Onko isoissa perheissä paljon mielenterveysongelmia?

Itse tunnen 14-lapsisessa perheessä kasvaneen naisen ja hän kokee jääneensä vaille huolenpitoa lapsena. Äiti oli uupunut ja uusi lapsi syntyi kun edellinen oli vielä vaipoissaan. Isoimmat lapset joutuivat ottamaan paljon vastuuta kotitöistä ja nuorempien lasten hoidosta.



Kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa ei ollut ja miten sellaista järjestääkään kun aina oli vanhemmilla kädet täynnä työtä. Hän kokee ainakin jääneensä vaille sellaista huolenpitoa ja huolettomuutta joka lapsille pitäisi kuulua.

lapset ovat hyväluonteisia ja leppoisia ei mitään hätää pitäisi olla. Jos katraaseen kuitenkin mahtuu paljon esim. vallanhaluisia vanhempia lapsia jotka tykkäävät kiusata ja alistaa nuorempia sisaruksiaan niin onhan se silloin todennäköisempää että mielenterveysongelmia on. Riippuu ihan siitä miten sisarukset käsittelevät kateutta ja vertailua toisiin sisaruksiin. Toisaalta isossa lapsilaumassa joutuu väkisinkin joustamaan ja nöyrtymään koska muuten yhteiselosta ei tule mitään.

parisuhteeseen ja perheeseen noin yleisesti ottaen. Vanhemmat ottavat omaa aikaa ja kahdenkeskistä. Kun on iso suku niin on myös hyvä turvaverkko ja saa hoitajia kotiin.

Miehen siskot joskus hoitavat lapsiamme. Toki ovat niin nuoria että ei vielä voi yöksi jättää.

Tällä paikkakunnalla ei ole sukulaisiamme joten olemme muuta kautta saaneet hoitajia. Uskonystävien kautta.

Tosin meillä "vasta" 5 lasta.

12-lapsisesta perheestä tulen. Itse olen läpikäynyt jonkin sortin "akuutin" masennuksen, joka ei ole uusinut 4 vuoden jälkeen. Veljelläni ja siskollani on jotain mielenterveysongelmia. Muut ihan ok.



Isäni on sairastanut masennuksen moneen otteeseen ja uskon, että joillain perinnöllisillä tekijöillä on merkitystä enemmänkin siihen että perheessäni on mielenterveysongelmia. Isäni isä oli ollut sodassa ja traumatisoitunut siellä pahasti. Olen kiinnostunut siitä, onko tuo trauma tavallaan siirtynyt sukupolvelta toiselle.



Luonnollisesti huomiota on ollut aina jakamassa nuo 11 muuta sisarusta, mutta se ei ole vähentänyt sitä rakkauden määrää, jota vanhemmat pahaansa mukaan pyrkivät meille jakamaan yhä vielä tänäkin päivänä. Olemme tasa-arvoisia heidän silmissään ikään ja sukupuoleen katsomatta.



Riippuu perheestä, sanoisin. Ei niinkään sen koosta.

Tottakai on todennäköisempää, että jollakulla ison perheen lapsista on mielenterveysongelmia, kuin että niitä on 1-lapsisen perheen ainokaisella, mutta kyse on ihan tilastollisesta todennäköisyydestä: jos 10% ihmisistä on mielenterveysongelmaisia, niin on ihan todennäköistä että 10-lapsisessa perheessä yksi joku lapsista kuuluu tähän joukkoon, mutta 1-lapsisessa perheessä todennäköisyys sen yhden lapsen mielenterveysongelmille on vain sen 10%.

neljällä heistä on jonkin sortin mielenterveysongelmia... parilla pahoja

Minne unohtui isä?



Isossa perheessä on sitäpaitsi vielä sisaruksetkin niitä tarpeita tyydyttämässä.

ja kaikki olemme ihan normaaleja tervejärkisiä ihmisiä.

väsymykseen, niin ne varmasti helposti kärjistyvät ison lapsikatraan vanhempana. Toisaalta nykyään on mahdollista itse päättää lapsimäärästä ja ne jotka ei koe jaksavansa suurta lapsilaumaa, harvemmin tekevät isoa katrasta. Toki jolloin voi arvostelukyky heittää, mutta usein isoissa perheissä ollaan lapsiin keskittyviä, rakastavia jne. Helposti monella 1 lapsen vanhemmalla tuntuu jäävän se ainokainen sivuseikaksi elämässään, nykyään.

Sen sijaan ainoina lapsina 70 ja 80 luvulla kasvaneet ovat järjestäen jotenkin viripäitä :D

duunia pitkää päivää, jotta saa pötyä pöytään. Sinne se isä jäi, kun joku kysyi:)



t. ap

paljonkin tekemään aikuisten töitä, niin saako siinä elää lapsuutta..onko sekään hyvä mielenterveysongelmien kannalta.



Toki järkevissä määrin on hyvä opettaa vastuunkantoa ja kotitöitä lapsille.



ap

mutta vastaan silti koska aihe kiinnostaa! :D



Itse odotan neljättä lastani ja oma kokemus oli että äiti itse jättäytyi syrjään, se teki kotitöitä jne. asioita joista saattaa huomauttaa minulle: ruoka tarttis olla miehelle valmiina kun tulee töistä -vähintään kahvi, on imuroimatta tai muuta.



Kotityöt ei tekemällä lopu, mutta lapsien kanssa tarttee olla jos niitä tekee!

Se ettei imuroi tänään tai viikkoon vaan leikkii lasten kanssa tai jos joku lapsista sairastaa niin makaa lähellä ja lukee kirjaa on paljon tärkeämpää.



Mutta tärkeää myös Raisa Cazattoren (ei hajuakaan miten kirjotetaan) mielestä että lapsi pääsee osallistumaan perheen arjen pyörittämiseen ja hän siivoaa ja siitä palkitaan vähän ja kiitetään, kuin että se olisi joku RANGAISTUS!



Sehän ei ole mistään kotoisin että vanhemmat delegoi kaiken lapsilleen, mutta omat ipanat ainakin tykkää kun ne saa auttaa.



Ja kestoihmetys: jos jollain on 10 lasta niin millasia vammasia niitten lapsien tarttee olla jos niitä tarttee kaikessa jeesata isompien lapsien?

Niistä lapsista aika vähän on taaperoita jokka ei selviä kynnyksen yli!



Ruokaa tulee varmaan iso pata kerralla ja näppärästi, ja joukolla ennenkö ehdit sanoa: hippa!

Näissä perheissä on varmana niin paljon ihaniakin puolia joita parin lapsen vanhemmat ei vaan kykena ymmärtämään.

Kaikki ovat aikuisia tervejärkisiä ja elämässä hyvin pärjääviä. Tässäkään asiassa ei kannata yleistää. Uskon että yhtälailla löytyy mielenterveys ongelmia yksi lapsisestakin perheessä.