Hankalat sisarussuhteet. Miten niiden kanssa pärjää??

En olisi uskonut täällä olevan näin luokatonta kommenointia.

Yleensä sitä paremmin toimeen tullaan, jos toista ei näe kovin usein. Harvemmin kun tapaa, on paljon enemmän kerrottavaa.

Aikuisen viileät välit ovat ainoa keino tuossa tilanteessa. Eli turha edes hakea läheisyyttä, kun ei sitä ole.

Annoin ehkä viestistäni kuvan, ettemme ole läheisiä mutta asia ei ole niin. Olemme hyvin paljon tekemisissä ja viihdymme toistemme seurassa, olemme läheisiä. Ongelmana vain on se, että ajoittain sisarukseni on hyvin hankala kuten edellä kuvailin. Ehkä tämä tosiaan kuulostaa ristiriitaiselta, ja sitä se onkin.



Olen pyrkinyt suhtautumaan aikuisen viileästi näihin aikuisen sisarukseni "kiukkuihin ja oikkuihin" mutta ei sitä aina jaksa. En halua kuitenkaan välejä katkaista missään nimessä en todellakaan, koska tämä henkilö on minulle hyvin tärkeä ja rakas. Tämä on vain välillä hyvin kuluttavaa ja raivostuttavaa. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

ei ole järkevää nyhjätä aikuisena kylki kyljessä. Ja takuulla sinulla on omat oikkusi ja kiukkusi, joille olet tasan yhtä sokea.



Kovin lapsellista ajatella, että pitää joko olla "läheinen" ja jauhaa niitä lapsuudenperheen asioita tai sitten katkaista välit. Siinä välimaastossa on se oikea aikuinen etäisyys.

Ja kyllä, minullakin on omat oikkuni ja kiukkuni, jokaisella meillä on. Ja pyrin kyllä näkemään omat sanani ja tekoni realistisesti, en mielestäni ole sokea itseni suhteen.



Enkä ajattele niin että mitään lapsuuskodin juttuja tulee jauhaa yhtäjaksoisesti tai toisena äärivaihtoehtona katkaista välit. Tuo välien katkaisemiskommentti meni kyllä vähän ohi aiheen (siis kun itse sen kirjoitin), ei oikeastaan liittynyt tähän mitenkään. Usein vain täällä sanotaan, että jos suhde a:n ja B:n välillä on ajoittain mutkikas tai kommunikointi ei aina pelaa, niin on parempi antaa olla eli olla mahdollisimman vähän tekemisissä. Haluan kuitenkin säilyttää yhteyteni sisarukseeni.



Ja ei, en koe tarvetta nyhjätä kylki kyljessä. En todellakaan! Minun kohdallani lapsuudenperheen sisäinen läheisyys tarkoittaa sitä, että olemme aika paljon tekemisissä, jaamme asioita ja välitämme toisistamme.



Ja kyllä, aikuisten välinen asiallinen kanssakäyminen olisi juuri se, mitä sisarussuhteeltani haluaisin. Tämä vain ei näytä oikein olevan mahdollista, harmi kyllä. Sisaruksellani on taustalla psyykkistä sairastumista, mikä osaltaan selittää hänen käytöstään. En vain halunnut aloituksessani korostaa tätä sairaus-aspektia.



Kirjoitin aloitukseni, koska halusin kuulla, mikäli täällä on joku toinenkin jolla tämä aikuisten välinen sisarussuhde ei jostain syystä toimi halutulla tavalla tai ole sellainen kuin toivoisi sen olevan.



ap

Vanhasta tottumuksesta?



Ja jos se kerran ei onnistu, niin se ei onnistu. En tajua, miksi sen pitäisi väkisin onnistua.



Minun sisareni on ihan kuin sinä. Vänkää ja vänkää siihen lähelle, vaikken haluaisi. Tunkee väkisin, jos en jaa asioitani. Pahimmillaan penkoo komerot ja lukee postit!



Miksi ihmeessä pitää väkisin olla "läheinen"? Eikö sinulla ole omaa elämää??

En pengo posteja enkä vänkää ja vänkää väkisin. En tungettele sisarukseni elämään. Pidämme molemmat toisiimme aktiivisesti yhteyttä koska HALUAMME. Ehkä tätä on vaikea ymmärtää. Meillä on myös hyviä hetkiä, paljon enemmän kuin huonoja, mutta välillä on kyllä myös hankalaa. Kannan sisaruksestani huolta koska hän on psyykkisesti sairas ja sen vuoksi osaltaan hankala. Hän haluaa pitää yhteyttä minuun mutta purkaa myös paljon tunteitaan kohdistaen ne minuun, läheiseensä. Ymmärrän mielestäni paljon ja olen tukena, mutta välillä siinä on jaksamista niin minulla, hänellä itsellään kuin kaikilla muillakin läheisillä.



