Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan päässyt irti mustalampaan roolista?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mustalammas on käytännössä canseloitu perheenjäsen. Ei siitä enää pääse pois, muttei sitä tarvitse itse hyväksyä Asettaa itseään suojaavat rajat ei ylijaa omia henkilökohtaisia asioitaan ja alkaa elää omaa elämäänsä.
Mitä tarkoitat canceloinnilla? Siis mustalammas hylätään vai?
Mulla tulee itsetuhoisia ajatuksi taas
Ap
Yritä kääntää ajatukset sitä, että perhe/suku on sairas ja he on syytäneet sinuun kaiken pahanolonsa, eikä sinun kannata päättää elämää sen takia, että suku hylkää. On paljon muitakin ihmissuhteita kuin perhe/suku ja ystävät jos he canseloi niin tällä pallolla on miljoona muutakin ihmistä. Minutkin toimitettiin sairaalaan, mutta en silti alistunut siihen minulle suvun kaavailemaan rooliin ja osaan joka olisi ollut täysin uhraaminen eli en olisi saanut tehdä uraa vaan minun olisi pitänyt ryhtyä mm. muistisairaan isovanhemman omaishoitajaksi ilman korvausta ja mitä kaikkea itsekästä nää suunnitteli. Onneksi mummo esti sen sanomalla, että se olisi hyväksikäyttöä vielä siinä vaihessa kun hänellä oli päätäntävaltaa. Olin silloin vielä niin heidän vallan alla, että olisin varmaan kiltisti suostunut, mutta onneksi mummo päästi minut vapaaksi. Kaiken sen lisäksi siis mitä lapsena tein eli autoin mummoja ym ja sitten uraa tehnyt tätini ei halunnut ottaa itselleen kuuvaa vastuuta kun oli tottunut siihen, että häntä passataan ja hänellä käy siivoojat ym. Kaikilla muilla on kaikkea on autot, talot yms. mutta mulla ei ole ollut aikaa itselleni kun minuun on purettu se suvun viha ja kiukku ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kääntänyt mustan lampaan roolini vahvuudeksi. En ole sitten teinivuosien, edes yrittänyt elää kenenkään toisten odotusten mukaisesti.
Muutin parikymppisenä ulkomaille ja sillä tiellä olen edelleen. Elin silloin ja elän edelleen just sellaista elämää kuin haluan. Ekat 20 vuotta matkustin, opiskelin, tein hanttihommia, biletin, loin uraa ja pidin hauskaa. Nelikymppisenä perustin perheen ja olin kaikkien (itseni mukaanlukien) yllätykseksi viisi vuotta koti-äitinä ja nautin täysin siemauksin joka hetkestä.
Sukulaiset ja jotkut tuttavat edelleen paheksuvat mun valintoja aina ulkomaalaisesta puolisosta yli nelikymppisenä hankittuihin lapsiin, miljoonakaupungin keskustassa heidän kasvattamiseensa, heidän mielestään keski-ikäiselle sopimattomaan pukeutumiseen yms yms, ja luultavasti he edelleen odottavat mun saapuvan maitojunalla kotiin ja vaikka Suomeen paluuta harkitsenkin, etenkin jos lapset haluavat sinne opiskelemaan niin ei se mikään maitojuna olisi vaan ihan oma valinta.
Onneksi omat vanhemmat ja sisarukset ja läheiset ystävät ovat jo aikapäiviä sitten lakanneet odottamasta multa minkäänlaista heidän normien mukaista elämää ja hyväksyvät mut sellaisen kuin olen.
Suosittelen mustalampautta ihan kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mustalammas on käytännössä canseloitu perheenjäsen. Ei siitä enää pääse pois, muttei sitä tarvitse itse hyväksyä Asettaa itseään suojaavat rajat ei ylijaa omia henkilökohtaisia asioitaan ja alkaa elää omaa elämäänsä.
