Pahoinvointirannekkeet
Onko täällä muita, joilla kokemuksia pahoinvoinnin helpottamisessa ranekkeista? Haluan kertoa oman tarinan noista "uutuuksista", sillä uskon että muutkin pahoinvoinnista kärsineet/kärsivät/tulevaisuudessa kärsivät haluavat tietoja ja kokemuksia niistä.
Itse kärsin voimakkaasta alkuraskauden pahoinvoinnista ja kokeilin kaikki keinot, mitä koskaan kukaan on kokeillut raskauspahoinvointiin. Olo ei helpottanut, kuin ehkä hetkellisesti. Itkin pahaa oloani päivittäin. Netistä löysin kokemuksia rannekkeista, ja ajattelin että "viimeinen (turha) keino". En edes kehdannut tuttavilleni kertoa turhakkeista, jotka maksoivat minulle 28e (sis pk). Kun laitoin rannekkeet ensimmäistä kertaa ranteisiini- odotin jännittyneenä sen 2 minuuttia, jonka jälkeen (jos ja kun) olon luvattiin helpottavan. Petyin- 2 minuuttia meni ja olo oli yhtä hirveä. Säälin itseäni. Kun noin 5 minuuttia oli kulunut- karuselli ei enää pyörinyt. Se tunne, kuin olisi juuri pyörinyt karusellissa, loppui siihen paikkaan. Olin onnessani. Siis ne AUTTOIVAT SITTENKIN ja viimeinen keino olikin osottautunut minulle parhaaksi keinoksi. Siitä eteenpäin kuljin ylpeänä rannekkeet ranteissa, vaikka lyhythiaisessa paidassa. Rannekkeista tuli parhaat ystäväni, enkä ollut niistä erossa edes öisin.
Toivon, että joku sai tästä uuden vinkin pahoinvointinsa helpottamiseen. En toivo, että kukaan joutuu kärsimään siitä, kuten minä jouduin. Kaikillahan nuo rannekkeet ei valitettavasti toimi, mutta suosittelen kokeilemaan!
Minullakin vastaavia kokemuksia rannekkeista. Mistä ostit? Ite tilasin pahoinvointi.fi sivulta, jossa ne maksoi 14e sis. postikulut.