Lue keskustelun säännöt.
Jaksaisitteko tälläistä elämää?
15.06.2009 |
Olen ollut mieheni kanssa 10vuotta. Viime vuodet ovat menneet sellaisiksi että mies suuttuu todella herkästi pienistäkin asioista, kaikki on aina MINUN syytäni mistä riidat ikinä koskevatkaan ja häntä on AINA kohdeltu kaltoin eikä hän suostu edes ajattelemaan että hänessäkin voisi olla jotain vikaa. Eilen hän suuttui siitä että vaistomaisesti autossa kun hän veti kurvit niin tiukoiksi että lensimme takapenkillä lasten kanssa päin toista ovea karjaisin että nnyt sitten vähä loivempia mutkia kiitos. Pysäytti auton ja lähti kävelemään. Kotona hän alkoi yöllä TAAS kuten joka ikinen kerta nykyään kyselemään haluatko eroon minusta, olenko löytänyt netistä jonkun uuden ihanuuden ja kertoi TAAS selanneensa sivuhistorian koneestani ja oli kuulemma löytänyt yhtä sun toista epäilyttävää. Lopuksi sanoi ettei varmaan tule enää huomenna töiden jälkeen koiin ja ettemme tule menemään suunnittelevallemme lomalle lasten kanssa tai ylipäänsä minnekkään.
Hän odottaa AINA että minä alan tehdä sovintoa ja nuoleskelemaan ja anomaan häntä jäämään, mutta en enää välttämättä jaksaisi. Seuraavissa riidoissa tullaan aina ja yhä uudestaan käsittelemään samat asiat jotka jo tuhanteen kertaan on puitu. Ja siis minä olen aina se joka teen kaiken väärin jne...
Jaksaisitteko te? Meillä on muuten hauskaa yhdessä ja rakastan kyllä miestäni, en vain jaksaisi näitä lapsellisia syytösleikkejä enempää :(
Kommentit (28)
Kuinka kertoa lapsille, kuinka osaa elää ilman kumppania jota kuitenkin ikävöisin todella paljon?
Kuinka miestä pystyisi muuttamaan, vai pystyykö?
Luovutanko vain näin helposti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lä ana sen päästä niskan päälle.
jos mies sanoo ettei lähdetä lomalle, niin sano, että "selvä, ei kai tuommoisen ärmätin kanssa kukaan jaksais lomaillakaan" varaat itse perheliput junalla vaikka lähimpään huvipuistokaupunkiin ja olette keskenänne lasten kanssa siellä pari yötä. ihan vain vaikka ukkos kiusaksi. sitten huomaa ettei uhkailut auta ainakaan lomaasioissa. pikuhiljaa laajennat repertuaaria. jos lähtee autosta niin anna kävellä kotiin, ja aja itse autoa. (tietty vaati sen ajokortin) jos sanoo niistä selaushistorioista ym. niin poista ne aina kun oot käyny koneella, ihan vaan vaikka kiusaksi, äläkä oo tietävinääs. sano miehelles, että ottaa tyynyn kauniiseen käteen ja menee sohvalle koisimaan, kun ei jaksais joka ilta kuunnella samoja syytöksiä. sano että jos tuollainen kiusa ja stalkkerointi jatkuu, niin voit etsiäkkin jonkun uuden. käytä käänteispsykologiaa ja huumoria. ala itekki syyttelemään jostain lapsellisista asioista.
mutta ennen eropäätöstä haluaisin neuvoa että kannattaa mennä parisuhdeneuvojalle (esim kirkon).
Siitä on oikeasti apua.
Anna miehelle vaihtoehto; sano että haluaisit olla hänen kanssaan muttet tällaisessa suhteessa.
Sano että olet valmis tekemään töitä suhteenne eteen jos hänkin on mutta jos hän ei tule vastaan asiassa niin sinulta loppuu voimat.
Parisuhdeneuvonnassa meille aukeni moooonta kipeää asiaa ja opimme ymmärtämään toisiamme paremmin. Kävimme 6kk säännöllisesti juttelemassa.
Nyt siitä on 1,5v takana ja meillä on kummallakin hyvä ja rakastettu olo ja vanhat riitakaavat on jääneet pois.
