Onko kukaan päässyt irti mustalampaan roolista?

Sisarukseni halusivat, että muutun. Pitkään yritinkin miellyttää heitä, ja sen seurauksena oli mielenterveydenkin kanssa haasteita. He ottivat minuun etäisyyttä, mutta minä yritin kuitenkin velvollisuudentunnoissani pitää heihin yhteyttä.

Joitakin aikoja sitten lopetin aktiivisen yhteydenpidon heidän suuntaan. 

Nyt olen saanut mielenterveyteni kuntoon. En ole muuttunut, enkä aio enää edes yrittää sitä. Joskus ihan kevyesti sipaisen heitä naamaan sillä, että olen edelleen se sama "erilainen" kuin ennenkin, enkä edes häpeä sitä. Ihme kyllä, sieltä tulee vastaväitteitä: "Etkä ole. Ei sinusta kyllä huomaa mitään."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustalammas on käytännössä canseloitu perheenjäsen. Ei siitä enää pääse pois, muttei sitä tarvitse itse hyväksyä Asettaa itseään suojaavat rajat ei ylijaa omia henkilökohtaisia asioitaan ja alkaa elää omaa elämäänsä.

Mitä tarkoitat canceloinnilla? Siis mustalammas hylätään vai?

Mulla tulee itsetuhoisia ajatuksi taas

Ap

Yritä kääntää ajatukset sitä, että perhe/suku on sairas ja he on syytäneet sinuun kaiken pahanolonsa, eikä sinun kannata päättää elämää sen takia, että suku hylkää. On paljon muitakin ihmissuhteita kuin perhe/suku ja ystävät jos he canseloi niin tällä pallolla on miljoona muutakin ihmistä. Minutkin toimitettiin sairaalaan, mutta en silti alistunut siihen minulle suvun kaavailemaan rooliin ja osaan joka olisi ollut täysin uhraaminen eli en olisi saanut tehdä uraa vaan minun olisi pitänyt ryhtyä mm. muistisairaan isovanhemman omaishoitajaksi ilman korvausta ja mitä kaikkea itsekästä nää suunnitteli. Onneksi mummo esti sen sanomalla, että se olisi hyväksikäyttöä vielä siinä vaihessa kun hänellä oli päätäntävaltaa. Olin silloin vielä niin heidän vallan alla, että olisin varmaan kiltisti suostunut, mutta onneksi mummo päästi minut vapaaksi. Kaiken sen lisäksi siis mitä lapsena tein eli autoin mummoja ym ja sitten uraa tehnyt tätini ei halunnut ottaa itselleen kuuvaa vastuuta kun oli tottunut siihen, että häntä passataan ja hänellä käy siivoojat ym. Kaikilla muilla on kaikkea on autot, talot yms. mutta mulla ei ole ollut aikaa itselleni kun minuun on purettu se suvun viha ja kiukku ym. 

Mä olen kääntänyt  mustan lampaan roolini vahvuudeksi.  En ole sitten teinivuosien, edes yrittänyt elää kenenkään toisten odotusten mukaisesti. 

Muutin parikymppisenä ulkomaille ja sillä tiellä olen edelleen. Elin silloin ja elän edelleen just sellaista elämää kuin haluan. Ekat 20 vuotta matkustin, opiskelin, tein hanttihommia,  biletin, loin uraa ja pidin hauskaa. Nelikymppisenä perustin perheen ja olin kaikkien (itseni mukaanlukien) yllätykseksi viisi vuotta koti-äitinä ja nautin täysin siemauksin joka hetkestä. 

Sukulaiset ja jotkut tuttavat edelleen paheksuvat mun valintoja aina ulkomaalaisesta puolisosta yli nelikymppisenä hankittuihin lapsiin, miljoonakaupungin keskustassa heidän kasvattamiseensa, heidän mielestään keski-ikäiselle sopimattomaan pukeutumiseen yms yms, ja luultavasti he edelleen odottavat mun saapuvan maitojunalla kotiin ja vaikka Suomeen paluuta harkitsenkin, etenkin jos lapset haluavat sinne opiskelemaan niin ei se mikään maitojuna olisi vaan ihan oma valinta. 

Onneksi omat vanhemmat ja sisarukset ja läheiset ystävät ovat jo aikapäiviä sitten lakanneet odottamasta multa minkäänlaista heidän normien mukaista elämää ja hyväksyvät mut sellaisen kuin olen.

Suosittelen mustalampautta ihan kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustalammas on käytännössä canseloitu perheenjäsen. Ei siitä enää pääse pois, muttei sitä tarvitse itse hyväksyä Asettaa itseään suojaavat rajat ei ylijaa omia henkilökohtaisia asioitaan ja alkaa elää omaa elämäänsä.

Meillä ihmiset toteuttaa aina kaikki mun ideat. Sanoin, että alan papiksi, serkkuni alkoi papiksi. Sanoin, että haluan adoptoida lapsen, serkkuni adoptoi lapsen tai otti sijaislapsen. Mutta silti minua ei esim. ole kutsuttu kaikkiin juhliin tai sitten kaikki muut puhuu ja minun pitää vain hiljaa passata ja palvella heitä, nauravat minulle ja serkut kiusaavat ja kiusaavat myös lapsiani. Pallo heitetään aina samantien minulle eikä sitä pidetä toisten päässä yhtään. Vastuuntunnottomia liian helpolla päässeitä ihmisiä, jotka kuitenkin varastaa kaikki ideani ja minä olen se joka saa haukut tai kenestä tehdään pilkkaa ja komediaa. 

Sinä olet mustasukkainen ideoistasi. Ei se ole sinulta pois, jos joku muukin opiskelee samaa kuin sinä, tai adoptoi lapsen.

Minun siskoni suuttui minulle, kun ostin itselleni lähes samanlaiset housut kuin hän oli ostanut. On meillä edelleenkin aika samanlainen pukeutumistyyli, mutta kun ei vertailla enää vaatehankintojamme, ei ole enää tullut matkimissyytöksiä. Ja siskokin varmaan sen verran aikuistunut, ettei kuvittele minun outouteni tarttuvan häneen, jos minulla on samanlainen vaate kuin hänellä.

Jos sinulla ottaa koville se, että joku muu inspiroituu sinun ideoistasi, älä kerro kenellekään, mitä suunnittelet.

Jos sinulla on mielenterveysongelmia, joiden ajattelet johtuvan siitä, miten muut ihmiset sinua kohtelevat, eivät ne sinua huonosti kohdelleet ihmiset voi sinua parantaa. Sinun pitää vain lakata kommunikoimasta heidän kanssaan, ja rakentaa itsellesi oma, johon he eivät kuulu, ja jonka tapahtumista heidän ei tarvitse tietää mitään. Tässä pitää myös hyväksyä, että et voi vaatia mitään heidän maailmastaan. Sen jälkeen sinulla ei ole mitään syytä peilata omaa elämääsi heidän maailmaansa.

Ja sitten kun sinä et tiedä mitä sukulaisesi puuhaavat, eikä he tiedä sinun tekemisistäsi tai suunnitelmistasi mitään, sinun ei tarvitse enää pahoittaa mieltäsi siitä, että joku tekee elämässään samankaltaisia valintoja kuin sinä.

Lenni-Kalle Taipale