Olen äiti, mutta en jaksa naisia joilla ei ole muuta puheenaihetta kuin lapsensa

tapasin vanhan opiskelukaverin- hän kertoi 3 h lapsistaan- suomenmestareita lajissaan...



minä olin kyllä kiinnostunut HÄNESTÄ, en edes tunne lapsiaan

Kyllähän se kertoo naisihmisestä aika paljon, jos elämässä on tosiaan vain se lapsi - ja sitten ei muusta voikaan puhua. Että kyllä täälläkin aika nopeasti mielenkiinto loppuu.



Jonkun aikaa sitä jaksaa ja itseäkin kiinnostaa puhua lapsista, mutta kyllä siinä rajansa on. Enkä todellakaan jaksa puhua siitä, mitä on syöty ja juotu. Kyllä ne on sitten vähän "syvällisempiä" juttuja - ongelmanratkaisu on joskus helpointa kahvipöydän ääressä sen tutun äidin kanssa.



Ja tottahan minullakin on joskus sellaisia asioita, joista on vain pakko puhua ystävän kanssa. Vaikkapa päästä valittamaan jollekin, kun taas on yöt menneet valvomisiksi ja päivät raivokohtausten epätoivoiseksi hallinnaksi. Ei miestäkään voi kohtuuttomasti rasittaa niillä huolilla. Mutta tokikaan tätä valitusvirttä ei voi jatkaa tuntikausia :)

kotiäitinä olen, ja 24/7 lasteni kanssa. Mistä te luulette että puhun? yleensä ystävien kanssa puhutaan elämästä ja minun elämäni sattuu pyörimään lasteni ja heidän tekemisiensä ympärillä.

ison vauvamahani kanssa kun kaikki puolitututkin, jotka ei normaalisti edes moikkaa, tulee ihmettelemään ja kyselemään että koskas se syntyy ja voi voi lässynlässyn...

Olen minäkin kotiäiti, mutta kyllä minun elämääni muutakin mahtuu kuin se kodin pyörittäminen ja lapset. Jos ei muuta niin päivän uutiset (ei, en puhu mistään sekundalööpeistä vaan ihan oikeasti uutisista) ja mieltä polttavat asiat, jotka eivät suinkaan liity lapsiin.



T: 4



ps. Vauvamaha on kyllä sellainen tuttumagneetti että ei morjes. Kaikki - sellaisetkin joihin et haluaisi pitää yhteyttä - tulevat heti tervehtimään ja ihmettelemään. Ohimennen onnittelu (siis pysähtymättä) on vielä ihan jees, mutta...

En myöskään kestä julkisia kulkuneuvoja vaunujen kanssa, jos siihen viereen tulee toiset vankkurit. Äitiys ei ole niin yhdistävä tekijä, että haluaisin keskustella tuntemattoman ihmisen kanssa EDES lapsestani. Ei mua kiinnosta vieressä oleva äiti eikä mukula. Enkä varsinkaan ole heille kummallekaan TÄTI. *perkele*

No minusta taas on ihan mukavaa, että lapsen kanssa liikkuessa tulee enemmän juteltua vieraiden ihmisten kanssa. Suomessa on ihan riittävästi yksinään jurottamisen meininkiä muutenkin, ei tee yhtään pahaa vähän harjoitella small talkia - vaikka sitten niistä lapsista.



Siinä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä, että äidin (ja miksei isänkin) kannattaa yrittää säilyttää omiakin kiinnostuksen kohteita, jos se vain onnistuu. Pelkästään lasten tekemisten miettiminen aamusta iltaan ei tee hyvää aikuisille eikä lapsille. Vaikka helpostihan se kotielämä tempaisee niin mukaansa, että jää aamun lehtikin lukematta...

mutta todellisuudessa varmaan kuulostan niiltä tiettyjen ihmisten korvissa - nimittäin jos koen ettei meillä ole oikeasti oikein mitään yhteistä höpöttelen arkijuttuja ihan vaan pitääkseni keskustleua yllä, ei siksi että se minusta oikeasti olisi kovin kiinnostavaa.