Olisitko valmis kasvattamaan lasta, jolla on adhd, uhmakkuushäiriö ja narsismi?
Joka olisi erittäin väkivaltainen sisaruksiaan ja vanhempiaan kohtaan. 10-vuotias tyttö hakkaisi 2- vuotiasta siskoaan niin että veri lentää, ellei ole joka sekunti vahtimassa. Lisäksi uhkaisi tappaa vanhempansa veitsellä kun nämä ovat nukkumassa. Lisäksi olisi käynyt kirveen kanssa vanhempiensa kimppuun.
Miten kasvattaisit tällaista lasta joka ei usko mitään sääntöjä vaan karjuu kahta kauheammin takaisin joka kiellosta ja rangaistuksesta ja koko päivä olisi pelkkää raivokohtausta ja vanhempien ja siskon kimppuun hyökkäilyä?
Oletetaan että lapsella on täysin turvallinen ja tasapainoinen lapsuus eikä hän oireile tästä syystä.
Kommentit (81)
Lasten kohdalla ei voi puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, sillä persoona on vielä kehittyvä.
Yhtäkkiä sen kummemmin asiaa tuntematta voisi myös miettiä, ovatko diagnoosit kohdallaan? Lastenpsykiatrinen diagnostiikka on tosi haastavaa, ja esim. mielialan laskun tai vaihtelun osuus oireiluun olisi varmaan paikallaan kartoittaa, ja ennen kaikkea paikallaan olisi muistaa, että 10-vuotias on lapsi (ei siis mikään mahdoton väkivaltainen otus)!
Itku tulee kun ajatteleekin että olis noin vaikeaa oman lapsen kanssa.
Voimia heille joilla sairas lapsi.
se 10-vuotias on silti SINUN lapsesi,ja SINÄ olet tehnyt jotain kasvatuksessa ja VÄITTÄMISESSÄ ja RAKASTAMISESSA päin helvettiä...
lellit kuopusta. unohdit,että sinulla on myös esikoinen.
et osaa käsitellä tunteitasi,siirrät sen esikoiseesi.
ja nyt vihaat häntä. tuntuu,että kaiken pahan alku ja juuri on lapsessasi.
ei se ole,se on sinussa itsessäsi.
hae lapsellesi apua.
ne on hätähuutoja.
Jotkut saattavat vielä suunnitelmallisesti yrittää tappaa pikkusisaruksensa. Tiedän yhden, joka kolmivuotiaana yritti tukehduttaa vastasyntyneen pikkuveljensä ja valehteli sitten että hän oli vain toivottamassa tälle hyvää yötä. Vastasyntynyt oli mennyt ihan siniseksi tässä vaiheessa.
narsistisiksi tarkoittaen aikuisiän narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä. Asiat menevät ihan sekaisin ja teette samalla pahasti vääryyttä lapsille.
Ja joo, työskentelen lastenpsykiatrialla.
Mitä muuta motiivia hänellä voi olla kuin synnynnäinen sadismi, varsinkin jos suvussa kuhisee sadistisia narsisteja? Voitko vastata tähän sinä lastenpsykiatrisella työskentelevä?
Jos lapsi on selkeästi väkivaltainen muita kohtaan, totta helvetissä hän tarvitsee psykiatrista apua. Lasta ei voi kohdella parantumattomana tapauksena, vaikka olisi kuinka sekopäinen. Aikuisten velvollisuus on tarjota lapselle mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa.
kasvatus ja perheneuvolaan. Kyllä sieltä saa aina apua. Jos ei muuta niin huostaanottavat lapsen ja jos oireilee sijaisperheessäkin kuin mielipuoli niin sitten viimeistään pääsee lastenpsykiatriselle. Todennäköisesti toteavat lapsen hoitotarpeen jo kasatusneuvolan testeissä ja ohjaavat lastenpsykiatrille. Jos pelkäät omasi ja muiden lasten turvallisuuden puolesta niin pyydä lastensuojelua hakemaan lapsi pois. Ne tekee sen aika nopeasti.
jos muka muu perhe joutuisi pelkäämään 10-vuotiasta tyttöä???
olisi se lapselle kurja kokemus tulla äitinsä hylkäämäksi hylkiöksi,soitetaan vaan lastensuojelu hakemaan lapsi pois,kun ei huvita auttaa lasta... just.
tietenkin saattaa tuntua,että se lapsi on helvetin riivaama kusiperkele,mutta kyllä jokainen äiti pohjimmiltaan lastaan rakastaa,ja koittaisi kaikkensa tehdä auttaakseen lastaan.
ap:lla tuntuu olevan asenneongelma esikoistaan kohtaan-->narsistinen,mielipuoli adhd-lapsi....
säälittää pieni tyttösi,millaista hänen elämänsä on,todella kurjaa.
hänestä varmasti tuntuu,että kaikki vihaavat häntä kotona,oma äiti ei välitä.
Ei yksi ihminen saa terrorisoida koko perhettä! Kun ikää tulee lisää niin voimat kasvaa ja meno muuttuu pahemmaksi. Silloin kodista tulee todella vaarallinen paikka. Olisiko sinusta mukavaa löytää lapsesi kuolleena siksi kun olet itse ollut ihan pihalla asioiden vakavuuden kanssa. Oletko katsonut tuollaista ihmistä silmiin kun se riehuu hulluna. Voin sanoa, että vastaan ei katso mitään eikä kukaan. Siltä ei anella armoa eikä puhuta järkeä. Vastaan katsoo vain puhdas tyhjyys.
