Miten kertoa 10-vuotiaalle pojalle, mitä on seksi?
Poikamme on nähnyt sanan jossakin, ja haluaa nyt tietää, mitä se on? Kuinka selittää ja kuinka paljon selittää?
Hän ei vielä tiedä, miten vauvat saavat alkunsa. Voisiko nämä kaksi asiaa kertoa samalla kertaa, mutta miten?
Kommentit (60)
että se on aikuisten juttu jossa puolisot pitävät hyvänä toisiaan ja sen hyvänä pidon seurauksena syntyy lapsia. Seksin avulla aikuiset osoittaa läheisyyttä ja rakkautta toisilleen.
Kerrot sukupuolien erot jotka hän lienee jo havainnutkin, miehellä on penis ja naisella vagina ja peniksen/kikkelin avulla vaginaan/pimppiin laitetaan siemeniä joista kasvaa joskus vauvoja.
Googleta vähän löytyy asiallisiakin sivustoja seksivalistukseen nuorisolle. Tutki sivut ensin itse ja sitten esittele lapselle.
Ihan taatusti hän on jo jostain kuullut asioista. Vanhempien tehtävä on kertoa lapsille mistä lapset tulevat. Jo alle kouluikäisiä kiinnostaa tämä yleensä ja heille on saatavilla kirjastosta pikkulapsillekin tarkoitettuja kirjoja aiheesta.
Tokaluokkalaisille kerrotaan opetussuunnitelman mukaan koulussakin mistä lapsi saa alkunsa. 10-vuotiailla tytöillä saattaa olla jo kuukautiset ja sinä et muka halua kertoa pojallesi mistä lapset tulevat. Ihan uskomatonta typeryyttä!
Jos et ole se jolta lapsi kuulee asioista ei hän myöhemminkään käänny puoleesi kun sukupuoliasioista tulee kysyttävää.
Kerrot seksistä niinkuin asiat on. Lapsen kysymysten mukaan.
Ja kerrot miten lapset saavat alkunsa juuri niin kuin ne saavat alkunsa. Kannattaa ensin kysyä, mitä lapsi jo tietää koska tuon ikäisten pitäisi jo kouluopetuksen pohjalta tietää asia.
kuin se mistä vauvat tulevat. Ei kuulkaa riitä että kerrot 3-vuotiaalle että isä panee pippelillä siemeniä äidin masuun aj siitä kasvoi sulle pikkusisko. Tieton on päivitettävä iän ja lapsen kiinostuksen mukaan.
Meillä 7- ja 10-vuotiaat tietää munasoluista ja siittiöistä ja siitä miten ja missä ne yhdistyy, mutta seksivalistus on meilläkin jäänyt aika alkeelliselle tasolle. Eivät ole tosin kyselleetkään, joten en ole vielä tietoa tuputtanut. Piakkoin on kuitenkin pakko avata keskustelu ainakin tuon 10-vuotiaan kanssa, että ehtii edes vähän vaikuttaa ennen kuin kaveripiirin jutut alkaa olla se ainoa toutuus.
Meillä 7- ja 10-vuotiaat tietää munasoluista ja siittiöistä ja siitä miten ja missä ne yhdistyy, mutta seksivalistus on meilläkin jäänyt aika alkeelliselle tasolle. Eivät ole tosin kyselleetkään, joten en ole vielä tietoa tuputtanut. Piakkoin on kuitenkin pakko avata keskustelu ainakin tuon 10-vuotiaan kanssa, että ehtii edes vähän vaikuttaa ennen kuin kaveripiirin jutut alkaa olla se ainoa toutuus.
Biologiset asiat on kyllä käsitelty, varsinkin vanhimman,tytön, kanssa, mutta seksin itsensä puheeksi ottaminen on tainnut jotenkin jäädä... isommat lapset nyt 12 ja 10. Tytön, kanssa on juteltu siinä 10v kieppeillä ja kuukautiset ja muut ovat ihan selvää pässinlihaa, vitosella koulussakin tuli jo lisääntymisbiologiaa ja seksiasiaa, mutta pojan (nyt 10v) osalta asia on jäänyt vähemmälle. Olen eronnut lasten isästä, mutta uudessa parisuhteessa ollut jo vuosia ja uusperheeseemme kuuluu pieniäkin lapsia; olemme miettineet nyk. mieheni kanssa, "kuuluisiko" pojan seksivalistus omalle isälle, jota tapaa säännöllisesti. En oikein tiedä miksi asian puheeksi ottaminen tuntuu vieraalta, pitänee ottaa härkää sarvista joskus kahden kesken pojan kanssa.
10-vuotias on jo aika vanha ja on ihme jos 'isot pojat' koulussa eivät ole jo kertoneet erinäisiä totuuksia asiasta.
10v tajuaa varmasti jos selität munasolu/siittiö-tasolla.
Minun äitini osti minulle kirjan "Seksin salat" siinä kerrotaan kaikki. Se on tarkoitettu 9-13 vuotiaille.
Jos kirjassa kerrottiin miten vauvat saa alkunsa, niin jos se ei ole seksistä tai yhdynnästä niin mistä sitten? Mä oon aina luullut että vauvat saavat alkunsa yhdynnästä... Jos on selitetty, mutta ei käytetty sanaa yhdyntä, niin eikö siinä ole silti kerrottu yhdynnästä?
ja yllin kirjassa on kerrottiin miten vauvat saa alkunsa. Oli koe kysymyksenäkin. Ei siinä kyllä seksistä tai yhdynnästä kerrottu. Mikäköhän yllin kirja pojallanne on ollut? Itse en ole kertonut muuta seksistä kuin, että siten tehdään vauvoja. Tietää kyllä miten koira astuu toisen koiran ja se on seksiä.