Onko vuosien varrella sattunut jotain, mikä on kolaissut miehesi itsetuntoa pahasti? Työttömyys, terveysongelmat...? Onko miehesi muuttunut fyysisesti "huonompaan suuntaan" ja sinä säilynyt ennallasi?
Viestisi kielii selvästi miehesi epävarmuudesta. Niin kauan kun hän on epävarma itsestään, heijastuu se syytöksinä sinuun. Tiedän kokemuksesta!
Jos sinulla on voimia ja halua paikata suhdettanne, olisi ehkä hyvä avata keskustelu ko. aiheesta. Kirjoita vaikka pitkä kirje tunteistasi ja havainnoistasi ilman syytöksiä. Ehkä se auttaa aloittamaan keskustelun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten ei omanikaan. Kaikki sympatiapisteet sulle, meillä on ihan samanlaisia tilanteita. Oon alkanu sanomaan suoraan mitä ajattelen miehen kiukuttelusta. Hän jatkaa kiukutteluaan, mutta usein parin tunnin päästä lepyttyään myöntää olleensa väärässä. Tämä on jo edistystä.
Silti olen varma, ettei tämä avioliitto tule kestämään kovin montaa vuotta. Mieheni ei ole aikuinen eikä hänestä luultavasti sellaista tule, koska hän ei näe omaa toimintaansa mitenkään kummallisena.
Meillä ei ole enää vauvaa, nuorin on jo kolme.
Seksiä kyllä harrastetaan useinkin, nyt vaan ei kiinnosta taas hetkeen tämän typerän riidan jälkeen. Lähetin miehelle viestin että miksi se olen aina minä jossa on pelkästään kaikki viat, etkö voisi joskus miettiä miltä minusta tuntuu... mies vastaa että myönnänkö sanoneeni niin ja niin ja että ajattelinko miltä HÄNESTÄ tuntui sanoessani niin ja niin ... laitoin takaisin että MYÖNNÄN sanoneeni niin ja anteeksi siitä. mies ei enää vastaa. Syy miksi viestittelimme on se että hän ei voi töissä soittaa ja halusin kuitenkin tietää onko hän tulossa kotiin vai ei, en kuitenkaan tiedä nyt vieläkään onko. Olen niin henkisesti väsynyt, haluaisin jatkaa kuten ennen ,ilman riitoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä helvetti aina myönnä ja myönny!!!
tuohan on just sitä miten se mies sua pyörittää. sit lähettelet itse anteeksiherraanteeksi-tekstareita, vaikka miehes on aloittanut riidat. sano ettei ole myöntämistä, etkä enää myönnä mitään tai anteeksipyytele, kun ei oo sun asia. Miehes saa joskus pyytää anteeksi ja liehitellä sinua. Lähe nyt sinne lomalles lasten kanssa ja samapa tuo tuleeko se ukkos kotiin vai ei. pakkaa kamat ja menkää johonkin pariksi päiväksi. tommonen "en tule kotiin"-on just sitä lapselista-teinimäistä uhkailua, johon ei kenenkään fiksu aikuisen naisen kannata lähteä mukaan. sullakin noin isot lapset, niin pärjäät itsekseski muutaman päivän. anna sen ukkos miettiä ja kattoa miten pärjää ilman sinua/teitä.
Minustakin kuulostaa siltä, että miehesi on epävarma sinusta. Ei se nyt ihan normaalia ole, että noin monen yhdessä olo vuoden jälkeen epäilee koko ajan sinun lähtevän. Mulla on kanssa mies, joka on epävarma musta ja suhteesta ja se voi aiheuttaa mitä ihmeellisempää käytöstä välillä. Toisaalta nyt kun olen tajunnut mistä koko hommassa on kyse, osaan olla lisäämättä mieheni epävarmuutta, jolloin asiat sujuvat paljon paremmin.
