Naisen vallankäyttöä - perhe ei saa syödä kotonaan kuin
emännän määrämänä ajankohtana ja sitä mitä emäntä sattuu antamaan.
Mielenkiintoista.
Kommentit (23)
Meillä tehdään aina reilusti ruokaa, että melkein aina jää yli. Pakastan loput ja minä ja mies syödään niitä sitten töissä lounaaksi.
Meillä saa välipaloja, hedelmiä, karjalanpiirakoita, voileipiä, jogurttia yms syödä ihan niin kuin haluaa, mutta miksi pitäisi sitten vetää naamaansa kaikki ruoka-aineiksi tarkoitetut?
Mä ostan kerralla 2 viikon ruoka-aineet. Tiedän siis tarkalleen mitä meillä syödään se kaksi viikkoa ruuaksi. Ihan siitä syystä että rahaa ei ole rajattomasti käyttää ruokaan.
Mä ostan kerralla 2 viikon ruoka-aineet. Tiedän siis tarkalleen mitä meillä syödään se kaksi viikkoa ruuaksi. Ihan siitä syystä että rahaa ei ole rajattomasti käyttää ruokaan.
Ja katsotaan, että saadaan tuoreinta mahdollista. En todellakaan haluaisi säilyttää ruokia 2 viikkoa jääkaapissa, johan ne on vanhoja
Ruokaa syödään ruoka-aikana, mikä siinä nyt on niin epäselvää? Välipalat on sitten erikseen ja ainakin meillä jo 2-vuotias saa järkevyyden rajoissa päättää niistä.
Tietysti mies syö ne muille varatut lakut, keksit ja rypäleet, jos hänelle ei ole herkkuja varattu riittävästi. Jos sattuu olemaan herkkuperse niin ei se sillä parane, että vaimo mäkättää. Sitä paitsi miehillä on yleensä painoakin sen verran enemmän kuin naisilla että energiankulutus on isompi, joten he nyt vaan yksinkertaisesti tarvitsevat enemmän ruokaa. Meillä käydään kaupassa kerran viikossa ja pidän aina huolen siitä, että miehen erikoisherkkuja ostetaan niin että riittää.
ainakin meidän kaupasta löytyy tuotteita, joissa on päiväystä pidempäänkin, kuin muutaman päivän. Itse ostan jauhelihaa kerralla isomman erän ja paistan sen ja heitän pakkaseen, jos en tee isoa erää lasagnea, makaronilaatikkoa tms. Sillä että ostaa isommat määrät kerralla, eikä hyppää kaupassa jatkuvasti säästää uskomattoman paljon kuussa. Lapset hakevat lähikaupasta maitoa ja leipää, ilman heräteostoja.
Ruokaa syödään ruoka-aikana, mikä siinä nyt on niin epäselvää? Välipalat on sitten erikseen ja ainakin meillä jo 2-vuotias saa järkevyyden rajoissa päättää niistä.
Miksi pitäisi napostella ruoka-aikojen välissä?
Nakkeja ja makkaroita grillataan iltapalaksi tai paistetaan nuotiolla. Mutta en tee ruokaa nakeista, ne on pikanälän helpotussapuskaa.
Ja katsotaan, että saadaan tuoreinta mahdollista. En todellakaan haluaisi säilyttää ruokia 2 viikkoa jääkaapissa, johan ne on vanhoja
Ruokakauppareissu kun kartuttaa auton matkamittaria 100km niin ei sitä huvita joka päivä siellä laukkoa ostelemassa kaikennäköistä!
jos jatkuvasti vetelee välipaloja niin johan se näkyy kropassakin, ylimääräisinä kiloina. Lapset eivät edes syö kunnolla, jos on jotain välipaloja ennen ruokaa, eikä se tee hampaillekaan hyvää!Sitäpaitsi ei kaikkea tarvitse yksin syödä, vaan voi jättää muullekin porukalle, se on kohteliasta.
eikö sinulla ole kotona sananvaltaa missään asiassa, ja jos sinä luot sääntöjä, niin onko se vallankäyttöä? Sitäpaitsi jos naisella on ruoanlaitto vastuullaan, niin kyllä se on muutakin, kuin vallankäyttöä. Olisko sinusta kiva kokkailla koko porukalle ruokaa, kutsua ne pöytään ja huomata, että kellään ei ole nälkä, kun ovat käyneet napostelemassa kaikkea pientä? Ruoka-ajat on ihan järkevä käytäntö ja suomalaiset kyllä vetelevät nykyään ihan hirveästi kaikkea mättö-paskaa, joka näkyy sitten ylipainona.
TARPEETONTA vallankäyttöä? Jos perheessä nainen on vastuussa ruokataloudesta, tottakai hänellä on myös valtaa sen suhteen. Sitten kun esim. mies osallistuu ruuanlaittoon, valtaa siirtyy myös hänelle.
Meillä mieskin käy kaupassa ja tekee hyvää ruokaa. Jos mies on ostanut jotain aineksia, jotka on selkeästi tarkoitettu ruuanlaittoon eikä naposteluun, tottakai kysyn häneltä, saako niitä syödä vai säästääkö muuhun. Onko se sitten miehen tarpeetonta vallankäyttöä, jos kieltää mua syömästä vaikka paprikaa ja purjoa, koska tarvitsee ne muuhun? 8)
meillä on ollut aina tälläinen järjestys, aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Tällä on pärjätty ja siitä on tullut itsestäänselvyys. Lapset eivät edes kaipaa mitään välipaloja näiden välissä. Joskus harvoin ehkä, ja silloin tietysti voi ottaa jogurtin, hedelmän tai leipäpalan. Sairastellessa voi myös ateriarytmi olla erilainen.
...siihen että perheen mies syö ruoka-aikana 2 pihviä ilman lisukkeita ja ramppaa jääkaapilla napsimassa "välipalaa" tunnin välein (välipalat ovat huomisen ym. ruoaksi tarkotettuja raaka-aineita).
ja heidän ruokailutottumuksistaan on muistettava lasten iät. Ihan eri asia on jos lapset on alle kouluikäisiä kuin kasvavia ja paljon harrastavia teinejä. Jälkimmäiset käyvät varmasti jääkaapilla tiuhempaan.
Meillä saa syödä jääkaapista mitä vain. En ole niin orjallinen etten voisi tehdä jotain muuta suunnitellun tilalle seuraavana päivänä jos mies on sattunut popsimaan nakkipaketin. Jos jotain erikoista aion tehdä, silloin kyllä huomautan, et jääkaapissa on sitä ja tätä, joten älä syö niitä.
Ja katsotaan, että saadaan tuoreinta mahdollista. En todellakaan haluaisi säilyttää ruokia 2 viikkoa jääkaapissa, johan ne on vanhoja
Ruokakauppareissu kun kartuttaa auton matkamittaria 100km niin ei sitä huvita joka päivä siellä laukkoa ostelemassa kaikennäköistä!
Mun lapsuudessa ruokakauppaan oli 30km matkaa. Nykyään sekin pikkuinen lähipuoti on lopetettu, joten lapsuudenkodistani olisi nyt kauppaan yli 50km.
suorastaan "pelottavia" osa mammojen mielipiteistä ollut noissa parissa ketjussa. Ihmettelen suuresti. Tommosella "vainolla" ne ruokatottumukset ja tavat vasta vinksahtaakin, siis lasten kohdalla. Ihmettelen kyllä niiden miehiä, mitä ihmeen hissukkanössöalistujaäijiä lienevät...