Meillä ihmiset toteuttaa aina kaikki mun ideat. Sanoin, että alan papiksi, serkkuni alkoi papiksi. Sanoin, että haluan adoptoida lapsen, serkkuni adoptoi lapsen tai otti sijaislapsen. Mutta silti minua ei esim. ole kutsuttu kaikkiin juhliin tai sitten kaikki muut puhuu ja minun pitää vain hiljaa passata ja palvella heitä, nauravat minulle ja serkut kiusaavat ja kiusaavat myös lapsiani. Pallo heitetään aina samantien minulle eikä sitä pidetä toisten päässä yhtään. Vastuuntunnottomia liian helpolla päässeitä ihmisiä, jotka kuitenkin varastaa kaikki ideani ja minä olen se joka saa haukut tai kenestä tehdään pilkkaa ja komediaa.
Sinä olet mustasukkainen ideoistasi. Ei se ole sinulta pois, jos joku muukin opiskelee samaa kuin sinä, tai adoptoi lapsen.
Minun siskoni suuttui minulle, kun ostin itselleni lähes samanlaiset housut kuin hän oli ostanut. On meillä edelleenkin aika samanlainen pukeutumistyyli, mutta kun ei vertailla enää vaatehankintojamme, ei ole enää tullut matkimissyytöksiä. Ja siskokin varmaan sen verran aikuistunut, ettei kuvittele minun outouteni tarttuvan häneen, jos minulla on samanlainen vaate kuin hänellä.
Jos sinulla ottaa koville se, että joku muu inspiroituu sinun ideoistasi, älä kerro kenellekään, mitä suunnittelet.
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, joiden ajattelet johtuvan siitä, miten muut ihmiset sinua kohtelevat, eivät ne sinua huonosti kohdelleet ihmiset voi sinua parantaa. Sinun pitää vain lakata kommunikoimasta heidän kanssaan, ja rakentaa itsellesi oma, johon he eivät kuulu, ja jonka tapahtumista heidän ei tarvitse tietää mitään. Tässä pitää myös hyväksyä, että et voi vaatia mitään heidän maailmastaan. Sen jälkeen sinulla ei ole mitään syytä peilata omaa elämääsi heidän maailmaansa.
Ja sitten kun sinä et tiedä mitä sukulaisesi puuhaavat, eikä he tiedä sinun tekemisistäsi tai suunnitelmistasi mitään, sinun ei tarvitse enää pahoittaa mieltäsi siitä, että joku tekee elämässään samankaltaisia valintoja kuin sinä.
Olin aikoinaan yhdessä pojan kanssa jonka siskolla oli kaksi lasta, poika, n. 10 ja tyttö n. 8v.
poikaystävä oli läheinen itseään 10v vanhemman siskonsa kanssa, ja käytiin heillä usein kylässä, tyyliin joka toinen viikonloppu.
Siinä aikaa kului ja pistin merkille että äiti, siis py:n sisko arvosteli toisinaan sitä poikaa ja tyttöä aina kehuttiin.
Poika oli tietysti remuavampi ja vauhdikkaampi, ja tyttö oli ns.kiltimpi ja helpompi hoidettava.
Poka toki oli aktiivinen ja aina touhussa mukana, tyttö tykkäsi piirtää keittiön pöydän ääressä. Kummassakaan lapsessa ei ollut mitään poikkeavaa eikä poika ollut ylivilkas.
Sitten oltiin poikaystävän kotona, paikalla isä-ukko, äiti mamma ja poikaystävä, minä py:n sisko ja hänen kaksi lastaan. (7 henkeä)
Pitemmän aikaa äiti-mamma-mummo ja tyttärensä olivat siunailleet kuinka se poika
"taas teki jotakin"
"Mitähän siitä pojasta tulee tuleeko mitään"(tää oli sen yksinkertaisen mummon kommentti)
"no mitä se nyt teki?"
"mä en kestä enää"
jne puhuivat siitä pojasta sen pojan kuullen.
Mä räjähdin yhtäkkiä, eikä mulle sellaista normaalisti tapahdu.
sanoin, että mikä juttu tuo oikein on, että aina haukutte häntä?
