Vauva nyt tai ei koskaan?

tuli sellainen kuva että ehkei kannata hankkia sitä kolmatta. Nauti näistä mitä on, ja unohda 'oma vauva'. Sillä kyllä sitä TYÖTÄ siitä on, kaiken muun päälle. Ja kun et ehkä tykkää siitä (listasi mukaan), niin se kuormittaa arkea turhaan.



Minun kantani on EI LASTA.





TV.4'n lapsen äiti (0v-13v)

onpa listat.Mutta varsin realistiset totta tosiaan. Miinuksia on paljon ja niistä huokuu "jotain" mitä en osaa määritellä.

Plussia on kyllä,mutta ihan oikeasti riittääkö ne kumoamaan miinukset.Pelkkä se,että haluan olla raskaana,haluan vauvan ei ole hyvä syy tehdä sitä.

Mulla on hiukan sama juttu.Mä haluan vauvan-kuumeilua on ollut jo viitisen vuotta ja koko ajan kasvaa.Tilanne meillä eroaa mm. iän puolesta- ollaan 33v. molemmat.Lapsia on kaksi poikaa 6 ja 8vuotiaat. Nuorempi on erityislapsi,mutta ei kuitenkaan "liian paha". Lääkärit eivät suosittele lämpimästi uutta raskautta,ovat huolissaan mun terveydestä.Mutta eihän tää olekaan "järkikysymys" ;D

Jos kaikki on vastaan (ja se jotenkin listasta huokuu)niin en alkaisi riskeeraamaan tulevaisuutta.

Tosi helppoa on toista tässä opastaa kun itse tekee just toisin päin...

Miten vaan päätätte, tsemppiä :)

-M.-

.. nauttia juuri nyt näistä kahdesta, kun kolmas vaan vie kaikki ajatukset. Niin - sitä työmäärää ehkä pelkään eniten. Mies väittää etten ole lainkaan perhekeskeinen ja se voi jopa pitää paikkaansa. En tiedä miten tälläinen vauvakuume vaan voi iskeä ja miten tästä pääsisi järjellä yli?

Fiksuja puhut, mutta tunne sanoo huutavasti muuta.

.. tarttis varmaan ottaa joku nimimerkki.



Niin, jotenkin kun luen itsekin listoja niin en taitaisi muuta voida suositella kuin että ei lasta. Pelkään työmäärää ja pelkään että tulisi vaikeuksia. Mutta kolmashan voisi olla hyvinkin terve ja helppo.



Mulla on tämä ajatus mennyt vuoristorataa viimeiset 5 vuotta. Nyt kun ikää on 35 (eli mahd. lapsen synnyttyä vähintään 36 v) on tullut vaan pakkomielle siitä että nyt tai ei koskaan. Yli 37 v en enää uskaltaisi yrittää -ehkä.



Mulle vain vanhempani ovat vihjanneet että en ehkä jaksaisi kolmatta. Koko muu tuttavapiiri ihmettelee miksei meillä voisi olla kolmatta? Ulkoisesti kukaan muu ei varmaan ole nähnyt meidän/mun vaikeuksia jaksamisessa.



Olisipa hauska nähdä teidän muiden -/+ -listoja. Pyöriikö samanlaiset asiat päässä vai ihan toisenlaiset?



Kiitos tsemppauksesta ja tsemppiä myös sulle M! :)

tosi hienoa että analysoit noin rehellisesti varsinkin tuota miinuslistaa!Sinä et ainakaan sorru tyypilliseen vauvakuumeisen ruusunpunaisten lasien läpi katseluun :)

MUTTA...päätös on vaikea.

kaikkea ei voi tosin mitata rahalla,tai työmäärällä,minä uskon että sydämenääneen on lopulta luottaminen,jos tuntee todella tarvetta siihen.Voin omasta kohdasta sanoa,että niin kauan en saanut rauhaa kun tunsin että selkeästi vielä joku PUUTTUU mun katraasta.Se oli kamalaa,ja vaati toimia,vaikkei silloinen mies todella ollutkaan innoissaan asiasta.

Sinällään en mieti samoja juttuja,minulla ollut helpot ja suht terveet lapset,mutta se lapsimäärä kumminkin... ;)

Minun vanhin lapsi on muuten pian 17v,ja perheessä siis myöhäis ja varhaisteiniä sekä uhmaikäistä,vauva....kaikilla omat jutut,MUTTA eipähän ole ainakaan tasapaksua elämää,ei TODELLAKAAN (hyvässä ja pahassa)

Tsemppii pohdintoihin!!!!

Sellainen olo minullakin on, että jotain puuttuu.. selittämätön ja tuskallinen olo. Loppuenlopuksi ne ensimmäiset ihanat ja raskaat vuodet ovat aika lyhyt aika elämästä, meillä ollut se 5 vuotta. Jos sen jälkeen sitten kestää ajatukset, että omia lapsia ei enää tule ja tyytyy odottelemaan lapsenlapsia.. Kuinka monta lasta sinulla on?

Miinukset

-Oma terveys ei juuri nyt kestä,mutta lääkärin mukaan en tule raskaaksi jos olen liian huonokuntoinen

-Kunto raskauden jälkeen,palautuuko se edes tähän mitä se nyt on?