En halua millään tavalla puolustaa miehesi käytöstä (se on mielestäni lapsellista ja epäkypsää), mutta fakta on se, että miehesi käytöstä et voi muuttaa, omaasi sen sijaan voit. Nyt kertomasi perusteella kuulosti siltä, että sillä on teidän perheessä väliä kuka pyytää anteeksi ja kuka on oikeassa. Mutta onko sillä oikeasti? Eikö tärkeämpää ole se, että kaikilla on hyvä olla ja riidat ei pitkity turhaan? En tarkoita nyt sitä, että sen pitäisi aina olla sinä, joka pyytää anteeksi ja antaa periksi, mutta voisit mennä ainakin välillä miestäsi puolitiehen vastaan. Miehesikin saattaisi taipua, kun huomaisi että niinkin voi käyttäytyä.
Minusta kuulostaa siltä, että teillä molemmilla on jostain syystä paha olla. En mitenkään halua väheksyä ap:n kokemuksia, mutta luultavasti miehelläsikin on paha olla. Voi johtua ihan vaikka jostain väärinkäsityksistä, että molemmat koette tulleenne kohdelluksi väärin. Miehesi saattaa esim. kokea, että tiuskit hänelle koko ajan (vaikka et siis tarkottaisi tiuskia vaan puhuisit omasta mielestä aina ystävällisesti). Tai jotenkin muuten mies kokee oikeasti sinun tekevän väärin. Kokemuksesta tiedän, että sitä hirveän helposti tulkitsee toista väärin ja ottaa itseensä asioita, joita toinen ei ole todellakaan tarkoittanut.
Neuvoni on, että älä ainakaan uhkaile erolla, luultavasti se vaan pahentaa tilannetta. Joko yrität saada asiat kuntoon ja panostat kunnolla suhteeseen (eiköhän se mies seuraa sun esimerkkiä, kun et yritä pakottaa mihinkään, et syyttele etkä vaadi miestäsi muuttumaan vaan lähdette yhdessä pohtimaan, että missä menee vikaan, vastuu on kuitenkin teillä molemmilla) tai sitten eroat. Uskon kuitenkin, että voitte päästä tästä yli ja keskittyä siihen iloon ja rakkauteen jota suhteessanne on. Paljon tsemppiä siis!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakottaisin sen käymään pariterapiassa.
ensin pitkä kuvaus ankeasta perhetilanteesta ja sitten loppukaneetti:
"Meillä on muuten hauskaa yhdessä ja rakastan kyllä miestäni, en vain jaksaisi näitä lapsellisia syytösleikkejä enempää :("
Miten voi olla muuten hauskaa, jos mies suuttuu pienistä ja syyttelee?
Minusta tuntuu siltä, että olette juuttuneet johonkin kaavaan, ettekä enää osaa tehdä muuta. Jossain ketjussa puhuttiin prosessikaavasta (tms), jossa puretaan riitaan johtaneet ja riidan tapahtumat ihan "kuivasti", syitä miettimättä. Ensin mietitään mitä tapahtuu, sitten vasta miksi. Tulin ajatelleeksi, että tuollaisesta analyysista voisi olla paljon apua.
Miehesi vaikuttaa marttyyrilta, kerjää huomiota ja sääliä. Näetkö, että hänen tunteillaan olisi mitään pohjaa? Varmuuden vuoksi: en syytä mistään, kysyn asiallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tietooni tulleet tuollaiset pakotetut pariterapiat on mennyt ihan harakoille ja riitaisa ero on tullut kaikesta huolimatta ja eräässä tapauksessa kävivät kolmatta kertaa ja isäntä häippäsi kesken istunnon eikä koskaan palannut enää terapiaan (jatkoivat onnetonta avioliittoaan kyllä, kun lapsia on 4) Jos ei yhdessä voida päättää terapiaan hakeutumisesta ei sinne kannata mennä (vrt. alkoholisti/nisti hakeutuu hoitoon jonkun muun halusta...)
Pakottaisin sen käymään pariterapiassa.
Se unohtui äsken sanoa, että miehelläsi saattaa olla ongelmia käsitellä negatiivisia tunteita (esim. pettymystä, vihaa, kritiikkiä) ja siksi hermostuu helposti kaikesta, jonka kokee itseensä kohdistuvaksi arvosteluksi.
