Onko muilla ollut ongelmia Kannustalon kanssa?
Ollaan aika yllättyneitä, että Kannustalolla on vaikeuksia toimittaa mitään papereita ajallaan.
Eli tilattiin maaliskuussa Kannustalolta talo, ja siitä lähtien ollaan odotettu, että saataisi kaikki piirustukset. Ensin piirustusten luonnokset tuli luvatun 3 viikon sijasta vasta 6 viikon päästä kaupan teosta. Sen jälkeen muutokset piirustuksiin kestivät, mutta eivät sentään ihan kohtuuttoman kauan. Mutta nyt ollaan odoteltu perustusten mittapiirrosta viikkokaudet, ja taas tänään sen piti tulla, mutta eipä näkynyt.
Hämmästyttää talotehtaan hitaus, sillä nyt me ollaan tilanteessa, jossa ei enää ehditä tekemään perustuksia ennen talotoimitusta, eli talotoimitusta on lykättävä. Eikä tää oo mistään meidän tekemisistä kiinni, vaan talotehtaan hitaudesta piirtää.
En vain olisi etukäteen uskonut, että tuon kokoisella talotoimittajalla tulee tuon luokan mokia.
Kommentit (23)
Yhdellä meidän perhepiirissä on Kannustalo, toisella
Jukkatalo ja meillä Herralatalo.
Kaikki hoitivat asiat erittäin hyvin.
Kannustalon piirrustuksia ollaan saatu odottaa kolmen viikon sijasta viisi viikkoa ja he pysty sanomaan milloin tulee.