Onko hän nyt kaikkeen syypää ja paha poika, syyllinen kaikkeen ja etukäteen tuomittu?
Miks ihmeessä? se miten ihmiselle puhutaan niin ohjaa hänen tulevaa käytöstä? Te haluatte että tuosta pojasta tulee ns. paha? lopettakaa!
Olin just lukiossa opiskellut psykologiaa ja tämmösestä oli ollut puhetta.
En ehkä ihan kaikkea tuota sanonut mutta sen jälkeen en enää kuullut niiden puhuvan noin rumasti pojasta.
Tuli ihan voittaja fiilis kun myöhemmin ajatteli tuota, vaikka sillä hetkellä oli adrenaliini ryöpyssä. Nykyään se samainen poika on aikuinen ja toimii yrittäjänä.
siis erottiin sen py:n kanssa sittemmin.
Sori jos sekava selostus, tajusitte mitä tarkoitan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mielestäni musta lammas verrattuna sisaruksiini, koska en ole yhtä korkeasti koulutettu, ollut samassa työpaikassa tuhat vuotta, ollut avioliitossa tuhat vuotta, asunut samassa osotteessa tuhat vuotta, olen eronnut jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mustalammas on käytännössä canseloitu perheenjäsen. Ei siitä enää pääse pois, muttei sitä tarvitse itse hyväksyä Asettaa itseään suojaavat rajat ei ylijaa omia henkilökohtaisia asioitaan ja alkaa elää omaa elämäänsä.
Meillä ihmiset toteuttaa aina kaikki mun ideat. Sanoin, että alan papiksi, serkkuni alkoi papiksi. Sanoin, että haluan adoptoida lapsen, serkkuni adoptoi lapsen tai otti sijaislapsen. Mutta silti minua ei esim. ole kutsuttu kaikkiin juhliin tai sitten kaikki muut puhuu ja minun pitää vain hiljaa passata ja palvella heitä, nauravat minulle ja serkut kiusaavat ja kiusaavat myös lapsiani. Pallo heitetään aina samantien minulle eikä sitä pidetä toisten päässä yhtään. Vastuuntunnottomia liian helpolla päässeitä ihmisiä, jotka kuitenkin varastaa kaikki ideani ja minä olen se joka saa haukut tai kenestä tehdään pilkkaa ja komediaa.
Sinä olet mustasukkainen ideoistasi. Ei se ole sinulta pois, jos joku muukin opiskelee samaa kuin sinä, tai adoptoi lapsen.
Minun siskoni suuttui minulle, kun ostin itselleni lähes samanlaiset housut kuin hän oli ostanut. On meillä edelleenkin aika samanlainen pukeutumistyyli, mutta kun ei vertailla enää vaatehankintojamme, ei ole enää tullut matkimissyytöksiä. Ja siskokin varmaan sen verran aikuistunut, ettei kuvittele minun outouteni tarttuvan häneen, jos minulla on samanlainen vaate kuin hänellä.
Jos sinulla ottaa koville se, että joku muu inspiroituu sinun ideoistasi, älä kerro kenellekään, mitä suunnittelet.
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, joiden ajattelet johtuvan siitä, miten muut ihmiset sinua kohtelevat, eivät ne sinua huonosti kohdelleet ihmiset voi sinua parantaa. Sinun pitää vain lakata kommunikoimasta heidän kanssaan, ja rakentaa itsellesi oma, johon he eivät kuulu, ja jonka tapahtumista heidän ei tarvitse tietää mitään. Tässä pitää myös hyväksyä, että et voi vaatia mitään heidän maailmastaan. Sen jälkeen sinulla ei ole mitään syytä peilata omaa elämääsi heidän maailmaansa.
Ja sitten kun sinä et tiedä mitä sukulaisesi puuhaavat, eikä he tiedä sinun tekemisistäsi tai suunnitelmistasi mitään, sinun ei tarvitse enää pahoittaa mieltäsi siitä, että joku tekee elämässään samankaltaisia valintoja kuin sinä.
