Mulla ei oo mielialat heitelleet yhtään raskaudessa.

sen enempää ku yleinsäkkään. itken kyllä muutenkin aika helposti(?) ja kuvittelin raskausajan olevan ihan hullua tunteiden purkauksia ja heilahduksia.

Ja eri tavalla on myös mennyt raskauden eri vaiheissa. Ekaa odottaessa olin alussa vihainen, mutta suuren osan aikaa sitten vain itku- ja nauruherkkä. Kakkosen kanssa olin tyyni kuin lehmä koko matkan. En edes suuttunut asioista, joista yleensä suutun. Se oli ihanaa! Nyt kolmosta odottaessa olen ollut raivoisa, mikä on tosi rasittavaa.



Jännää on myös se, että esikoinen on tosi räiskyvä temperamentiltaan, kakkonen taas tyyni ja rauhallinen...

kävi kans aivan päinvastoin. Ennen olin tosi itku herkkä mutta kun tulin raskaaksi niin minusta tulikin varsin "tasapainoinen". Viimeiset päivät ennen LA tietysti sitten vähän alko hormoonit jyllätä... Nyt kun kuopus on reilun vuoden, huomaan taas että saan itseni kyyneliin ajattelemalla jotain surullista/liikuttavaa asiaa. Eikä tosiaan tarvi olla edes kauheen kummallinen asia.