Mistä kannattaa sopia lapsenvahdin kanssa?
Ensimmäistä kertaa olemme mieheni kanssa ajatelleet etsiä lapsellemme (2v) lapsenvahtia, että joskus pääsisimme vaikka kahdestaan ulos syömään. Haluaisimme tietysti luotettavan lapsenvahdin ja nyt aloin miettiä sitä, mitä kannattaisi ottaa huomioon, kun jättää lapsensa vieraan hoiviin. Mitä kannattaa kysyä lapsenhoitajakandidaatilta? Kannattaako tehdä ihan kirjallista sopimusta vaiko vaan suullinen? Idea lapsenvahdista on hyvä, mutta nyt alkoi hiipiä epäilys mieleen, kun monenlaista ihmistä on maan päällä, eikä lastaan haluaisi jättää kuin hyvään hoitooon. Heittäkää vinkkejä te, joilla on kokemusta lapsenvahdeista.
Kommentit (3)
Yksi "tutun tuttu" on ollut aiemminkin lapsenvahtina ja hyvältä kuulostaa jo se, että hän on aikuinen opiskelija, ei enää ihan koululainen. Eihän se ikä aina ratkaise, mutta 23 kuulostaa paremmalta kuin 15.
Suosittelen. Sieltäkin voi saada ns. vakihoitajan, eli kun on saanut ensimmäisen kerran hoitajan, niin pyytää häntä suoraan uudestaan. Sieltä ainakin saa luotettavan, joko kurssin käyneen tai alan ammattilaisen (esim. eläkeläinen tai opiseklija).
Nyt verkostot käyttöön ja pyydät suosituksia lähipiirin vanhemmilta hyvästä lastenvahdista. Se on ihan paras keino.
Jos sulla on taas tiedossa jo lastenvahti, mutta et tunne häntä, niin pyydä häneltä jonkun suosittelijan yhteystiedot. Sitten soitat/käyt hänen luonaan.
Me ei olla kirjallisia sopimuksia tehty.
Rahat on varmasti hyvä sopia selkeästi, samoin kotiinmeno (taksi, viettekö te, oma kyyti). Sitten hyvät ohjeet ruoista ja muista tavoista.
Ihan parasta on se, että hoitaja kävisi teillä etukäteen tutustumassa ja vaikka leikkimässä lapsen kanssa.