mitä ongelmia kolmas lapsi tuo?
Olen tässä yrittänyt miettiä, mutta en keksi mitään negatiivista. Auttakaa te kokeneemmat ja kertokaa ne tosiasialliset ongelmat, joihin törmäsitte kolmannen lapsen myötä.
Kiitos.
Kommentit (69)
matkailualan perhepaketeissa yleensä perhelippu/paketti on rajattu 2aikuista + 1-2lasta. Kolmas lapsi on "ylimääräinen" jolle joutuu lunastamaan lisävuoteen tai lisälipun.
On muuten hurjan kivaa katseltavaa kun kolme lasta istuu ruokapöydässä vierekkäin ahmimassa lihapullia. :)
Olin aivan unohtanut, kuinka paljon pieni lapsi aiheuttaa likapyykkiä! Ennen sain huushollin pyörimään ihan kivasti, kun pistin n. koneellisen päivässä pyörimään. Ehkä siisteissä tyttöperheissä ei tunneta tätä ongelmaa, mutta meidän poikataloudessa pyykkiä riittää...
Kone pyörii kerran päivässä. Isoin onglma tulee varmaan sitten kun lapset lähtee kouluun ja jokainen haluaa oman huoneen... Nyt he nukkuvat toisessa ja lelut on toisessa huoneessa. Kolmas makkari on minulla ja miehellä. Autoa ei jouduttu uusimaan, vaunut, vaatteet ja lelut oli valmiina kun kolmas synty. Leikeissa monesti yksi on liikaa ja se on kuopus. Nyt alkaa jo sujumaan leikit kolmisin. Ajan jakaminen kolmelle tuntu alussa vaikealta mutta kyllä sekin on järjestyny.
kuinka paljon se 3. taloudellisesti oikeasti vaikuttaa?
Jälleen äitiysloma ja hoitovapaa-->tulojen menetystä, vrt. töissäkäyntiin. Sitten päivähoitomaksut, harrastusmenot, teinin menot...
ei juurikaan ole, pyykin määrä on valtava, jo ennestään pieni asunto käy vielä ahtaammaksi.
- tuntuu että sekä minä että mieheni menetimme sen lopunkin "oman ajan" mikä meillä ehkä oli kahden lapsen kanssa. Ei vain voi lähteä noin vain kun tuntuu että siltikin ehtii olla liian vähän kaikkien kanssa! Eli paljon pyöritään vain kotosalla.
-kotityöt lisääntyivät megapaljon. En tiedä mistä johtuu? KOlmas sotkee paljon? Syö sotkuisesti, vaihtaa vaatteita koko ajan jne.
- 3 lasta ei saa todellakaan hoitoon yhtä helposti. Johtuu myös siitä että esim hoitajat vanhenevat. Kahden ekan lapsen aikana äitini jaksoi vielä hoitaa, nykyään on jo terveyskin alkanut reistailla.
- talous on tiukemmilla. Kolmas äitiysloma verotti loputkin säästöt. Kolme lasta maksaa todella paljon enemmän vaikka pienin perii paljon. Toisaalta ei peri enää yhtä paljon vaatteita koska isoveli kuluttaa kaiken loppuun ja joudun silti ostamaan uutta kolmannellekin...
Enää ei voi ostaa mitä vain leluja tms. kaikille kun tulee kalliiksi. Pitää suunnitella tarkemmin. Kolme hoitomaksua, ei tosin mene meiltä enää. Maksut kolmesta harrastuksista tai jopa kuudesta eri harrastuksesta...
eikä myöskään neljäs tai viides. se on asennekysymys... iloa, työtä, vastuuta, rahanmenoa kyllä tietty enempi, mutta onko ne ongelmia? jos lapsista ajattelee nuin ongelmakeskeisesti, on kai sitä ongelmia vaikka muille jakaa.
ei todellakaan ole mikään valtava... naurattaa.
t. 7 lapsen äiti, joka ei koskaan ole hukkunut pyykkivuorten alle, konehan se pesee.
Näitä 10 lapsen äitejä joiden mielestä 10 lasta hoituu siinä samassa. Luovat kai huippu-uraakin siinä samalla koska kaikkihan on vain asenteesta kiinni. Jep jee naurattaa!!
tai se on ainakin alkanut vaivata huomattavasti enemmän. Ehkä sekin ettei omaa aikaa ole juuri ollut moneen vuoteen (isommat 6 ja 5v) niin jotenkin mitta on jo aika täynnä sitä että joku vaatii koko ajan jotain eikä ikinä saa vaan olla. Meillä pienin nyt 2v ja odotan että kasvaisi yhtä isoksi ja pärjääväksi kun isosisarukset. Kun kaksi menee itse nukkumaan niin tuo yksi vielä jää hillumaan eikä kävisi millään nukkumaan jne
että kun kolmas lapsi syntyi, kaksi isompaa lasta olivat jatkuvasti toistensa kimpussa, mitä ei aiemmin ollut tapahtunut. Ihan koko ajan sai olla setvimässä heidän riitojaan tms.
