Kumpi on mielestäsi parempi johtajuuskoulu: vanhemmuus vai armeija?

ja tämän sanon äitinä ja johtajana ja opettajana, mik myös on tosi huono johtajakoulu. Niissä kaikisa käytetään autoritaarista johtamista, joka ei edellytä keneltäkään - edes johtajalta - mitään luovuutta tai kehittymistä. Parhaimmillaan toki niissä kaikissa VOI olla luovuutta ja kehittymist, mutta missään niissä se ei ole enempää kuin satumanvaraista ja poikkeuksellista.

Vanhemmalle ei kukaan anna mitään vaatimuksia eli voi elää täysin omaa elämää ja jättää lapsi oman omnensa nojaan tekemättä mitään kasvatuksen eteen.

Vaikka niitä organisointitaitoja kehittyy kyllä kotonakin, mutta eri tavalla siellä joutuu tekemään kompromissejä kuin intissä. Terv, rva reservin vänrikki

reservin vänrikki ja RUK:n käynyt, kertoo aina että siellä sen kun totteli vaan ylempiään ja piti alemmat jotenkin järjestyksessä "asialliset hommat hoidetaan mutta muuten ollaan kuin ellun kanat", selvisi ihan hyvin. Lapsen kanssa ei kuitenkaan saa löysätä yhtään niistä tietyistä periaatteista, joten se on paljon vaativampaa. Jos siis tekee sen kunnolla. Mutta voihan armeijankin tehdä kunnolla tai huonosti.



Ei kaikista ole johtajiksi, varsinkaan hyviksi, eikä ole koulua jossa sellaiseksi oppisi. Tarvitaan paljon sosiaalista älykkyyttä. Autoritaatisestihan osaa johtaa vaikka simpanssi, mutta pidetyksi johtajaksi pääseminen vaatii jo aika paljon.

Kehittää kärsivällisyyttä, ongelmienratkaisukykyä, huumorintajua, kykyä kuunnella ja ymmärtää muita, oppii organisoimaan, eikä vanhempi voi ottaa itseään kovinkaan vakavasti. Mitä armeijassa oppii? Petaamaan sängyn? ;)

koht. korkeassa asemassakin, ja pitää johtamista armeijassa hyvin heikkolaatuisena. Suree usein alaistensa kohtelua, kun henkilöstöjohtaminen on hyvin byrokraattista, ja esimiehen on vaikea pitää alaistensa puolta järjestelmän mielivaltaa vastaan.



Lisäksi kun systeemi on hyvin keskusjohtoista, ja kritiikkiä esimiehiä kohtaan ei ole tapana osoittaa, kehitys on hyvin poukkoilevaa, ja aina uusi komentaja uudistaa systeemiä mihin suuntaan sattuu. Esimerkkinä esim upseerien koulutusjärjestelmä.



Joten ei pidä armeijaa kovin hyvänä johtajakouluna. Vaikka muuten pitää tärkeänä laitoksena, ja monessa suhteessa myös hyvänä työpaikkana.

Kehittää kärsivällisyyttä, ongelmienratkaisukykyä, huumorintajua, kykyä kuunnella ja ymmärtää muita, oppii organisoimaan, eikä vanhempi voi ottaa itseään kovinkaan vakavasti. Mitä armeijassa oppii? Petaamaan sängyn? ;)

opetella. Mutta kyllä mä nyt voisin väittää intissä oppineeni paljonkin, lasten saamisen myötä en ole oppinut oikeastaan mitään uutta, tokihan se on pinnaa venyttänyt. Ja armeijassa on vähän hankala toimia, jos kaikkien mielipiteitä aletaan kyselemään ja kuuntelemaan; intti ei ole sitä varten.

Tämä selitys voisi olla mistä tahansa isommasta yksityisestä organisaatiosta. Kokemusta on useammasta.

koht. korkeassa asemassakin, ja pitää johtamista armeijassa hyvin heikkolaatuisena. Suree usein alaistensa kohtelua, kun henkilöstöjohtaminen on hyvin byrokraattista, ja esimiehen on vaikea pitää alaistensa puolta järjestelmän mielivaltaa vastaan.

Lisäksi kun systeemi on hyvin keskusjohtoista, ja kritiikkiä esimiehiä kohtaan ei ole tapana osoittaa, kehitys on hyvin poukkoilevaa, ja aina uusi komentaja uudistaa systeemiä mihin suuntaan sattuu. Esimerkkinä esim upseerien koulutusjärjestelmä.

Joten ei pidä armeijaa kovin hyvänä johtajakouluna. Vaikka muuten pitää tärkeänä laitoksena, ja monessa suhteessa myös hyvänä työpaikkana.

Ei huumorintajua voikaan opetella, sen kanssa joko syntyy tai sitten ei. Mutta jos on niin onnekas, että on saanut huumorintajun syntymälahjana, niin vanhemmuuden monet tiukat paikat k e h i t t ä ä sitä.

Kai se peruskysymys on, että millaista johtajuutta pidetään hyvänä johtajuutena. Autoritaariset egomaanikot voivat menestyä ankaran hierarkisissa järjestelmissä, mutta onko se sitten hyvä juttu?

Oikea systemaattinen esimies- ja johtajuuskoulutus olisi kuitenkin paras.

Ihan hölmö ajatus! Monia elämässä tärkeitä taitoja vanhemmuus toki kehittää...