G: Hauskin rukousvastauksesi?
Minä rukoilin uutta pankkikorttia hakiessa, että tunnusnumero olisi helppo muistaa. En ollut uskoa silmiäni kun tunnusluvuksi paljastui 0000.
Kommentit (79)
rukoilin vaikka mitä niin yht'äkkiä huoneeni täytti pyhän paavalin ääni: kokeile huomenna uudestaan Jumala ja jesse on kattomassa elokuvaa eikä nyt kuuntele rukouksia.
olin jo menettänyt ensimmäisen lapseni. Ehkä olen kuitenkin niin pelle, ettei Jumala ottanut rukoustani ihan täydestä, koska sain taas keskenmenon. Kolmannen keskenmenon jälkeen minulta loppui huumori. Naurakoon vaan uskovaiset partaansa jos haluavat.
anna minulle Taivaan Isä suhteellisuudentajua, etten stressaisi ja valittaisi tyhjänpäiväisistä pikkujutuista kaikenaikaa vaan ymmärtäisin olla onnellinen kun kerran kaikki on niin hyvin.
Vastaukseksi sain: maaliskuussa huomasin olevani raskaana kierukasta huolimatta ja mies totesi, ettei enää tosiaan millään jaksa neljättä lasta, kuten olimme päättäneetkin. En itsekään halunnut. Huhtikuussa äidilläni todettiin syöpä. Toukokuussa kylppäristämme löytyi valtaisa homevaurio. Kesäkuussa mies totesi, että on jo tottunut ajatukseen vauvasta ja haluaakin vielä tämän yhden lapsen. Minäkin halusin ja olimme tästä onnellisia. Heinäkuussaa tuli keskenmeno. Elokuussa homevaurio todettiin vielä laajemmaksi kuin alunperin ja reagoin niin voimakkaasti asuntomme homeeseen ja remonttipölyyn, että oli pakko muuttaa remontin alta pois. Syyskuussa asuimme missä sattuu. Lokakuussa saimme väliaikaisen asunnon ja kuulin vahingossa puhelun, jonka pohjalta oletan että isälläni oli tai on joskus ollut toinen nainen. Marraskuussa remonttimiehet totesivat että remppa viivästyy kuuakudella ja mieheni siskolla todettiin syöpä. Joulukuussa äitini voi syöpähoidoista huonosti ja mieheni siskon syövän laajuutta selviteltiin. Tammikuussa pääsimme muuttamaan kotiin, kaikki huonekasvit olivat kuolleet, huomasin, että sohvalle oli jäänyt pyyhe ja sohva oli homeessa. Tiskikone hajosi. Helmikuussa äidin hoidit loppuivat. Tästä on nyt kolme ja puoli vuotta ja äitini ja mieheni sisko voivat hyvin, asunto on kunnossa, meille syntyi vielä kaksi lasta. Olen onnellinen, enkä rutise turhia, mutta en myöskään rukoile mitä sattuu.
Rukoilin ääneen, että bussi pysähtyisi juuri minun kohdalleni, ja niinhän siinä sitten kävi, että bussin etuovi osui minun kohdalle ja pääsin ensimmäisenä kyytiin. Ympärillä olevatkin hämmästyivät.
Etkä sinä sattumaksi ;)
Siis väittäjällä on todistusvastuu, ei epäilijällä.
Minä väitän, että Lentävä Spaghettihirviö vastaa rukouksiinne.
Olin siis kalatehtaalla Norjassa, juuri täysi-ikäisenä. Otin kotoa mukaan kumisaappaat varalta. Enpä tiennyt, että saappaissa oli pieniä reikiä, jotka ei huomattu, kun pellolla niitä oli käytetty.
Työni sisälsikin tiettynä kautena prosesseja, jossa kylmä Jäämeren merivesi valui lattialla kastellen jalat. Tauoilla yritin kuivatella itseäni ja jalkineita, mutta ei se auttanut. Palelin ja olo oli epämukava. Rukoilin, että reiät umpeutuisivat, mutta ei niin tietenkään käynyt. Mutta parin päivän päästä asunnon eteiseen ilmestyi ehjä pari kumisaappaita, minun kokoani. Kyselin kaikilta, että oliko jollakin unohtuneet, omistajaa ei löytynyt. Saappaat otin sitten käyttöön ja jalat pysyivät kuivina ja lämpiminä. Lähtiessäni en ottanut niitä mukaani, koin ne lainaksi.
Tarina kuulostaa merkityksettömältä, mutta ko. tehdas sijaitsi Euroopan laidalla, ei ollut kumpparikauppaa lähimaillakaan eikä rahaakaan ollut. 2 kk keikka oli. Ja nyt kun mietin, niin en ole kumisaappaitakaan omistanut varmaan 10 vuoteen. Kaupunkilaistyttö olen.
Olen sellaista rukoillut eräälle henkilölle jo monta vuotta.