-tykkään nukkua,vauvan kanssa ei nukuta

-Omat harrastukset ovat näpertelyä,jääkö sille aikaa?

-Taloudellinen tilanne.Mies työtön,mä työkyvyttömyyseläkkeellä.Nyt pärjätään,mutta entäs vielä yksi suu?

-Mulla on voimakas lääkitys,onko vauva varmasti terve.En jaksaisi/pystyisi hoitamaan vaikeasti sairasta lasta enkä halua kasata miehelle liikaa.Hän joutuu jo nyt hoitamaan lapset ja minut sekä kodin.



Plussat

-Lapset ovat jo isoja,voisivat auttaa

-Mä haluan,olen halunut jo monta vuotta,mutta ei ole ollut mahdollisuutta

-Siinähän se kolmas menisi,voisi keskittyä vauvaan paremmin kun sisarukset ovat isoja



Mulla ei oikein nyt lähde tää listojen teko. Tiedän vain,että mulla on hirveä tarve saada vauva. Miehen kanssa ollaan puhuttu ja hänellekin se sopisi. Oma isäni olisi varmasti vastaan,jos tietäisi suunnitelmat :) Hän pelkää kovasti mun terveyden puolesta. Olisi ihanaa olla raskaana kun omat ja miehen vanhemmat on lähellä. Kaksi edellistä raskautta oltiin matkojen päässä, joten haluaisin kokea "yhteisraskauden" anopin ja äidin kanssa :) Haluaisin yrittää imettämistä. Se ei ole onnistunut viime kerroilla lainkaan. Haluaisin synnyttää "oikeasti". Mun synnytykset ovat olleet älyn helppoja, kuin olis aivastanut ja kas, siinähän se vauva onkin...(tyhmää ,tiedän, haluta tuntea synnytystuskat,mutta kun niistä puhutaan aina niin paljon).

Mä olen aina myös halunut paljon lapsia, ainakin kolme, mielellään viisi.

Toisaalta kun ajattelee,että mitäs jos tulee samanlainen vauva kuin kuopus oli/on niin kestääkö sitä helvettiä enää.Meillä ei nukuttu neljään vuoteen täysin öitä.Mieletöntä raivoamista ja tappelua,itkua,huutoa.Levotonta meininkiä aamusta iltaan-Pojalla neurologisia häiriöitä...Nyt vasta on alkanut meno rauhoittumaan ja poika osoittaa kasvamisen merkkejä.Miksi siis pilata tää rauha?

Mutta se sattuu kun ajattelenkin vauvaa,miten kovasti sitä uutta nyyttiä kaipaankaan...



-M.-

Minusta miinuslista voitti plussan. Jotenkin sen seikat olivat vakavampia ja todellisempia, tuntui että plussat perustuivat puhtaasti "olis kiva"-mielikuville. Siis esim että et haluaisi vauva-arjen sitovuutta ja leluja ja lastenleikkejä, mutta kuitenkin sanot että haluaisit oman vauvan kun muiden vauvat eivät riitä... Kumpikohan tunne on enemmän pinnalla?



Eikä jokin unelmaluku ole mielestäni syy hankkia lapsia. Me mieheni kanssa halusimme alkujaan ison perheen 5-6 lasta. Esikoisen raskaan vauva-ajan ja minun masennukseni myötä todettiin että kasvukumppani pojalle ja sitten riittää. Ei riskeerata lasten lapsuutta, omaa mielenterveyttä ja parisuhdetta yrittämällä enempää kuin mihin rahkeet todellisuudessa riittävät.

Meillä myös mies ajattelee noin, että ei haluaisi riskeerata ja että rahkeet eivät riitä. Hieman samanlainen tilanne kuin tuolla M:llä, meillä mies tosin hoitaa lähinnä kodin ja lapset (ja oman työnsä), minä olen töiden kanssa naimisissa enemmän ja rahkeet kotona ei riitä.



Niin, en tiedä mikä tässä vauvakuumeessa vie sen järjen äänen. Vaikka useammat seikat ovat ehkä vastaan niin tunne siitä että pitäisi olla vielä kolmas on aika vahva. Epäilen että aika moni nainen on tässä samassa tilanteessa - ei tiedä jaksaisiko, mutta vaan niin kauheasti haluaa. Unelmien varaan taidetaan muutenkin rakentaa aika paljon aika monessa asiassa (perhe, asuminen, työ, matkustaminen).. mediallakin taitaa olla aika vahva rooli meidän naisten päihin?? Vaikka toki jokainen ajattelee että itse on ainutlaatuinen ja erilainen kuin muut, mutta ollaanko sittenkään..?



Onko niin, että itsellesi ei koskaan tullut 2 lapsen jälkeen vauvakuumetta (tai en ole varman onko sinulla nyt 1 vai 2 lasta)? Ja jos on tullut, niin miten ihmeessä olet selvinnyt siitä?

Oli aikamoinen miinuslista... mutta toisaalta tuntuu ettei siihen tarvita kuin se yksi plussa, halu. Kyllä asiat sitten siitä suttaantuu?! Mene ja tiedä...