Tuommoisessa kertomasi autoesimerkin kohdalla voisit kokeilla esim. sitä, että alat kielellistää miehen toimintaa (kuten pienille lapsille tehdään.) Voisit esim. sanoa "taisit suuttua siitä, kun me säikähdettiin niin pahasti" tai "tuntuiko susta pahalta, kun mä säikähtyneenä korotin sulle ääntäni?" Mä oon "opettanut" mun miehen käsittelemään tunteitaan tämmöisillä lausahduksilla ja nykyään sujuu paljon helpommin, kun mies tunnistaa itse omia tunteitaan ja tietää, että mä hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on. Huonoa käytöstä mä en tietenkään siedä. Mutta jos meille kävisi tuollainen kertomasi episodi, niin luultavasti pyytäisin anteeksi sitä, että säikähdyksissäni korotin ääntä ja mies pyytäisi anteeksi sitä, että hermostui. (Toisaalta me on opittu käsittelemään asioita paremmin itse siinä tilanteessa, joten tuskin menisi tuohon asti.)
Mieti myös tarkkaan, mitä pyydät anteeksi, jos lähettelet miehelle viestejä. Sinun ei kuulu ottaa vastuuta koko tilanteesta ja pyydellä miestäsi kotiin. Tarkoitin sillä puolitiehen vastaan menolla, että pyydät anteeksi omaa osuuttasi. (Kuten sitä, että korotit miehelle ääntä säikähtäneenä.) Se ei ole oikein, jos mies esittää marttyyriä ja saa sinut sillä tavalla toimimaan kuten hän haluaa. Sellaiseen ei pidä mennä mukaan.
13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimittäin isääni. En tajua, miten ihmeessä on jaksanut. Fakta on, että miehesi ei sinusta eroa vaikka sillä uhkaileekin. Kauanko jaksat tuollaista kyttäämistä ja lapsellista kiukuttelua aikuiselta puolisoltasi? Suosittelen, että katselet elämääsi eteenpäin. Pääsisit paljon helpommalla, jos antaisit periksi. Ja paljon onnellisemmaksi tulisit, jos löytäisit aikuisen tasavertaisen puolison itsellesi.
älä helvetti aina myönnä ja myönny!!! tuohan on just sitä miten se mies sua pyörittää. sit lähettelet itse anteeksiherraanteeksi-tekstareita, vaikka miehes on aloittanut riidat. sano ettei ole myöntämistä, etkä enää myönnä mitään tai anteeksipyytele, kun ei oo sun asia. Miehes saa joskus pyytää anteeksi ja liehitellä sinua. Lähe nyt sinne lomalles lasten kanssa ja samapa tuo tuleeko se ukkos kotiin vai ei. pakkaa kamat ja menkää johonkin pariksi päiväksi. tommonen "en tule kotiin"-on just sitä lapselista-teinimäistä uhkailua, johon ei kenenkään fiksu aikuisen naisen kannata lähteä mukaan. sullakin noin isot lapset, niin pärjäät itsekseski muutaman päivän. anna sen ukkos miettiä ja kattoa miten pärjää ilman sinua/teitä.
juuri... lähde pariksi päiväksi johonkin lasten kanssa, vaikka sukulpoimaan. voit sanoa miehellesikin, että kun ei kerta yhdessä lähdetä lomalle, niin taidan lähteä lasten kanssa, ettei mene ihan koko kesä tapellessa.
jos tekee tiukkaa lähteä, niin saat sen tarmon, kun pakkaat ja sovit majapaikasta ym ja varaat liput. kyllä sinä osaat ja pärjäät ilman miestäsikin. ja se tekee hyvää teille vähän saada tuulettaa ajatuksia puolin ja toisin. ei sulla vielä ole niin voimat menneet, ettet jaksaisi. anna miehesi miettiä ja anna sen myös ymmärtää se, ettet hyväksy hänen käytöstään tai sitä miten sinua kohdellaan. Miehesi "minä-minä" käytöksen on loputtava ja tuollaisen lapsellisen syyttelyn ja toisaalta taas sinun nöyristelyn ja miehesi hyysäämisen. ala itsekin laskemaan 10 ennen ku puhut mitään, puhu kuin "lapselle", älä nalkuta tai korota ääntäsi, mutta puhu asiaa! ei saa alkaa pokkuroimaan ja anteeksi pyytelemään.