Vaikka monet lapset rukoilevat ruokaa tai että väkivalta loppuisi tai että isä ei joisi enää, ei tapahdu mitään. Joku rukoilee henkensä puolesta tilanteessa, johon on itse täysin syytön, ei tapahdu mitään. Mutta kun joku keksii pyytää helppoa tunnuslukua pankkikorttiin niin johan rapstahtaa.
Minä en halua olla tuollaisen jumalan kanssa missään tekemisissä.
ketjut mitä tänä iltana on ollut, ovat vastaus minun rukouksiini. Olen tässä yrittänyt löytää oikeaa tietä eli uskolle vahvistusta oikein tosissani edelliset pari päivää ja kumma kyllä juuri tänään koko palsta tuntuu olevan täynnä tätä aihetta... Kiitos teille!
kertokaa, että ette ole tosissanne. Ei kai kukaan aikuinen ihminen Suomessa kuvittele, että jos rukoilee helppoa tunnuslukua tai voittaa arpajaisista tai löytää kumisaappaat, kyse olisi suorasta vastauksesta Jumalalta?
Minusta Jumalan kaventaminen noin triviaaleiksi sattumiksi on lähellä Jumalan pilkkaa. Ymmärrätteköhän edes mitä tarkoitan?
Vierailija - 21.9.2009 22:25 (# 81)
"Please,
kertokaa, että ette ole tosissanne. Ei kai kukaan aikuinen ihminen Suomessa kuvittele, että jos rukoilee helppoa tunnuslukua tai voittaa arpajaisista tai löytää kumisaappaat, kyse olisi suorasta vastauksesta Jumalalta?
Minusta Jumalan kaventaminen noin triviaaleiksi sattumiksi on lähellä Jumalan pilkkaa. Ymmärrätteköhän edes mitä tarkoitan?"
En tiedä miten aktiivikristitty olet,mutta toki Jumalalta saa pyytää kaikkea mahdollista. Toinen juttu on se että Jumalalla on mahdollisuus antaa mitä hän parhaaksi katsoo ja sellaisena ajankohtana kuin Hän parhaaksi näkee! Eli ihan turhaa huolta sinulta ja aivan tarpeetonta kuvitella sen olevan Jumalan pilkkaa jos pyytää jotain "triviaalia"...
Jouduin ulkomaille kahden päivän työmatkalle. Olin raskauden alkuvaiheessa, väsynyt ja huonovointinen. Pitkän työpäivän jälkeen pääsin illalla väsyneenä vihdoin hotellihuoneeseen lepäämään. Oli huono olo ja vatsa sekaisin. Oli kova nälkä ja kysyin hotellin alakerrasta jotain iltapalaa, mutta siellä ei ollut mitään enkä jaksanut lähteä ravintolaan.
Hotellihuoneessa nälissäni ja kurjassa voinnissa rukoilin Isä meidän rukousta ja erityisesti, että saisin jostain ruokaa. Keksin huoneen minibaarin ja söin sieltä pari sipsipussia. Lopulta söin koko minibaarin, karkit, suolapähkinät ja suklaapatukat, nälissäni tyhjäksi ja mietin kauhuissani, paljonko se tulee maksamaan. Nälkä joka tapauksessa meni ja nukahdin tyytyväisenä ajatellen, että Jumala pitää minusta huolen.
Aamulla maksoin hotellihuonettani. Huomasin, että laskussa ei ollut minibaarin sisältöä, vaikka sen piti elektronisesti tulla respan tietoon. Rehellisesti huomautin sen puuttumisesta, ja että söin koko minibaarin tyhjäksi. Virkailija sanoi, että se ei ihme kyllä jostain syystä ole nyt tullut laskuun. Antaa mennä ilmaiseksi tällä kertaa!
Kiittelin kovasti.
Mä olen kattonu tän otsikon joskus aiemminkin ja ajatellut, että siihen on tullut joku kirjoitusvirhe. Nyt tulin kurkkaan, että mitä ihmettä, "HAUSKIMMAT RUKOUS VASTAUKSET"???!!! Hauska, rukous ja vastaus on mun mielestä täysin epäyhteensopivat sanat.
Viimeksi kun olen rukoillut, olen saanut lähinnä sellaisia "vastauksia" että jos jotain toivoin oikein kovasti, en varmasti saanut ja päinvastoin asiat meni kymmenkertaisesti pieleen.
Olin pitkään yksinäinen kotiäitinä ja rukoilin itselleni ystävää. Sain vastauksen, kun naapuriimme muutti raskaana oleva nainen, josta tuli paras ystäväni. Nyt hänen lapsensa täytti neljä ja hän on edelleen paras ystäväni.
pyytää koko ajan jotakin.
Rukoilun pointti on hoitaa suhdetta Jumalaan, kiittää asioista ja osoittaa kuuliaisuutensa ja nöyryytensä Jumalan edessä.