Lue keskustelun säännöt.
Karjuiko sinun äitisi sinulle, kun olit pieni?
08.06.2009 |
Minä en muista äidin ikinä huutaneen, en tiedä miltä kuulostaisi karjuminen hänen suustaan.
Tuntuu vaan, että nykyään on niin pirun muodikasta karjua vieläpä ihmisten kuulleen.
Kommentit (40)
Meillä oli kotona joskus aivan kauhea mekkala. Lieko ominaisuus hankittu vaiko geeneissä, mutta tuntuu siltä, että koko isänpuoleinen sukuni on todella äänekästä. Olen kuullut serkkujenikin vanhempien karjuvan serkuilleni ja nykyisin, kun kokoonnumme koko suku ja koossa on parhaimmillaan neljä polvea, vopi mekkalan kuulla varmaan naapurikuntaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kommunikointitapa on mitä suurimmassa määrin perinnöllinen, malliopittu.
mutta isä karjui. Ikävä kyllä olen jatkanut karjumisperinnettä.
mutta isä karjui. Ikävä kyllä olen jatkanut karjumisperinnettä.
Kovasti opettelen karjumisesta pois
Jos joutuu huutamaan lapselleen on totaalisen hukassa aikuisena ja kasvattajana. Eikä pitäisi olla yllättynyt siinä vaiheessa kun "oppi" on mennyt perille ja lapsi korottaa ääntään halutessaan tahtonsa läpi.
Itse olen sortunut huutamaan pari kertaa ja tunnen epäonnistuneeni tällöin täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli on huudettu puoloin ja toisin...
piti sen sijaan jopa useita päiviä kestäviä mykkäkouluja, jotka olivat, uskokaa pois, KAMALIA.
Olen ajatellut, että en ikinä, ikinä, pidä mykkäkoulua. Parempi vaikka karjua hetki ja sopia sitten, kuin olla mykkäkoulun tappavassa hiljaisuudessa. Kun ei saa edes keskusteluyhteyttä auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja minä jatkan isäni jalanjäljillä :-(
piti sen sijaan jopa useita päiviä kestäviä mykkäkouluja, jotka olivat, uskokaa pois, KAMALIA.
Olen ajatellut, että en ikinä, ikinä, pidä mykkäkoulua. Parempi vaikka karjua hetki ja sopia sitten, kuin olla mykkäkoulun tappavassa hiljaisuudessa. Kun ei saa edes keskusteluyhteyttä auki.
mahtuu normaali käytös. Pyrkikäämme siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka päivä, mitättömimmästäkin asiasta.
Usein huusi niin etten saanut edes selvää mistä oli kyse.
Itselläni on tapana monesti korottaa ääntä kun suutun mutta sanon silti selkeästi (ja johdonmukaisesti) sanottavani.
Joskus jos jotain pahaa meinaa tapahtua niin huudan kovaa; esim kun esikoinen oli kiertänyt narun pikkusiskon kaulaan ja kiskaisi. Silloin karjuin ja kovaa....
Itse karjun, valitettavasti, joskus.
Mutta jotenkin tuntuu paremmalta, että sanotaan kerran ja vaikka sitten kovasti, kuin sellainen äitini harjoittama hiljainen, pitkäaikainen paheksunta, jos vaikka olin lapsena hölmöillyt. Siis todella tiesin tietyistä äänenpainoista, että olin tehnyt/sanonut hölmösti, nolotti ja hävetti. Tuntuu, että omat lapseni pääsevät vähemmällä, kun kerran rähähdän vaikka jostain rumasti kaverille sanomisesta, mutta ei jää ilmaan leijumaan sellainen painostava olo vaan asia tulee ns. käsitellyksi.
Äitini karjumattomuuteen liittyy sekin, ettei hän tavallaan koskaan ole kellekään vihainen, mutta sitten salassa paheksuu älyttömästi vaikka jotain sukulaisia tms. Musta on reilumpaa sanoa silloin kun on sanottavaa (vaikka sitten vähän äänekkäästikin) ja puhdistaa tällä ilmaa ja jättää sitten sellaisen jälkikäteismököttelyn ja -halveksunnan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan päinvastoin: piti mykkäkoulua.
