Lapsi päiväkotiin syyskuussa - juuri kun sikainfluenssa voi iskeä!
Onko muilla sama tilanne, varmaan...hitto, melkein tekisi mieli jatkaa vielä kotihoidontuella ja siirtää tarhan aloitusta, mutta opiskeluissa olisi edettävä. Median ? lietsoma paniikki on siis alkanut vaivata...
Kommentit (6)
Sen verranhan on arvioitu pandemian kestävän.
Ja uusiakin tulee, usko pois!
meillä aloittaa pk:ssa elokuussa. Sitten totesin, että koska kuitenkin todennäköistä on se joskus sairastaa, parempi nyt heti eikä vasta myöhemmin.
Pandemia tulee "aaltina", ja virus voi muuttua joko pahemmaksi tai lievemmäksi- kukaan ei voi tietää.
Joten ei kannata murehtia, voi vaikka jäädä auton alle tai sairastua johonkin muuhun tautiin.
Pandemia tulee "aaltina", ja virus voi muuttua joko pahemmaksi tai lievemmäksi- kukaan ei voi tietää.
Joten ei kannata murehtia, voi vaikka jäädä auton alle tai sairastua johonkin muuhun tautiin.
Koulut alkaa elokuulla ja varmasti räjähtää tauti käsiin. Itsellä myös alkaa silloin työt ja rokote korkeintaan syyskuulla. Onko siitä enää mitään apua`? Itse vielä riskiryhmäläinen, pelottaa!
Nythän on povattu, että se iskee jo muutaman viikon sisään. Joten epidemia olisi syyskuussa jo ohi.