NII ETTÄ TIIÄN MITÄ SEKSI ON JA MONTA VUOTIAAT SITÄ SAA TEHDÄ??SE ON JÄÄNY MUN PÄÄHÄ KU MULLA ON POIKA YSTÄVÄ JA SE HALUIISS TEHÄ SITÄ KUTE MÄKI
Kerroimme kun esikoinen aloitti koulun ja oli selkeästi kuullut jo jotain!
Kyllä meillä ainakin jo 2v, 3v ja 5v lapset tietävät, että seksi on sitä että isä laittaa pippelin äidin peppuun ja että siten lapsetkin saavat alkunsa.
Lasten ei tarvitse kaikkea tietää heti. Tiedän, että monet sanovat, että meidän 2-vuotias Ville tietäämiten vauvat saavat alkunsa. Voi olla , että tietää, mutta ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Kun 10-vuotiaalle selität näitä asioita, täytyy miettiä, mita sanoo, sillä hän ymmärtää sen sanomisen.
Siis miten kerrot 10-vuotiaalle seksistä?
Jos et itse löydä sanoja, voit antaa kirjat luettavaksi tai lukea ne itse, ja kertoa lukemastasi omin sanoin.
Viime vuosina on tullut markkinoille paljon hyviä nuorille suunnattuja kirjoja seksistä, kropasta, murrosiästä jne. Etenkin vain pojille suunnattuja kirjoja on useita, esim.
Legopalikoista leopardikalsareihin
Sexpack
Hei beibi, mä oon tulta
Katso tuolta lisää kirjavinkkejä, käy selaamassa kirjastossa ja kirjakaupassa+ hanki kotiin materiaalia:
http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/murrosik.htm
Nykyään seksiä pukkaa joka tuutista ja nykypäivän 10-vuotias elää ihan eri maailmassa kuin me tuon ikäisinä. Lapsella on oikeus tietoon, jotta osaa käsitellä näkemäänsä ja kuulemaansa ja osaa pitää huolta omasta, tärkeästä kropastaan.
ilmeisesti jonkun koulutv-ohjelman tai videon olivat katsoneet aiheesta.
tulevat vasta viidennellä luokalla, ei todellakaan tokaluokkalaisille ole mitään asiasta vielä opetettu.
Mullakin on poika joka täyttä ihan pian 9v eikä ole vielä koskaan kysellyt seksistä mitään. Ja tuntuisi myös minusta omituiselta istuttaa nyt alas ja sanoa että puhutaanpa seksistä :/. Enkä muista onko siitäkään ollut puhetta miten vauvat saavat alkunsa - tai nyt muistankin, on joskus alle kouluikäisenä puhuttu noista vauvan siemenistä jne.
Työskentelen 1.-3.-luokkalaisten iltapäiväryhmässä ja voin kertoa, että jo ekaluokkalaisilla on esim. tissikuvia kännyköiden taustakuvina ja tokaluokkaan mennessä ekat ovat keksineet, että kun "googleen kirjoittaa sex, niin sieltä tulee jännää juttua"...
Ihan totta tuolla ylempänä, että nykyään seksi on arkipäiväistynyt ja siitä näkee ja kuulee enemmän kuin esim. 10 vuotta sitten. Silloin kun minä olin nuori 80-luvulla, oli Panu-tytön tissivako ja Kikan nänninvilautus hurjinta kamaa, mitä silmiin osui. Nyt voi jokainen miettiä, että paljonko tissiä, tussua ja reittä näkyy telkkarissa, netissä, kuuluu isompien puheissa, vilahtelee aikuisten jutuissa jne.
Kyllä meillä ainakin jo 2v, 3v ja 5v lapset tietävät, että seksi on sitä että isä laittaa pippelin äidin peppuun ja että siten lapsetkin saavat alkunsa.
Kyllä meillä ainakin jo 2v, 3v ja 5v lapset tietävät, että seksi on sitä että isä laittaa pippelin äidin peppuun ja että siten lapsetkin saavat alkunsa.
Ja kaikki erilaiset on tietty vammasii. Sanoisinko, että pikkasen sairas kommentti.
Vauvojen teosta on puhuttu, mutta ei seksistä.
Kyllä minä opin ala-asteella, että seksi on jotain vauvojen tekoon liittyvää, mutta harva oikeaa ja kunnon tietoa saa kavereilta.
Kirjan hankkiminen voisi olla nyt hyvä vaihtoehto...
minulla on 9 v poika, eikä hän ole koskaan ottanut puheeksi seksiä. En tiedä, tietääkö hän. Tuntuu jotenkin kornilta istuttaa poika alas ja todeta, että puhutaampas nyt seksistä...
Hän kysyi 6-7 -vuotiaana, miten vauvat tehdään. Minä hain kirjastosta kirjoja. Poika sanoi, että joo joo, kyllä mä ton ymmärrän, mut sitä mä en ymmärrä, miten ne siemenet saa sinne äidin mahaan. Silloin kerroimme miten.
Mutta sanasta "seksi" emme ole koskaan puhuneet.
Lasten ei tarvitse kaikkea tietää heti. Tiedän, että monet sanovat, että meidän 2-vuotias Ville tietäämiten vauvat saavat alkunsa. Voi olla , että tietää, mutta ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Kun 10-vuotiaalle selität näitä asioita, täytyy miettiä, mita sanoo, sillä hän ymmärtää sen sanomisen.
Siis miten kerrot 10-vuotiaalle seksistä?