En yllättynyt vastauksestasi, loistaa reflektion puutetta, paljastit juuri itsesi eli sen miksi niin monessa perheessä on se mustalammas sen sijaan, että pohtisit miltä siitä mustasta lampaasta tuntuu, sinä aloit määräillä ja kontrolloida, että mitä minä saan tuntea tai mitä minun pitäisi tehdä. Myöskään en tarkoittanut etteikö ideoistani saisi inspiroitua vaan se, että se samalla kun matkitaan niin haukutaan, piikitellään ja vittuillaan? Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuu vai mietitkö vain itseäsi? Et onnistu saamaan minua kantamaan syyllisyydentunteita muiden teoista vaikka sitä ihan selvästi yrität. Minä taas en ole suuttunut omalle siskolleni siitä, että hän matkii minua jossain muoti asioissa, minusta se on suloista. Tässä nyt ei ole kyse siitä ollenkaan vaan juurikin siitä muiden perheen ja suvun jäsenten kyvyttömyydestä mennä itseensä kuten sinäkin nyt teet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mielestäni musta lammas verrattuna sisaruksiini, koska en ole yhtä korkeasti koulutettu, ollut samassa työpaikassa tuhat vuotta, ollut avioliitossa tuhat vuotta, asunut samassa osotteessa tuhat vuotta, olen eronnut jne.
Olet tosiaan täydellinen luuseri...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mielestäni musta lammas verrattuna sisaruksiini, koska en ole yhtä korkeasti koulutettu, ollut samassa työpaikassa tuhat vuotta, ollut avioliitossa tuhat vuotta, asunut samassa osotteessa tuhat vuotta, olen eronnut jne.
Olet tosiaan täydellinen luuseri...
Meneppä kiusaaja nyt pois netistä, ketään ei haukuta luuseriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin aikoinaan yhdessä pojan kanssa jonka siskolla oli kaksi lasta, poika, n. 10 ja tyttö n. 8v.
poikaystävä oli läheinen itseään 10v vanhemman siskonsa kanssa, ja käytiin heillä usein kylässä, tyyliin joka toinen viikonloppu.
Siinä aikaa kului ja pistin merkille että äiti, siis py:n sisko arvosteli toisinaan sitä poikaa ja tyttöä aina kehuttiin.
Poika oli tietysti remuavampi ja vauhdikkaampi, ja tyttö oli ns.kiltimpi ja helpompi hoidettava.
Poka toki oli aktiivinen ja aina touhussa mukana, tyttö tykkäsi piirtää keittiön pöydän ääressä. Kummassakaan lapsessa ei ollut mitään poikkeavaa eikä poika ollut ylivilkas.
Sitten oltiin poikaystävän kotona, paikalla isä-ukko, äiti mamma ja poikaystävä, minä py:n sisko ja hänen kaksi lastaan. (7 henkeä)
Pitemmän aikaa äiti-mamma-mummo ja tyttärensä olivat siunailleet kuinka se poika
"taas teki jotakin"
"Mitähän siitä pojasta tulee tuleeko mitään"(tää oli sen yksinkertaisen mummon kommentti)
"no mitä se nyt teki?"
"mä en kestä enää"
jne puhuivat siitä pojasta sen pojan kuullen.
Mä räjähdin yhtäkkiä, eikä mulle sellaista normaalisti tapahdu.
sanoin, että mikä juttu tuo oikein on, että aina haukutte häntä?
Onko hän nyt kaikkeen syypää ja paha poika, syyllinen kaikkeen ja etukäteen tuomittu?
Miks ihmeessä? se miten ihmiselle puhutaan niin ohjaa hänen tulevaa käytöstä? Te haluatte että tuosta pojasta tulee ns. paha? lopettakaa!
Olin just lukiossa opiskellut psykologiaa ja tämmösestä oli ollut puhetta.
En ehkä ihan kaikkea tuota sanonut mutta sen jälkeen en enää kuullut niiden puhuvan noin rumasti pojasta.
