Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

lapset ja kotityöt

Vierailija
09.07.2009 |

Mä en juurikaan ole tehnyt kotitöitä lasten aikana vaan silloin on leikitty ja ulkoiltu. Kotityöt olen pyrkinyt hoitamaan lasten nukkuessa tai isän ollessa lasten kanssa. Aiemmin lasten ja kotitöiden yhdistäminen on lähinnä aiheuttanut enemmän mielipahaa kuin hyötyä. Pienet jutut ovat tietenkin onnistuneet, kuten tiskit, pyykit, ruuanlaitto. Nyt kosteana aamupäivänä jätin ulkoilut väliin ja ensimmäistä kertaa voi sanoa, että sain oikeasti jotain tehtyä lasten pyöriessä mukana. Saatiin siis yhdessä vessa pestyä, potat, ammeet, korokepallit yms. kuurattua, suihkunurkkaus pestyä, imuroitua ja tehtyä ruoka. Lapset hääräsivät mukana rätin kanssa ja olivat kylpyhuoneessa uima-altaassa, mun pestessä seiniä ja tavaroita. Toki myös katsoivat jonkun aikaa telkkariakin, jotta sain imuroinnin lopeteltua. Aiemmin homma ei vaan ole toiminut yhtään. Onkohan kyse enemmän lasten iästä, koska asiat tuntuvat sujuvan hieman paremmin nyt, kun pienempikin on jo 1 v 6 kk ja isompi 3. Onnistuuko muilla kotityöt? Olen tuntenut oloni niin avuttomaksi, kun muissa tutuissa perheissä lasten ja kotitöiden yhdistäminen ei ole tuntunut olevan mikään ongelma.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
09.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

1-vuotiaan kanssa.. Mutta 3-vuotias taas olisi jo hyvä apu. Kyllä se vaan on niin, että mitä pienempi lapsi, sitä rankempaa se on yrittää jotain tehdä. En pysty ees tyhjentämään tiskikonetta, kun 1-vuotias kiipeää koneeseen..

Vierailija
2/2 |
09.07.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan siitä lähtien kun ovat itse halunneet. Omat lapseni ovat 1-vuotiaana tyhjentäneet astianpesukonetta, sulloneet pyykkiä koneeseen, repineet sitä pois koneesta, "pyyhkineet" pölyjä jne. Nykyisin lapsista on ihan oikeasti apuakin kun ovat 6, 4 ja 2-vuotiaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme yhdeksän