jos muka muu perhe joutuisi pelkäämään 10-vuotiasta tyttöä??? olisi se lapselle kurja kokemus tulla äitinsä hylkäämäksi hylkiöksi,soitetaan vaan lastensuojelu hakemaan lapsi pois,kun ei huvita auttaa lasta... just. tietenkin saattaa tuntua,että se lapsi on helvetin riivaama kusiperkele,mutta kyllä jokainen äiti pohjimmiltaan lastaan rakastaa,ja koittaisi kaikkensa tehdä auttaakseen lastaan. ap:lla tuntuu olevan asenneongelma esikoistaan kohtaan-->narsistinen,mielipuoli adhd-lapsi.... säälittää pieni tyttösi,millaista hänen elämänsä on,todella kurjaa. hänestä varmasti tuntuu,että kaikki vihaavat häntä kotona,oma äiti ei välitä.
sä olet kuvottava typerys. Sairasta syyllistää vanhempia. Normaali lapsi ei sano tappavansa vanhempiaan saatika käy kirveen kanssa kimppuun. Normaali 10v ei pahoinpitele taaperoita. Sellainen ihminen on sairas eli kauniisti sanottuna hullu. Vielä hullumpia on sinunkaltaiset hyysääjät jotka kyllä on neuvomassa, mutta se ei ole sinun lapsesi veri joka on kämmenissäsi vaan jonkun toisen.
ettei vanhemmissa ole mitään vikaa tuollaisten lapsi-tapausten kanssa?
että he ovat ns. "syntyjään pahoja"? perineet pahuuden esi-isiltään?
ja olisin kääntynyt ammattiauttajien puoleen tuossa tilanteessa koska hänestä on vaaraa perheenjäsenille.
Psykiatriselle hoitoon pikimmiten.
Mutta lasta ei voi sanoa narsistiksi, ja kertoo kyllä paljon kotioloista ja äidin henkisestä terveydestä, jos sellaista termiä käyttää omasta lapsestaan.
Oletko ilkeä syntymäsi kautta vai ovatko vanhempasi pilanneet sinut?
ettei vanhemmissa ole mitään vikaa tuollaisten lapsi-tapausten kanssa?
että he ovat ns. "syntyjään pahoja"? perineet pahuuden esi-isiltään?
annetaan aikuiselle ihmiselle, jonka persoonallisuus on kehittynyt.
Täällä on taas ihmisillä puurot ja vellit niin sekaisin.
Kukaanhan ei oikeasti tiedä, miten esim. erilaiset psyykkiset sairauden kehittyvät. Mikä on geenien osuus, mikä ympäristön?
Miksi kahdesta sisaruksesta samanlaisissa kasvuoloissa toinen sairastuu, toinen ei?
Jos tiede osaisi näihin kysymyksiin vastata, niin varmasti sairauksia pystyttäisiin hoitamaankin paremmin. Ihmiset aivot ovat kuitenkin niin monimutkainen elin, että yksiselitteistä ratkaisua tuskin koskaan löytyy.
Onko sairas ihminen muuten paha? Vai "vaan" sairas?
ettei vanhemmissa ole mitään vikaa tuollaisten lapsi-tapausten kanssa? että he ovat ns. "syntyjään pahoja"? perineet pahuuden esi-isiltään?
lapsen kanssa vietetään kahden keskeistä aikaa, niin että saa vanhempien/vanhemman jakamattoman huomion?
Onko joku oma juttu äidin/isän ja lapsen välillä esim. perjantaisin elokuviin ja pitsalle ihan kahdestaan tms.? Miten käyttäytyy silloin?
Kuinka usein kerrotaan, että on tärkeä ja rakas?
Kuunnellaanko ja kysytäänkö päivän kulumisesta tms.?
Jotenkin vaan pistää silmään tässäkin ketjussa, että nämä "sadisti"lapset ovat usein esikoisia.
EI mitään, oikeasti. Sitä lasta olisi vain yritettävä kasvattaa , tietysti psykiatrian asiantuntijoiden kanssa.
Olen kasvattanut lasta, jolla on adhd ja uhmakkuushäiriö. (eikä sekään johtunut kotioloista, mutta tavalaaan uhmakkuushäiriö kyllä johtui siitä, että adhd-oireita käsiteltiin väärin sekä kotona että koulussa) Siitä selviää kyllä ja tulokset ovat ihan positiivisia. En tiedä, mitä narsismi tekee tuoon lisäksi, vaikeuttaa epäilemättä - mutta olen oppinut siihen, että oikean diagnoosin jälkeen psykiatriasta ja psykologiasta saa kyllä oikeaa apua.
VOiko muuten adhd ja uhmakkuushäiriö - sekä narsismidiagnoosia olla yhtä aikaa? Koska narsismi selittää adhd ja uhmakkuushäiriön oireet ja paljon muuta yksinäänkin, ei käsittääkseni tämmöistä yhdistelmädiagnoosia anneta?
jos oma lapsi olisi. Meillä on tuollainen 8-v, joka tekee nuoremman lapsemme elämästä helvettiä.
Elämäni on nuoremman lapsen suojelemista jatkuvasti. Olen hakenut apua. Ei kukaan usko, ei halua auttaa. En kuitenkaan usko, että hän ketään suunnitelmallisesti tappaisi, mutta ravoissaan monesti veri lentää ja hengen lähtökin on ollut lähellä kun käy nuoremman lapsen kimppuun. Päivät on jatkuvaa taistelua ja vääntöä joka asiasta. Ei häntä laitokseen otettaisi. Osaa käyttäytyä tilanteen mukaan eikä ole mikään tyhmä. Lapsi ei mukamas osaa huijata tai teeskennellä. Kyllä meidän lapsi osaa.
Kaikesta huolimatta rakastetaan tätä lasta yli kaiken. Ehkä meissä on myös vikaa vanhempina, mutta ei tämän lapsen tarpeita ole milloinkaan laiminlyöty ja osaa hän olla välillä tosi kivakin.