Miksi äidin katsotaan "onnistuneen" jos vauva on iso?
Eikös muut ominaisuudet ole tärkeämpiä? Minä kun olen tajunnut, että suurilla vauvoilla on useammin hapenpuutetta niin kohdussa kuin synnytyksessäkin (napavirtaus ei riitä kalkkeutuneesta napanuorasta/ koko hidastuttaa synnytystä) ja useammin esim. solisluun murtumia jne...
Minulla on pikkuruinen tyttö joka oli syntyessään 2800. Agparpisteet heti synnyttyä kymmenen, virkeä ja hyvänvoiva tyttö joka on kehittynyt oikein hienosti. Menee omalla pienellä käyrällään tasaisesti. =) Mutta silti kuulen surkutteluja ja ihmettelyjä... eikö lapsi muka saisi toteuttaa omaa kasvukäyräänsä?
Kommentit (58)
Synnärillä sanottiin, että juuri sen kokoinen kun on odotettavissa äidin ollessa hoikka. Liika mässäily ja raskausdiabeteksen yleistyminen nostavat keskiarvopainoja. Vielä 70-luvulla lähes joka toinen vauva oli alle 3-kiloinen.
Leikkipuistossa usein mammat päivittelee että "onpa se pikkuruinen" ja "syökö se normaalisti", syntymän jälkeen jotkut sukulaiset jopa kommentoivat että olikohan sillä joku hätä vatsassa ja onkohan kaikki nyt normaalisti, kun "on niin pieni"... oma äitini ei uskaltanut ottaa syliin.
t. pikkuruisen lapsen äiti
ps. Olen joskus tosin kuullut kauhisteluja tai sääliä, jos joku tyttö on ollut erityisen roteva ja pitkä!
Minulla taas ajatus, että lihavilla usein isoja "sokerivauvoja".
niin tarkaan mitä sanoo.. keskiverto vauva on kuitenkin vähän painavampi niin ehkä sitten herkästi ajatellaan et kun ei ole siellä keskiverrossa niin on jotain "vikaa".
eräällä miehen sukulaisella on sellainen ajatusmaailma. aina kaivelee oman, jo aikuisen, lapsensa neuvolakorttia ja kertoo kuinka iso hänen poikansa oli syntyessään ja minkäkin ikäisenä. aina joka asiassa "laittaa paremmaksi" omassa pieness' päässään. Itseäni lähinnä huvittaa sen vaahtoaminen asiasta.
kauhistellaan ja säälitellään. Mm. meillä vauvat ovat olleet 2800f, 3400 ja 3600, joista pienintä aina säälitellään, painavinta kehutaan...
Mielestäni suurempi kauhistelun syy ovat yli neli- ja viisikiloisina syntyneet. Mutta jostain syystä näitä ihastellaan ajattelematta ison syntymäpainon aiheuttamia riskejä vauvalle ja äidille.
Isoja vauvajahan aina kehutaan, kuinka potria nämä ovat, pienistä puhutaan rääpäleinä.
eikä yksikään lapsistamme ole ollut tyypillinen sokerivauva, vaan painoa on ollut kolme kilon kieppeillä.
Usein näitä isoja vauvoja syntyy täysin normaalipainoisille äideille, joilla painonnousu raskauden aikana on ollut suurta/hallitsematonta. Eivätkä heistä läheskään kaikki jää kiinni sokerin vuoksi. Ylipainoinen odottaja taas joutuu aina seurantaan sokereiden vuoksi, oli syytä tai ei.
että jos äiti on iso että lapsi on sokerivauva.... ilmeisesti ennakkoluulot pienistä lapsista on tiukassa mutta myös isoista lapsista sekä odottajista..
Isot naiset saa sokerilapsia ja pienet äidit muka rääpäleitä...