Ensimmäinen vauva oli harjoituskappale, kahdelle pelkäsi riittävänsä huonosti. Kolmas toi elämäämme PALJON lisää iloa, tunnetta siitä että olen hyvä äiti.
Seuraavan myötä vaihtui vasta auto ja ahdastaki alkaa olla ;)
Näitä 10 lapsen äitejä joiden mielestä 10 lasta hoituu siinä samassa. Luovat kai huippu-uraakin siinä samalla koska kaikkihan on vain asenteesta kiinni. Jep jee naurattaa!!
kai siinä meneekin 10 lasta samassa kuin pari hassua, jos ainoa panostus tenaviin on, että iskee hehtolitran vetoisen soppakattilan kerran päivässä pöytään.
Kolmen lapsen äitinä vastaisin, että nimenomaan kotitöiden määrä räjähti käsiin, kun kolmas syntyi. Minäkään en osaa täysin sanoa, mistä tämä johtuu.
jos jotain negatiivista pitää sanoa niin ensimmäisenä tulee mieleen rahanmeno.
Ennen ostin kahdelle kengät sanotaan vaikka a 50€ yht. 100€ niin nyt kengät maksavat yht. 150€.
Sama koskee lähes kaikkia vaatteita, sillä vaikka miten kierrättää, niin kaikkea ei pysty kierrättämään. Uusia vaatteita pitää ostaa jatkuvasti.
Ajanvietekulut nousevat huimasti. Sanotaan nyt esimerkkeinä vaikka ravintolakäynnit, huvipuistot, kerhomaksut, harrastukset. Kaikkea joudut ostamaan entisen 2 sijaan 3 kpl ihan vaikka vesipyssyistä syntymäpäiviin ja jouluun jne.
Ja ruokaan menee 3 kanssa huomattavasti enemmän, ainakin meidän suuriruokaisten lasten kanssa.
Parisuhteeseen ei meillä ole ollut mitään vaikutusta. Eikä omaa aikaan, sitä järjestyy kuten ennenkin, sillä miehenikin on osallistuva ja osaa hoitaa kolmea siinä kuin kahtakin.
Positiivista onkin sitten tullut niin paljon, että plussalla ollaan reilusti :)
Omasta ja kavereideni kokemuksista kokosin tällaista:
- Ne suuremmat kulut tulee vasta isompana. Imetys, itse tehdyt ruokasoseet (kaupasta hedelmäsoseet, kun niissä ei tule halvemmaksi tehdä itse), kestovaipat jos haluaa (minä en käyttänyt koska tykkään kertakäyttöisistä), sisaruksilta perityt vauvan vaatteet, taaperon vaatteet jne. Kun siirtyy syömään samaa ruokaa kuin muu perhe vuoden ikäisenä ei sen ikäinen hotki samanlaista annosta kuin eskari-ikäinen saati murkkuikäinen. Todellisuudessa siis se aika kun olet pienemmillä tuloilla äitiyslomalla ja hoitovapaalla on myös se aika jolloin se lapsi ei oikeasti kuluta juuri mitään. Hän on myös sen ikäinen ettei tarvitse kaiken maailman leluja ja muotivaatteita vaan sisarusten vanhat kelpaavat hyvin. Se on kaikenkaikkiaan ala-asteella kun alkaa se eriytyminen jolloin tulee kalliiksi ruveta hommaamaan useammalle kaikkea. Silloin tulee se sosiaalinen paine.
- Tarhamaksut? No minäkin tietämättömänä luulin kahden lapsen kanssa että joku jättilasku tulee kun on kolme alle eskari-ikäistä päiväkodissa, no eipä vaan tullut. Jos tulot on sellaiset että menee maksimi päivähoitomaksu niin esikosta menee täysi, kakkosesta vähemmän kun pieni alennus, ja kolmosesta enää murto-osa siitä esikon maksusta.
---> Ja tuleeko se kolmas edes niin tiuhaan että kaikki kolme ehtii olemaan päiväkodissa samaan aikaan?
- Lomailu? No, ne ketkä rakastavat ja harrastavat lomailua joutuvat tietysti maksamaan extraa siitä huvista koska monet paketit on tosiaan tehty 2+2, tosin nykyään näkee yhä enemmän ja enemmän 2+3 pakettejakin (eli siis max 3 lasta). Mutta me jotka matkustelemma matkailu-autolla nautimme edullisemmin matkailusta ja sosiaalisuudesta ja uusista maisemista. Siinä on kunnon tunnelmaa. Ja onko pakko mennä turistirysiin tai jokaikiseen huvipuistoon ja puuhamaahan ja eläintarhaan? Ja huomattavaa on että kaikki ei edes halua matkustella, krkeintaan mökille mennä.