Tuli ihan voittaja fiilis kun myöhemmin ajatteli tuota, vaikka sillä hetkellä oli adrenaliini ryöpyssä. Nykyään se samainen poika on aikuinen ja toimii yrittäjänä.
siis erottiin sen py:n kanssa sittemmin.
Sori jos sekava selostus, tajusitte mitä tarkoitan.
Mullakin on joskus tapana tulistua jos näen jonkun ihmisen epäoikeudenmukaista kohtelua, tietenkin siinä leimautuu herkästi "hulluksi", mutta aina puutun.
Olen törmännyt siihen, että kunnollisesta ihmisestä tehdään täysin aiheetta musta lammas. Sukulaisnaisen poika on nelikymppinen sekakäyttäjä, teini-ikäisestä saakka on vain vetänyt viinaa ja huumeita ja tehnyt rikoksia. Ei päivääkään ole ollut töissä, valmistunut ammattiin eikä ole armeijaa käynyt. Häntä äitinsä ei koskaan hauku mistään, tosin harvoin hänestä puhuukaan. Mutta vävypoikaansa tämä nainen jaksaa alvariinsa moittia ja haukkua ympäriinsä. Tavallista töissä käyvää perheensä elättävää kunnollista miestä. Ei ryyppää, ei ole väkivaltainen. Niin vain anoppi vävystään virheitä löytää, oma narkkaripoika on vissiin arvidtelun yläpuolella.
Ehkä joku päivä minä räjähdän sopivassa tilanteessa ja sanon suorat sanat tälle naiselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen törmännyt siihen, että kunnollisesta ihmisestä tehdään täysin aiheetta musta lammas. Sukulaisnaisen poika on nelikymppinen sekakäyttäjä, teini-ikäisestä saakka on vain vetänyt viinaa ja huumeita ja tehnyt rikoksia. Ei päivääkään ole ollut töissä, valmistunut ammattiin eikä ole armeijaa käynyt. Häntä äitinsä ei koskaan hauku mistään, tosin harvoin hänestä puhuukaan. Mutta vävypoikaansa tämä nainen jaksaa alvariinsa moittia ja haukkua ympäriinsä. Tavallista töissä käyvää perheensä elättävää kunnollista miestä. Ei ryyppää, ei ole väkivaltainen. Niin vain anoppi vävystään virheitä löytää, oma narkkaripoika on vissiin arvidtelun yläpuolella.
Ehkä joku päivä minä räjähdän sopivassa tilanteessa ja sanon suorat sanat tälle naiselle!
Just tommosta se mustan lampaan elämä on. Kantaa vastuuta ja sitten perheiden ja sukujen juoppoja ja narkkeja ymmärretään loputtomasta ja vieläpä niin, että olisi pitänyt omasta urasta luopua ja alkaa isoäidin omaishoitajaksi, eläen köyhänä. Nyt minusta ollaan huolissaan kun olen muuttunut (asettanut rajoja) ja tullut hulluksi :D. Olen tietysti näiden mielestä kykenemätön vanhempi koska en juo alkoholia, en passaa sukulaisia, en kantele kahvia en kokkaa enkä siivoile muiden jälkia vaan kehtaan sanoa oman mielipiteeni miten elän.
Sisarukseni halusivat, että muutun. Pitkään yritinkin miellyttää heitä, ja sen seurauksena oli mielenterveydenkin kanssa haasteita. He ottivat minuun etäisyyttä, mutta minä yritin kuitenkin velvollisuudentunnoissani pitää heihin yhteyttä.
Joitakin aikoja sitten lopetin aktiivisen yhteydenpidon heidän suuntaan.
Nyt olen saanut mielenterveyteni kuntoon. En ole muuttunut, enkä aio enää edes yrittää sitä. Joskus ihan kevyesti sipaisen heitä naamaan sillä, että olen edelleen se sama "erilainen" kuin ennenkin, enkä edes häpeä sitä. Ihme kyllä, sieltä tulee vastaväitteitä: "Etkä ole. Ei sinusta kyllä huomaa mitään."