Joka asiasta tuntuu olevan ennakkoluuloja ja kaskuja...
ei kyllä katsota ihaillen lihavaa gest.diabetes äitiä, joka pukkaa maailmaan 5.5 kg:n painoisen mukelon, eikä toisaalta sellaista röökimammaa, joka vetää 2 askia päivässä ja lapsi painaa 2,2 kg täysillä viikoilla. Hyvällä katsotaan "normaaleja" äitejä, jotka eivät omilla huonoilla elintavoillaan ja välinpitämättömyydellään pilaa tulevien lastensa elämän alkua.
enkä koe olevani epäonnistunut- päinvastoin
lapsissa on onni
- painavat sitten kuinka paljon vaan
ps. miltä keskosten äideistä aloituksesi ap kuullostaakaan???
oon tosi tyytyväinen kun oon saanu kaks vähän alle kolme kilosta pientä tyttöä. Pääsin ainakin synnytyksessä helpolla :)
tädit ja mummut katsoo äidin onnistuneen, kun vauva on iso. Johtuu siis vanhoista asenteista ja siitä pula-ajan arjesta, jonka ovat kokeneet. En muista, että kukaan ystävistäni olisi erityisesti ihastellut isoja vauvoja. Ennemminkin tuumaillaan, että miten äiti on ne oikein maailmaan punnertanut.
olivat 2,8 kg / 48 cm ja 3,2 kg / 49 cm. Terveitä lapsia ja hyvin kasvaneet ja kehittyneet. Eivät ole valtaisan suuria edelleenkään, kuten emme ole me vanhemmatkaan. Miksi kaikkien pitäisi olla "jättiläisiä"? Itse en ole koskaan kokenut pituuttani ongelmaksi (olen 162 cm). Mutta kyllä niitä isokokoisten lasten vanhempia olen minäkin tavannut, jotka ovat jaksaneet kummastella lastemme "pienuutta". Mikä siinä on niin vaikeaa käsittää, että se normaalihajonta on niillä käyrillä -2 ja +2 välillä, ja se tarkoittaa että todellakaan kaikki eivät ole siellä +2 käyrällä..
kun olen mennyt synnyttämään 4100 g ja 4250 g painavat pojat (tosin ovat syntyneet molemmat viikoilla 42+risat). Pituuttakin heillä on ollut 54 cm.
Ja voi hyvä ihme että tätä on sopinut muiden äitien kauhistella ja suureen ääneen toitottaa, kun lapseni ovat kuulemma niin "jumalattoman isoja". Olemme miehen kanssa molemmat pitkiä (170 ja 188) ja hoikkia ja syntyneet itsekin nelikiloisina. Ei auta selitykseksi.
kärsii usein diabeteksesta. Eli ei ole kehumista
Kaksi yli nelikiloista poikaa, ja kyllä on asiaa kauhisteltu joka väliin..
meillä on kaksi tyttöä, joista esikoinen oli kunnon "justiina" (liki nelikiloinen, ja 53 -senttinen) ja toinen sitten se pieni kirppu (nippa nappa 3 kg ja 49 cm). En tiedä, mistä moinen ero johtui, paitsi jostain äärimmäisen erilaisista geeneistä, koska mielestäni söin kokolailla samalla tavoin molempia odottaessani jne.
Hassua kyllä, itsekin huomaan hiljaa mielessäni ajattelevani tuota siroa kuopusta pikkuriikkisenä ja vähän sellaisena "kuivan kesän oravana", vaikka hän luonteeltaan tuntuu olevan jopa isoa isosiskoaan ärhäkämpi. Kaipa se vain on jotain ikiaikaista luontaista vaistoa, että ison oletetaan selviävän elämän taisteluista pieniä paremmin.
Mutta tasa-arvoisia ne silti meille vanhemmille sydämissämme, leikeissään ja muissakin touhuissaan ovat molemmat!:)
en ole lihava eikä ollut diabetestä eikä painokaan noussut raskauksian aikana hurjaa tahtia (n. 16kg).
Itselläni suurikokoisia lapsia enemmänkin ihmeteltiin sen takia koska olen itse aika pienikokoinen.
taitaa olla vain sinun päässäsi tuo että pienuus on "vika"?