Pelottaaks ketään masennuslääkkeet?

Mun mielestä ihminen on oikeasti pöpipää jos jättää lääkkeensä ottamatta.

Kolme kertaa olen kokeillut, viimeisen kerran joitain kk sitten enkä todellakaan suostu enää kertaakaan kokeilemaan, joka kerta sivuvaikutukset ovat olleet erittäin voimakkaita.

Etsi hyvä psykiatri vaikka yksityiseltä puolelta,jota tapaat riittävän usein ja jolta saat riittävän nopeasti ajan, jos tulee ikäviä sivuvaikutuksia. On turhauttavaa ja ahdistusta lisäävää jäädä yksin kärvistelemään ja ainoastaan netistä apua etsimään.



Masennus olisi syytä saada ojennukseen, ennen kuin se kroonistuu. Siihen pitää suhtautua vakavasti ja sitä pitää hoitaa tehokkaasti. Onneksi sinulla on psykoterapia, sillä pelkkä lääkitys tuskin parantaa. Terapeutin ja psykiatrin kanssa olisi varmasti hyvä keskustella, mikä olisi sinulle oikea hoitomuoto tai niiden yhdistelmä. Se, millaisia käyttökokemuksia muilla on lääkkeistä, ei todellisuudessa kerro mitään siitä, höytyisitkö sinä niistä vai et.

Itse olen syönyt "voimakkaaseen synnytyksen jälkeiseen masennukseen" noita yllä mainittuja. Diapamia vain aluksi (ennen kuin Zoloft alkaa vaikuttaa), koska en suostunut suljetulle ja ahdistuskohtausket piti saada heti loppumaan (ennen kuin oikeasti hyppään parvekkeelta). Sivuvaikutuksia ei ollut (paitsi aluksi liian siosta Diapam annoksesta kunnon pilvi, annosta pienentämällä tämä loppui). En todellakaan usko, että olisin selvinnyt tilanteesta (ainakaan niin nopeasti ja helposti) ilman lääkkeitä.

en mitään ylimääräisiä myrkkyjä kyllä itseeni pistä, jollei ole todella akuuttia hengenlähdön vaaraa. asiat voi ratkaista muutoinkin.

ja kyseinen lääke on ainakin minut palauttanut ns. normaalitilaan. En siis koe itseäni "huumatuksi", "nousuhumalaiseksi", erityisen onnelliseksi tms. vaan yksinkertaisesti normaaliksi. Enää en ole jatkuvasti selittämättömän ahdistunut, en saa järjettömiä raivokohtauksia mitättömistä asioista, en itkeskele päiväkausia ilman syytä. Haittavaikutuksia en ole huomannut.



Mielialalääkkeisiin liittyy edelleen ihan turhaa mystiikkaa. Tuskin kukaan kyseenalaistaa syöpäpotilaan solunsalpaajahoitoja tai korkeasta verenpaineesta kärsivän verenpainelääkitystä. Aika moni nappaa säännöllisesti buranaakin vaikkei päänsärky henkeä uhkaisikaan. Jos aivojen kemia ei ole ihan kohdallaan ja se vaikeuttaa arkielämää, miksei hoitaisi asiaa oikealla lääkityksellä kohdilleen?



Myönnän että minullekin oli kynnys aloittaa mielialalääkkeet, mutta en ole katunut hetkeäkään, että sen tein. En uskalla edes arvailla, missä nyt olisin, jos en olisi tehnyt.

niin minusta pelottavinta on, ettei niistä tulee mitään sivuvaikutuksia! Voin siis lämpimästi suositella, jos niillä saa elämänlaatua ylös.



Itse olen syönyt läheisen kuoleman aiheuttamaan kriisiin, eikä niistä seuraa kuin seksuaalihalun, syömishimon ja itkemisen loppumisen. Ajatus toimii, ei ole tokkurassa, ei ole outo millään tavalla. Intohimot, ja suuret hysteriat ja masennukset vaan katoaa, molempiin suuntiin. En voi siis sanoa niistä mitään pahaa, jos todella ongelmalliseen tilanteeseen pitää syödä.



Filosofisesti ajateltuna ei noita varmasti ole hyvä aina syödä, koska täytyyhän ihmisen elää oman tunnemaailmansa kanssa. Nyt on ollut uupumusta ja ikäkriiseilyä, ja lääkärit ovat kovasti tyrkyttäneet noita. En ole suostunut aloittamaan, minusta on terveempää tuntea myös negatiiviset asiat, kunhan pystyy elämään tunteidensa kanssa.