Kiinteitä vasta 6kk ikäiselle?!
Milloin tämä uusi suositus on tullut voimaan? Meillä on nyt reilu 4kk ikäinen tyttö, jota olen imettänyt lapsentahtisesti koko ajan (eli viime aikoina jopa tunnin välein yötä päivää). Itse olen ihan poikki ja monet ovatkin kehottaneet aloittamaan kiinteät. Nykysuositus kuitenkin suosittaisi kiinteitä vasta 6kk ikäiselle ja tähän itsekin olisin halunnut pyrkiä (tai edes reiluun 5kk ikäiseen). Tuntuu tosi pahalta luovuttaa ja aloittaa kiinteitä nyt, toisaalta lapsen etuhan tässä pitäisi olla ykkösenä, ei minun "pakkomielle" imetykseen. Tyttö on kasvanut oikein hyvin, painaa jo miltei 8kg, viime aikoina vaan viihtynyt rinnalla turhan useaan. Johtuukohan siitä ettei maito enää pidä nälkää vai mikä voisi olla syynä?
Tämmösen mega-luokan kriisin olen saanut itselleni tästä aiheesta kehiteltyä, aloittaako vai eikö aloittaa... Miten SINÄ tekisit?
Kommentit (45)
meillä poika syntynyt -95 ja silloin oli suositus että jo kolme kuukautiselle soseita. meilläkin perunaa syötiin jo silloin. toinen poika -99 syntynyt ja silloin suositus oli jo muuttunut neljään kuukauteen mutta kolme kuukautisena sai hänkin myös kiinteitä. kuten myös kolmas poika -05 syntynyt. maalaisjärki käyttöön!!
ja lääkäri kertoi, että viimeiset tutkimukset ovat osoittaneet, että pitkä täysimetys ei estä allergioita vaan pahentaa niitä.
Eli pitäisi aloittaa kiinteät aiemmin ja antaa myös niitä ruokia pieniä määriä, joihin reagoi. On sitä luonnon siedätystä. Kun ensin imetetään pitkään ja sitten karsitaan kaikki mahdollinen pois, ei elimistö totu eri aineisiin ja myös asettuu vastustamaan monia muitakin, joihin ei olisi tullut allergista reaktiota ilman täysimetystä ja allergiadiettiä.
Tätä kautta voi myös altistaa astmalle.
mutta se suositus on ollut imettää 6kk mutta juuri muuttunut takaisin sinne 4kk ikään. Tuttu neuvolatätsy päivitteli että mukava homma heillä kun niin usein muuttuvat nämä suositukset. Mutta minkäs sille voi kun tutkimustieto vaan kehittyy. Ekan lapsen kanssa mietti enemmän näitä suosituksia ja harmitti kun piti aloittaa kiinteät jo 4kk iässä, jälkeenpäin ajateltuna hyvä ajoitus :)
Ihme juttu nykyään, kun kaikkien pitää mahtua siihen samaan muottiin, joka sattuu olemaan suositus sillä hetkellä. Ja nehän muuttuu jatkuvasti. Tekisin niinkuin itselle ja vauvalle parhaiten sopii. Me aloitettiin kiinteät 3,5kk iässä. Jälkeenpäin ajateltuna oli se sellaista sotkemista että olisin ehkä vähän lykännyt, jos olisin ollut yhtä fiksu kuin nyt ;) Älä ajattele sitä luovuttamisena, jatkathan imetystä kuitenkin, vauva vaan saa lisää ruokaa. Voithan kokeilla korviketta illalla, jos auttaisi yöuniin.
Ei hän nyt sentään ole 2 vuotiaaksi asti heräillyt syntymässään =) On nukkunut yönsä hyvin kun yösyötöt lopetettiin 8kk iässä. Nyt 2 vuotiaana kun päivät ovat aktiivisempia niin alkaa vaikuttamaan myös yöuniin. Varsinkin alkuyöhön. Että saattaa heräillä ja valvottaa vanhempia enenmmän kuin se vauva.
Ja jollekin toiselle joka oli sitä mieltä, että enempi ovat ne lapset sairaita joita imetetty pitkään. Niin et voi kyllä yleistää noin, meidän lapsilla ei ole ollut yhtään korvatulehdusta tai allergioita jne. ja heitä on täysimetetty 6kk ikään asti ja osittain 1vuotiaaksi. Ja miksi en imettäisi,kun kerran maitoa riittää ja vauva kasvaa? Ja hyvin ovat oppineet nuo kaksi syömään vaikka 6kk iässä aloitettiin. Nopeasti alkoivat syödä ihan "oikeita" annoksia.
Että kaikki ei ole niin mustavalkoista ja jokainen menee sillä mikä itselle on parasta..Eiköstä vaan!