Minä opin saman mallin ja jouduin opettelemaan kommunkointimallin, jossa keskustellaan, vasta aikuisiällä.
Minä kyllä huudan lapselleni - joka on murkku. Vauvalle en karju ( :
isä kyllä karjui enemmän ja sai raivareita. Myös minä ja siskoni huusimme kuin pistetyt siat. Onneksi asuimme suurimman osan ajasta omakotitalossa. Nykyisin en itse jaksa kauheasti edes puhua mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vältän itse moista käytöstä. Mutta olen kyllä huutanut lapsille useamman kerran.
Lapsia täytyy kieltää ja komentaa, mutta yritän tehdä sen puhumalla komentavaan ääneensävyyn. Se ei aina onnistu.
Lapsille huutaminen ja karjuminen on opittu tapa. Ja on vaikea oppia tavasta pois, vaikka kuinka lapsena ajatteli:mä en kyllä koskaan...
jos ja kun en tee kuten äitini haluaisi minun tekevän, oli kyse sitten mistä tahansa. Ja mulla on sentään jo oma perhe ja ikääkin lähemmäs 30v. Viimeisen kerran se löi mua mun ollessa 19v, olin silloin jo muuttanut pois kotoa, mutta en tajunnut myötäillä tarpeeksi jotain mitä lie asiaa ollessani kylässä. Isä ei ole ikinä huutanut mulle, eikä lyönytkään. Itse en ole koskaan lyönyt lapsiani, mutta joskus tulee korotettua ääntä. En kuitenkaan ole ikinä karjunut äitini tyyliin, ja kadun jo pientäkin äänen korottamista heti sen jälkeen. Joo, mä en oikeasti rakasta äitiäni.
Ja niin huudan minäkin jos huudatuttaa. Jatkuvalla huutamisella en lapsiani kasvata, mutta joskus tulee karjaistua "JA NYT LOPPUI!".
lisäksi äitn kiroilee suuttuessaan :D Ja oikein perinteisiä kirosanoja käyttäen, mitään v¤ttua en hänen suuhunsa osaisi kuvitella.
Itse en kiroile muuta kuin todella tarpeeseen (isot vahingot tai kiputilat, tyyliin auton kolhiminen tai vasaralla peukaloon). joskus tulee huudettua ipanoille, kun meno menee ihan järjettömyyden puolelle.
Samoin hän uhkaili, kiristi, löi kädellä, vyöllä, mattopiiskalla, kirjalla.. mitä nyt käteen sattui.
Kyllä minä suuttuessani huudan lapsilleni - samoin huudan myös miehelleni tai sukulaisille tai tuntemattomille. En huuda pelkästään siitä syystä että olisin suuttunut vain jostain, vaan pitää olla selkeätä vikaa toisessa tai olla tehnyt jotain tosi typerää jotta saa huudot päällensä.
Olen joskus sanonutkin, että mut on huutamalla kasvatettu... Nyt valitettavasti toistan tätä samaa omille lapsilleni. Yritän aina olla huutamatta, mutta kun pinna palaa, niin äänen volyymikin rupeaa kasvamaan. Ja tämä tapahtuu vain kotona ja yleensä, jos olen yksin lasteni kanssa eli tilanne kärjistyy, eikä ole toista vanhempaa siinä auttamassa. Kun taas ollaan koko perhe kotona, niin yleensä lehmän hermot omaava mieheni saa tilanteet laukaistua ilman huutamista. En ole ylpeä tästä ominaiuudestani.
Äidillä oli tosi tiukkaa kolmen yksinhuoltajana ja vaativa työ siihen päälle. Aikuisena olen ymmärtänyt häntä oikein hyvin. Olen huutanut myös omille lapsilleni.