Kaverin kakarat on ihan hirviöitä...
Onko kellään samanlaisia kokemuksia...? Eli kaverilla samanikäisiä lapsia, ja pyytävät käymään. Mennään sitten, mutta ne tenavat on ihan pikkumonstereita. Kiusaavat, tönivät, huutavat, repivät... Omat lapset katsovat silmät pyöreinä moista meininkiä. Mitä voi tehdä muuta kuin olla enää menemättä...? Ei kehtais sanoa, että ei kiinnosta tulla, mutta kun toisaalta onhan siitä itselle seuraa, kun voi jutella jne. Mutta kun "pelkää" omien lastensa puolesta, että tulee traumoja...
Kommentit (9)
ja se on tosi rasittavaa. yhteydenpito on vain jäänyt... se vähä mitä ollaan yhteydessä ollaan vain aikuisten kesken.
pitävät varmaan meitä neuroottisina, mutta minkäs teet kun lapset eivät halua. enkä minä halua pakottaa sinne ottamaan turpaansa, kun joka kerta tulee jotain haaveria. viimeksi ja toistaiseksi viimeisellä kerralla oli niin iso läheltä-piti-tilanne, että emme enää ole olleet tekemisissä.
Ei sitten tulla teille huomenna jos noin on herkkä hipiä :(
Herkkä hipiä on aika eri juttu kuin se, että ei halua lapsiensa kärsivän pikku mielipuolien käsittelyssä... Kotona menee sitten pari päivää ihan toipumiseen tästä vierailusta, kun lapset on selvästi stressaantuneita.
Ei sitten tulla teille huomenna jos noin on herkkä hipiä :(
Vois ihan alkuun opettaa ettei toisia tönitä eikä lyödä... Ei ole herkkä hipiäistä. Vai onko teillä tapana lyödä ja töniä lapsia?
Meille ne ei enää ole tervetulleita. Eilen kävin pitkästä aikaa niillä kylässä ja meno oli taas ihan uskomatonta, sinänsä se ei mua haitannut koska kotonansa riehu, mutta ihmetytti se kun ei usko mitään. Älytöntä touhua, koiraa siinä perheessä ei pitäis olla ollenkaan. Poika potki vähän väliä sitä koiraa, jopa mun oli käskettävä poikaa lopettamaan koiran potkiminen, mutta eipä tosta mitään hyötyä ollut. Onneksi mulla ei ollut omia lapsia mukana.
on sellainen käsitys, että lapset oppii parhaiten, kun vapaasti tappelevat keskenään. No, oppiihan ne - viidakon lait. Elämässä pärjää hyvin, kun osaa pitää puolensa. Väliäkö nyt noilla ihmissuhteilla ja tyytyväisyydellä...
joka lyö, puree ja huutaa koko ajan. On vielä lihavaksi syötetty, niin on massaa jolla jyrätä.
Pienempänä (2 v.) meidän tyttö vei kaikki lelunsa saunaan serkun vierailun ajaksi ja itse pelkäsi jossain piilossa koko ajan.
Nykyään uskaltaa jo sanoa vastaan ja puolustautua, mutta ei se auta. Kun tulee sanomaan että "Onni ajaa takaa ja lyö" niin serkkunsa äiti saattaa sanoa "niinkun Onni luuli että te leikitte hippaa. Onni niin tykkää leikkiä hippaa".
Voi jee :(
seurana meillä ja meidänkin kaksi lastamme pyydettiin vastavierailulle.
Leikkikaverit olivat syntyneet aivan pienellä ikäerolla ja tappelivat keskenään rajustikin.
Omat lapseni eivät haluneet heitä meille eivätkä suostuneet nahistelevien sisarusten luo menemään, vähän pelkäsivatkin, koska olivat nähneet mm. kaverin huitelevan vyöllä jne.
Naapuritalosta äiti antoi välillä kommentteja ettei lapsemme pidä heidän pennuistaan jotka ovat villejä. Totta olikin, mutta silti hän lähetti tai toi lapsensa meille milloin minkäkin syyn takia, kun halusi mm. lukurauhaa opiskeluunsa jne.
Kerrran hän taas soitti ollaanko kotona, kun lapset tulisivat meille. Vastasin ettei käy, jolloin hän ehdotti seuraavaa päivää, kun ei niin sitä seuraavaa. Sitten sain sanottua että minä soitan kun sopii seuraavan kerran...enkä ole koskaan soittanut. Tervehditään normaalisti, jonkun pelin ovat lainanneet ja palauttaneet - Huh, ymmärsivät ettei lapsemme ole samoilla linjoilla leikeissä ja rähinöissä.
Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia. Esikoiseni oli pienenä aika arka ja rauhaa rakastava. Muut lapset olivat heti iholla tönimässä tai raastamassa vaan leikkiin ja itsellä oli tosi vaikeaa. Kun ei nämä aktiivisemmat pikkulapsetkaan musta mitään epänormaaleja ole, mutta omaakin oli pakko suojella. Vaikea siinä hässäkässä oli toisen äidin kanssa kyllä jutellakaan.