- Kotityöt? Megapaljonko? En tiedä mitä se megapaljon on jos kerran kotitöitä kolmen lapsen kanssa on. Sekin varmaan edessä silloin kun lapset on ala-asteella ja siitä ylöspäin. Meillä tyttö, poika ja poika ja ulkoilevat paljon, harrastavat jalkapalloa ja muutenkin yritetään elää liikunnallista arkea käyden yhdessä pyöräilemässä jne. Meillä pyörii kone joka toinen päivä ja aina ei silloinkaan. pesen näet valkoiset erikseen, tummat erikseen jne. Meillä kuitenkin ja tuttavapiirissa lapset syö itse ja siististi kun isoja jo ovat joten eivtä sottaa vatteitaan esim ruokaan. Vai mitä se megapaljous tarkoittaa? Hikiset kamppeet menee pesuun reenien jäljiltä, likaiset tietysti myös. Mutta jos vaate on puhdas ei sitä tarvitse muodon vuoksi pestä joka päivä, useasti tuuletuskin riittää. Tässä olisi oppitunnin paikka monelle millä saadaan tekstiilien käyttöikää pidennettyä.
- Vaatteiden periminen? Joo, pojat ei todellakaan peri esikon (tytön) vaatteita. Ekat 4 vuotta perivät suurimman osan koska tytöllä oli aika paljon neutraaleja ja sellaisia jotka meni hyvin pojille, toki oli tyttökamppeitakin mutta myös siis neutraaleja paljon. Sittemmin nuorin poika kyllä perii isonveikan joitakin vaatteita mutta hänellekin ostetaan uutena koska ei ole kivaa olla se joka aina saa muiden vanhat. Mutta nmistä ne sitten ostaa? Varmaan tulee megakalliiksi ostaa stokkalta ym. Meillä ainakin ostetaan sieltä sun täältä, sellaisia jotka miellyttää lapsia että meitä vanhempia, on kohtuuhintaisia ja laadukkaita. Ostan alennusmyynnistä varastoon. Aika hyvin koot täsmää. Ainakaan toistaiseksi kukaan noista ei ole kasvanut yhdessä yössä tai talvessakaan montaa kymmentä senttiä. myös kaveripiirin kesken kierrätetään vaatetta muodollista korvausta vastaan. samaten kirppareilla myydään vanhoja pois jos ei ole tarvetta kierrättää niitä nuoremmille tai tutuille. en ole kokenut että oltais menty konkkaan lasten vaatteiden takia. Eikä niihin edes mene hirveästi rahaa koska meillä ei käytetä burberryä tai timberlandia tai muutakaan kallista. Ja vaatteita on kaapit täynnä.
- Hoitoon saaminen? No, niillä keillä on onni saada lapset isovanhemmille hoitoon, niin ei voi yleistää että jokainen isovanhempi ei halua kolmea lasta hoitoon. On monia jotka ottaa mielellään ja jaksaa hoitaa vielä enemmänkin. Jollette muista niin yhtä lailla he on kasvattaneet teidät ja teidän sisarukset, joten kyllä he osaa ja jaksaa ja pystyy. ja jos ei jaksa niin kai ne osaa sen kertoa. Ja jos ei jaksa kannattaako silloin tyrkyttää sinne hoitoon? Mll:ltä saa edullisesti hoitajia, muista kotitalousvähennys! mei taas ei olla koskaan saatu apua isovanhemmilta, eikä kyllä olla käytettu ulkopuolisia hoitajiakaan. Meille se ei ole ollut ongelma tai syy jättää kolmatta tekemättä; me ollaan saatu tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa ennen lapsia; nyt eletään perhe-elämää ja ihan hyvin tässä menee. Ja esim avioliittoleireillä on lastenhoito järjestettyä; se kun on meillä harrastus. Mutta sekään ei kyllä ole kahdenkeskistä aikaa ;o)
No siinä nyt tuli jotain, meillä siis lapset 8,7 ja 4. Ja meillä oli tarkoituksella hiukan isompi ekäero kakkosen ja kolmosen välillä koska viihdyn työssäni ja halusin nauttia sitten kolmannen vauva-ajasta siten että ei ole muita pikkuisia siinä yhtä lailla vaatimassa osaansa. Ja kyllä mun syliini kolme mahtuu; onhan se keplottelemista, mutta lapsista se tuntui olevan hauskaa änkeä kaikki kolme syliin ;o) Tosin nyt nuo kaks isompaa on jo niin isoja mielestään ettei se syli taida olla ensimmäisenä mielessä :o)
Ai niin ja vielä yksi kohta:
-Säästöt? Meillä ainakaan äitiysloma tai hoitovapaa ei ole kuluttanut säästöjä koska me ollaan perhe! Siis meillä on yhteiset rahat. Se maksaa laskut kellä on rahaa, se ostaa ruokaa kellä on rahaa. Siis noina aikoina se on ollut pääosin mies. Yhtä lailla ollaan säästetty pienistä tuloistamme tuonakin aikana. En käsitä yhtään näitä joilla mies pitää omat rahansa omissa kätköissään ja nainen elättää perhettä ja joutuu työssäoloaikanaan sääsätmään että hän pärjää lapsen kanssa äippäloman ja hoitovapaan ajan. Jotenkin, miten tuollaisella liitolla voi olla mitään tulevaisuutta?
