Kuinka usein tapaat kummilastasi

Olin 17v kun mua pyydettiin kummiksi sukulaistytölle. Tyttö on nyt 21v, enkä ole nähnyt häntä ristiäisten jälkeen kertaakaan. Joulukortin aina laitan. Asutaan 3h päässä toisistamme.

yksi on aikuinen ja sen kanssa ollaan tekemisissä vähintään kerta viikkoon, usein enemmänkin. Muita näen muutaman kerran vuodessa, yhtä ehkä vähän useammin kuin muita 4:ää.

en näe heitä juuri koskaan.



1: Lapsi on nyt 12v, näin viimeksi, kun oli 2v eli 10 v sitten. Asuu noin 3h päässä meistä. Äitinsä ei ole pitänyt minuun mitään yhteyttä ristiäisten jälkeen, ei lähettänyt kuvia lapsesta tai kutsunut kylään. Ostin synttäri- ja joululahjat lapselle 2v juhliin asti, sitten lopetin. Musta tässä pitää toteutua vastavuoroisuus - muistan lasta jos lapsi (tai hänen puolestaan äiti) muistaa kummia.



2: Lapsi nyt 12 v, asuu 4 tunnin päässä meistä Näen noin kerran vuodessa, tosin viimeksi 2 v sitten. Olen saanut vain lapsen 1v valokuvan, lapsi ei soittele eikä pidä muhun yhteyttä. En osta lahjoja, koska äitinsä sanoi kun pyysi kummiksi " sä oot hyvä kummi, koska sä tienaat hyvin niin sulta saa hyviä lahjoja". Jep, tarkoitukseni ei ole syytää palkkaani tuon lapsen lahjoihin...



3: Lapsi nyt 16v. Olen nähnyt viimeksi 8v sitten, olen saanut vain ristiäiskuvia muutaman heiltä. Lahjat ostin myös vain noin 5 v asti, sitten lopetin kun tuli selvästi ilmi että olen vain lahja-automaatti.



4: Lapsi 7v, nään ohimennen noin 4 krt/vuosi. Ostan synttäri- ja joululahjat, mutta käytännössä vain muodolliset välit. Olen saanut lapselta vain 1v kuvan. Minut pyydettiin kummiksi, koska haluttiin lepyttää sukuriita, johon minulla ei osaa eikä arpaa.



5: Lapsi 1v, puolitutun lapsi. Ilmeisesti heillä kummikandidaatit loppuivat ja joku piti vaan pyytää. Näin lapsen ristiäisissä ja kerran ruokakaupassa...



Mä itse lähetän lasten ikummeille lasten tarhakuvia vuosittain, kuvalliset joulukortit ja niiden piirustuksia. Lisäksi soitan kuulumisia.



Mun mielestä kummius on vastavuoroista ja ei mun kummilasten kohdalla toteudu. Siksi koko kummiuden voisi mun puolesta lopettaa, aikansa elänyt instituutio.

vanhin asuu n 3 h päässä ja näen hänet n 3 kertaa vuodessa, hänen ja hänen siskonsa synttäreillä ja kesällä.

seuraava asuu myös Helsingissä, näen vähintään joka 2. kk, välillä useammin, mutta siis vähintään 6 krt vuodessa

kolmas asuu reilu tunnin ajomatkan päässä ja hänet näen joka 3.s kk.

Saan kaikilta koulukuvat ja jouluna joulukuvat. Vanhin ei kiitä lahjoista, oppinut sen vanhemmiltaan, mutta 2 kiittää ja myöskin ovat oppineet sen vanhemmiltaan.



Meidän lapsi on niin pieni, ei ole ollut vielä joulua eikä synttäreitä. Ristiäiset oli ja kuvia ei olla vieläkään saatu laitettua. Sähköpostissa laitan kummallekin joka viikko kuvia. Ehkä harrastus laantuu myöhemmin, kotiäitinä kun tähänkin on aikaa.

Vanhin kummipoikani (12) asuu 450 km:n päässä. Hän käy kuitenkin usein meillä päin, kun isovanhemmat ovat täällä. Poika on jo sen verran iso, että ottaa itse yhteyttä ja tulee käymään meillä, jos on ilman vanhempiaan täällä. Tosi kiva poika ja on nyt tulossa juhannukseksi meille.