Alkoi itkettämään enemmän kun luki näitä viestejä. Olette kaikki oikeassa, olen alistettu ja myöntelen siksi miestäni koko ajan etten jäisi yksin. Tuntuu kamalalta :`(.
Olemme miehen kanssa viestitelleet nyt koko aamun, minä myöntelen ja mies syyttelee. lopuksi kysyin että tällä kertaako ei taaskaan kuitenkaan erota, mies vastaa että vituttaa saatanasti mutta katotaan mitä tuleman pitää . Siis oikeasti, minäkö tämän sain taas aikaan :`(, onko tämä asia´ihan oikeasti näin vakava että nyt mietin ihan oikeasti että sanonko miehelle että mene vaan jonnekkin muualle yöksi. Mitä kertoisin lapsille? Hävetti eilen niin paljon ku vanhin poikani aneli isäänsä palaamaan autoon keskellä kylää kun suuttui siitä tiuskaisustani, minä olisin halunnut miehen kävelevän kotiin mutta poikani sai miehen palaamaan autoon. eikö kuulosta uskomattoman naurettavalta?Tälläistä minä olen kestänyt nämä viimeisimmät vuodet ...
Mies ei mihinkään terapiaan lähtisi, itse sanoin hänelle hakevani itselleni apua koska alan seota näiden syytösten alla. Mies juo viikonloppuisin muutaman kaljan, se pelottaa minua hirveästi koska liika humala saa hänet aina väkivaltaiseksi, yritän olla tuolloin aina näkymätön, tätä tapahtuu vain pari kertaa vuodessa, en anna hänen juoda itseään humalaan asti ja se on vielä hyvin pätenyt meillä.
Mies on uhkaillut erolla myös koliikkilapsen aikana kun en kaikesta yövalvomisesta jaksanut enää tyydyttää häntä joka yö, lupasin ja vannoin antavani hänelle enemmän seksiä siitä lähtien.
Meinaan kuolla häpeästä kirjoittaessani tätä teille, näenhän kirjoittamastani itsekkin ettei tämä ole kulissien takana enää tervettä, mistä minulla sitten piisaa rakkaustunteita miestä kohtaan?
kuin omani, mutta luettuani viimeisimmän viestisi, menin kyllä aika sanattomaksi. Kuulostaa siltä, että olet ihan alistettuna parisuhteessanne ja mies käyttää koko ajan henkistä väkivaltaa pitääkseen sinut aisoissa.
Ota ero, jos et saa miestä terapiaan.
Meinaan kuolla häpeästä kirjoittaessani tätä teille, näenhän kirjoittamastani itsekkin ettei tämä ole kulissien takana enää tervettä, mistä minulla sitten piisaa rakkaustunteita miestä kohtaan?
Sanon samaa kuin muut tässä. Lähde nyt alkuun joksikin aikaa pois ja älä tule takasin, jos mies ei ala yhtään myöntää, että hänessä on vikaa. Ja lupaa tulle sun kanssa johonkin avioliittoleirille vaikka.
Poika joutui anelemaan isäänsä... Tajuatko, miten traumaattisia tuollaiset jutut ovat lapsille? Itse olen joutunut monen monta vuotta terapiassa puimaan juuri tuollaisia juttuja oman lapsuuteni perhehelvettiin liittyen.
Nyt lähdet, jos et itsestäsi välitä, välitä lapsistasi! Lapsuus tuollaisen isän kanssa on HUOMATTAVASTI pahempaa kuin ilman isää. Säälittää tuo poikasi. Miehesi on kyllä aika kuspää, itsekäs ja lapsellinen. Et kuitenkaan voi häntä muuttaa, etkä pakottaa kasvamaan. Voit vain huolehtia itsestäsi ja lapsistasi. Tee jotain. Nyt.
mulla oli ihan samanlainen mies. jaksoin sitä 12 vuotta ja se paheni koko ajan. valitettavasti tosin asia ei eron jälkeen helpota, mutta positiivista on se, ettei tartte katsoa tuollaista äijää kotona eli en ole eroa katunut.