanottu, mutta en varmana pysty;(
Sinä 3 tunnut aivan ihanalta ihmiseltä:)
ruikuttaja itkevä ap (sain kylläkin pakattua;)
Mie luin tuona aikana muutaman kirjan joka käsitteli aihetta, mutta en nyt millään muista nimeä.. Katso kirjastosta, sieltä minä niitä ainakin löysin :).
Kuulostaa niiiiin tutulta! Meillä on kyllä paljon yhteistä :D Minussa ei "ulkoisesti" mitään vikaa ole, mutta aina sitä vain sai pettyä.. En tiedä, odotinko sitten liikoja, että heti löytäisin sen ihmisen, kenen kanssa haluaa loppuelämän olla..
Nyt taas on kaikki hyvin. Reilu 2 vuotta suhdetta takana, ja hyvältä tuntuu, molemmista :).
Nyt vain pois tuosta itsesäälistä, kuten itse sanoit, olet kaunis ja fiksu, hätäkös sulla :D! Kyllä se haikailu siitä unohtuu! Jos ei muuta, niin sitten kun onni kohdalle osuu, sitä osaa oikealla tavalla arvostaa!
suhteesikin menevät todennäköisesti päin prinkkalaa. :( Kukaan ei halua olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ripustautuu ja etsii onnea toisesta. Ja toisaalta, jos ihminen on valmis ottamaan kenet vaan, hän ottaa hirveän helposti väärän ihmisen, kuluttaa aikaansa ja energiaansa suhteeseen, joka on tuomittu epäonnistumaan.
Kannattaa ap ottaa nyt aikaa, ja miettiä, millainen on se mies, jonka kanssa _haluat_ olla. Mitä hänen pitää ehdottomasti olla, mitä piirteitä toivoisit hänellä olevan ja mitä ehdottomasti EI saa olla! Ja pidät siitä tavoitteesta kiinni. Kun et huoli ketä vaan, kiinnostavat miehet kiinnostuvat sinusta.
Tyydytä satunnainen hellyydenkaipuusi satunnaisella hellyydellä, mutta aseta elämässäsi raja, mihin et miestä päästä, ennen kuin olet hänestä varma. Esim. lapsen tapaaminen voi olla tällainen raja.
Olet vielä todella nuori, sinulla on aikaa löytää itsellesi hyvä mies, vaikka käyttäisit nyt pari vuotta ihan itsesi etsimiseen. :)
Hanki ystäviä ja vietä niiden kanssa aikaa. Kuulostat ihan läheisriippuvaiselta.