lapsi ei muuten tuonut mitään "ongelmia".
Ongelmia tuli vasta ekassa ultrassa kun näkyi, että tulee se kolmas JA neljäskin samaan aikaan :)
Asunto onneksi on niin suuri että mahtuu, mutta auto meni vaihtoon.
Ruokaa kuluu kaikki se mitä jääkaappiin on ostanut :)
Jos on ollut tarve lähteä esim. ukon kanssa hoitamaan parisuhdetta, niin vanhimmat on ollut muualla (mummu ja vaari) ja pienet kotona hoitajan kanssa. Ja me vanhemmat hotellissa yötä tai sit tultu ajoissa kotiin ja nukuttu lasten kanssa päikkärit seuraavana päivänä :)
Ai niin ja vielä yksi kohta: -Säästöt? Meillä ainakaan äitiysloma tai hoitovapaa ei ole kuluttanut säästöjä koska me ollaan perhe! Siis meillä on yhteiset rahat. Se maksaa laskut kellä on rahaa, se ostaa ruokaa kellä on rahaa. Siis noina aikoina se on ollut pääosin mies. Yhtä lailla ollaan säästetty pienistä tuloistamme tuonakin aikana. En käsitä yhtään näitä joilla mies pitää omat rahansa omissa kätköissään ja nainen elättää perhettä ja joutuu työssäoloaikanaan sääsätmään että hän pärjää lapsen kanssa äippäloman ja hoitovapaan ajan. Jotenkin, miten tuollaisella liitolla voi olla mitään tulevaisuutta?
Meidän PERHEEN YHTEISET säästöt tietenkin hupenivat kun olin äitiyslomalla/hoitovapaalla. Toki jos miehellä on iso palkka niin eihän silloin mitkään hoitovapaat mitään merkkaa mutta meillä ne kyllä merkitsee. Erityisesti jos sattuu tulemaan muitakin isoja laskuja just silloin. Meillä on tod muuten yhteiset rahat.
Isovanhemmille emme lykkääkään lapsia hoitoon. MIksi ihmeessä piti vetää se johtopäätös???? Koska eivät kolmea lasta jaksa niin sitten heitä ei sinne laiteta. PISTE. Jos teillä on paremmat oltavat niin miksi sitä pitää kehua? Tuskinpa kaikilla kuitenkaan näin hyvin on. Luulisi olevan ihan faktaa että 2 lasta saa helpommin hoitoon kuin 3. Paitsi tietty AV:lla.
Kolmanneksi: MLL ei toimi meidän paikkakunnalla, kuten ei mikään muukaan "lastenhoitorinki". Ei kai ole tarvetta koska useimmilla on juuri isovanhempia hoitajina yms.
- Autoon kömpiminen on hankalaa, istuimet mahtuvat juuri ja juuri takapenkille ja turvavöiden kiinnittäminen on vaikeaa.
- Matkailemme aika paljon, ja ennen emme aina varanneet majoitusta etukäteen vaan menimme autolla mihin huvitti ja sitten etsimme majapaikan. Viidelle se ei ole helppoa, siksi nykyään täytyy suunnitella tarkemmin. Matkailu on nyt myös kalliimpaa.
- Lähteminen on hitaampaa.
- Kolmea mekään emme saa hoitoon, mutta kaksikin olivat ehkä kerran vuodessa hoidossa, joten ei suurta muutosta entiseen.
Sen sijaan kotitöiden lisääntyminen, kasvaneet menot tai lisääntyneet riidat ei meillä ole näkyneet. Lasten riitelyn kohdalta päinvastoin, se on vähentynyt, kun isommat leikkivät välillä keskenään, välillä leikittävät pienintä. Ennen leikkivät - ja tappelivat - keskenään koko ajan aamusta iltaan.
siitä että aiotaanko me yksin täyttää tämä maa. Kaksi on normi ja kolmas rikkoo sen joten varaudu että sitä vastaan protestoidaan.
Kertokaa lisää kokeneemmat!