Onko kellään ollut rakastajaa?
Siis että on parisuhteessa ja perheellinen mutta että samalla on säännöllinen rakastaja. Mä olen näköjään ajautunut tämmöiseen tilanteeseen.
Kommentit (3)
Minulla oli pitkän aikaa työmaa rakkaus,siitä seurasi ennen näkemätön himo jatkaa ja jatkaa.
Jonkun ajan päästä sain kolmeltakin samana päivänä.Ai sitä nautintoa kun sitten viellä kotona omassa nsängyssä.
Ollaan molemmat sinkkuja ja tapaillaan 1-2kk välein (asutaan molemmat ulkomailla). Alussa kun tutustuimme, olin mieheen ihastunut, mutta huomasin melko pian, että hän ei ole samalla tavalla, joten otin etäisyyttä enkä tavannut miestä 1,5 vuoteen, vaikka pidimme muuten yhteyttä.
Nyt ollaan samalla aaltopituudella ja se tuntuu tosi hyvältä!! :-) Meillä on kivaa yhdessä ja seksi toimii todella mahtvasti, aivan ihanaa! Meillä on samanlainen avoin ja kokeilunhaluinen seksuaalisuus, joten voidaan toteuttaa yhdessä fantasioita ym. kivaa. Esim peppuseksiä on harrastettu, ja kimppaa kehitellään.
Kuitenkin tiedän, että tästä ei koskaan tule suhdetta syvine tunteineen. Niin kauan kuin kumpikaan ei toistaan (tai mahdollista kolmatta) osapuolta loukkaa, jatkamme näin.
Aivan ihana mies :) Tapailimme (=sekstasimme) noin kerran kuussa, lähetimme sähköpostia. Mies oli vapaa, itse huonossa suhteessa, mutta en viitsinyt lähteä, kun lapsi oli niin pieni vielä.
Vieläkin muistan miestä lämmöllä. Oli ihana olla hänen hemmoteltavana: vaahtokylpyjä kyntilän valoassa ja seksi oli HYVÄÄ