Toinen kummipoikani (5) on 40 km:n päässä asuvan ystäväpariskuntamme poika (he ovat myös meidän poikamme kummeja). Kyläillään perheinä tuon tuostakin. Viime aikoina vähän vähemmän, kummipojan äidillä on ollut hyvin kiireinen kevät.



Kolmas kummipoika (5) on parhaan kaverini esikoinen (ja hän on esikoiseni kummi). Nähdään tuon tuostakin, välimatkaa 50 km.



Kaikki kummipojat ovat minun ja mieheni yhteisiä kummilapsia.



Minusta kummiudesta olisi suotavaa kieltäytyä, jos ei ole aikomustakaan/halua olla aktiivisesti mukana lapsen elämässä tai jos lapsen vanhemmat jo pyytäessään leimaavat tulevan kummin lahjalingoksi. Meidän lapsilla (4 kpl) on kaiken kaikkiaan melkoinen liuta kummeja. Yhtä lukuunottamatta kummivalinnat ovat onnistuneita ja välimatkoista riippumatta kummit ovat aktiivisesti mukana kummilastensa ja meidän perheemme elämässä.

Ensimmäisen kerran kummiksi mut valittiin kun olin (näin jälkikäteen ajatellen) aivan liian nuori, 20v. Olin kyllä vauva-aikana pojan kanssa tekemisissä, ostin vaatteita ja leluja, synttäri- ja joululahjoja. Mutta sitten yhteydenpito heikkeni, osaksi tosin koska muutin ulkomaille, kun poika oli 6v. Poika on jo melkein mies, täytti 18v toukokuussa enkä lähettänyt mitään lahjaa. Olen yrittänyt viime vuosina silloin tällöin ottaa poikaan yhteyden, mutta hän ei koskaan vastaa tekstareihin (ja numero ON oikea). En siksi halunnut antaa mitään lahjaakaan enää :-( Tuntuu kurjalta olla ainoa, joka yrittää pitää yhteyttä.



Toinen kummipoikani on 4-vuotias vesseli, ja vaikka asun edelleen ulkomailla, muistan häntä paketilla synttärinä ja jouluna, sekä käyn heillä kylässä vähintään 2 kertaa vuodessa, kun olen Suomessa käymässä.



Tämän pojan äiti pitää myös itse yhteyttä muhun, lähinnä tekstareilla, mutta kuitenkin. Se tuntuu hyvältä, tuntuu että mulla on paikka kummipoikani elämässä.



Toivon, että kunhan poika kasvaa, hän voisi tulla jokus lomalla käymään täällä luonani. Voisin tehdä myös viikonloppuretkiä Euroopan pääkaupunkeihin hänen kanssaan (ja maksaa matkansa). Haluan hänen tietävän, että hän on tärkeä ja spesiaali mulle, ja siksi hän saa asioita, joita veljet eivät saa, koska hän on MUN kummipoika ;-) Lähetän kortteja tälle pojalle omilta matkoiltani. Lisäksi olen avannut kummipojalleni tilin, jonne menee joka synttäri-, nimipäivä ja joulu rahaa, pieni summa, mutta joka kasvaa pikkuhiljaa niin, että hän voi sitten ostaa mopon tms. kun on ikää tarpeeksi.

Hänen äitinsä sen sijaan on läheinen ystäväni, jota näkisin mielelläni useamminkin ellemme asuisi eri kaupungeissa. Tapaamme myös muualla kuin kotona, jolloin kummankaan lapset eivät ole paikalla.



Ystäväni sai tämän kummilapseni niin nuorena, etten silloin pystynyt vielä ollenkaan itse eläytymään lasten maailmaan. Nyt kun itsestänikin yli vuosikymmen myöhemmin on tullut äiti, harmittaa vielä aiempaakin enemmän etten ole osannut olla enemmän kummilapseni elämässä. Olen tavannut häntä lähes pelkästään silloin kun muutenkin olemme kyläilleet kaverini luona, tai päinvastoin. Synttäreillä, juhlapyhinä ja perheillallisilla. Olen yrittänyt keksiä edes yhden kahdenkeskisen tekemisen vuodessa kummilapseni kanssa (siis tyyliin että vien sen syömään ja leffaan), mutta ei sekään ole joka vuosi toteutunut.



En ole kovin hyvin onnistunut kummitädin tehtävässäni, mutta kummilapsi on niin hyvä tyyppi että meillä on silti ihan kiva ja mutkaton suhde.