Minusta on loukkaavaa, että täällä aletaan heti mitään asioista tietämättä syytellä ja osoittaa sormella tungettelijaksi. Minulla on oma elämä, jonka yksi osa-alue on ihmissuhteet. Sisarussuhde on yksi ihmissuhteistani. En ole väkisin läheinen kenenkään kanssa.



ap

Eli mun sisarukset aina ilkamoi sillä, että taas toi valittaa. Ja mulle ei oo tähän ikään mennessä selvinnyt, että mikä siinä on niin riemullista, kun minut saadaan leimattua valittajaksi.



Minä taas näen asian niin, että sisaruksille ei voi puhua yhtään mistään ongelmista, joita tietenkin kaikilla joskus on. Mutta en voi edes kuvitella miten ottaisin mitään oikeita ongelmia esille, kun mut haukutaan valittajaksi jo siitä, jos satun mainitsemaan, että tulipa ostettua turhan pienet kengät itselle.



Ja siitä sitten syntyy kierre, että minä pidän ongelmat sisälläni, sisaruksilla ei oo niistä mitään tajua, ja sitten olen katkera siitä, kun en saa toisilta tukea ongelmissani.



Mutta ei se pelkästään huono asia ole, sillä näin musta on kasvanut pärjääjä ja itsenäinen. Huonoa on sitten tuo aina kasvava katkeruus ja inho sisaruksia kohtaan.

Ehkäpä sisarukseni kokee jotain tuon tapaista kuin sinäkin, että kokee muiden leimanneen hänet. Mielestäni yritämme kyllä pikemminkin tukea ja ymmärtää. Mutta voisin kuvitella, että samalta hänestä varmaan tuntuu, koska käyttäytyy ajoittain läheisiään kohtaan katkerasti. Tämä on vain niin ristiriitaista, koska välillä kaikki sujuu mainiosti eikä mitään ongelmaa ole, ja yhtä-äkkiä tilanne on kääntynytkin aivan päälaelleen eikä mikään ole hyvin. Ilmeisesti kun sisällä tuntuu pahalta niin se on pakko purkaa johonkin ja löytää syy sille jostakin.



Olen pitkään ollut sisareni tukena, auttanut, kuunnellut ja yrittänyt ymmärtää häntä. Joskus on mielestäni kuitenkin sekä itsensä että toisen tähden oltava "itsekäs" ja kertoa oma mielipiteensä asioista. Tuntuu väärältä tulla sisarukseni osalta syytetyksi ymmärtämättömyydestä jne kun oikeasti haluaisi että toinen voisi paremmin.



Ehkä tämä Vauva-palsta oli hieman väärä paikka näille pohdinnoilleni. Taidan tosiaan olla väsynyt olemaan ainaisessa ymmärtäjän roolissa. Täytyy varmaan alkaa kirjoittamaan pöäiväkirjaa, koska tämä selvensi jo paljon kun joutui perustelemaan omia kirjoituksiaan.



T: Ap taas

kun juntti leikkii psykologia.

Kun et ymmärrä, että psykologin ja läheisen rooli aika erkaneva. Ei Ap leiki mitään kotipsykologia, yrittää vain antaa lämmintä tukea läheiselleen. Sitä kutsutaan lähimmäisenrakkaudeksi. Sinulle ilmeisesti vieras käsite.

oikukkaaksi mt-ongelmaiseksi? Ei kuulosta minusta lähimmäisenrakkaudelta.

tekemisissä. Olen siitä erittäin masentunut, muita sisaruksia kun ei ole. Ei auta muuta kuin tyytyä tähän osaan. Eli olisin onnellinen jo noistakin väleistä. Mutta tsemppiä joka tapauksessa! Ja ehdotan suoraa keskustelua aiheesta sisaren kanssa.

Itse katkaisin välit veljeeni, koska syyttää minua kaikesta lapsuudesta saakka olevista asioista. Kiistää taas kaikki omat virheensä.

Eipä tulisi mieleenikään alkaa haukkumaan mt-ongelmien vuoksi, ne on kuules aika raskas taakka kantaa. Ihan omaa oloani olen tässä purkanut. Kiitos kovasti parista ystävällisestä kommentista! Muut sitten olivatkin mitä olivat,suurimmalla osalla tähän ketjuun vastanneista ei taida olla käsitystä lähimmäisen rakkaudesta tai vaikeuksissa tukemisesta, ymmärrystä ihmissuhteiden ja elämän monisäikeisyydestä.



Nyt lopetan tämän kirjottamisen. En kommentoi enää.